2 sairaanhoitajaa, Isosanta, Mielenterveys- ja päihdeasumispalvelut

Haemme kahta sairaanhoitajaa avautuvaan yksikköön, työn aloitus 2.3.2026 tai sopimuksen mukaan.

Keväällä 2026 avautuu Pohjois-Porissa uusi 28 paikkainen mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu asumispalveluyksikkö Isosanta, missä tarjoamme mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ympärivuorokautista sekä yhteisöllistä asumista. Yksikössä toteutetaan myös asumisen arviointijaksoja sekä kriisiasumista, asiakkaan kuntoutumisen tueksi. Toimintamme perustuu toipumisorientaatio-viitekehykseen. Asumispalveluiden toimintaa kehitetään jatkuvasti tämän viitekehyksen mukaisesti.  Yksikössä keskiössä on ohjaksellinen työ, jossa asiakkaan osallisuus, integroituminen yhteiskuntaan ja pystyvyyden tunteen lisääntyminen. 

Sairaanhoitajana sinun tehtäviisi kuuluu asiakkaiden yksilöllisen palvelutarpeen mukaisesti mielenterveyshaasteista ja riippuvuuksista kärsivien asiakkaiden kohtaamista sekä neuropsykiatriasilla piirteillä olevien henkilöiden ohjausta ja kohtaamista. Työssä tulet hyödyntämään mm. terapeuttisia keskusteluja, psykoedukaatiota ja altistusta sekä puheeksiottoa. Sairaanhoitajan vastuualueisiin kuuluu asiakkaiden kuntoutumisen kokonaisvaltainen tukeminen sekä ohjaaminen ja lääkehoidon suunnittelu sekä toteuttaminen. Toimit yhdessä muun työryhmän kanssa tukien lähihoitajien ja sosiaaliohjaajien työtä moniammatillisessa tiimissä.   

Sairaanhoitajalla tulee olla kykyä itsenäiseen harkintaan, päätöksentekoon ja valmiuksia kohdata erilaisia arjen työtilanteissa esiin tulevia ongelmatilanteita ja ratkaisukykyä niihin. Edellytämme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön oman yksikön sisällä ja eri sidosryhmien kanssa.   

Kelpoisuusehtona sairaanhoitajan tehtävään on terveydenhuollon ammattihenkilölain (559/1994)  § 2 määrittelyn mukainen terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö. Ammattipätevyys on oltava tarkistettavissa JulkiTerhikistä.  

Me tarjoamme sinulle mahdollisuuden lähteä luomaan toimintaa avautuvassa yksikössä ja kehittämään toimintaa yhdessä moniammatillisen työyhteisön kanssa.  

Tehtävät täytetään toistaiseksi. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaisesti. Noudatamme tehtävässä 6 kuukauden koeaikaa.  

Hakemus lähetetään ensisijaisesti sähköisen linkin kautta. 

Lisätietoja antaa

Arkisin ajalla 29.12.25-16.1.26 esihenkilö Anna Dunder, anna.dunder@sata.fi, p.050 342 5392

Ajalla 2.-16.1.2026 välisenä aikana vastuuyksikön päällikkö Terhi Kauppila, terhi.kauppila@sata.fi, p.044 707 4777

Sähköiseen hakuun liittyvät tiedustelut: rekrytointi@sata.fi

Haku alkaa ja päättyy

Satakunnan Hyvinvointialue

Meillä työskentelee noin 9 000 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä pelastustoimen ammattilaista. Opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut ovat osa hyvinvointialuetta. Tuotamme laajasti tukipalveluita, ja meillä voit työskennellä esimerkiksi logistiikan, hankintojen ja ateriapalveluiden parissa. Meillä on myös aktiivinen tutkimus-, kehitys- ja hanketoiminta. Liity osaavaan joukkoomme!

Sata-alue on savuton työpaikka. Edellytämme työntekijöiltä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa ja 55 §:n mukaista selvitystä hengitysteiden tuberkuloosista. Virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetestitodistus.

Sähköposti: rekrytointi@sata.fi

Meillä työskentelee noin 9000 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä pelastustoimen ammattilaista. Myös opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut ovat osa hyvinvointialuetta. Tuotamme myös laajasti tukipalveluita ja meillä voit työskennellä esimerkiksi logistiikan, hankintojen ja ateriapalveluiden parissa. Liity osaavaan joukkoomme!

Logo

2 sairaanhoitajaa, Isosanta, Mielenterveys- ja päihdeasumispalvelut

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!