Avoin hakemus logistiikan työtehtäviin Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueelle

Etsimme jatkuvasti asiakkaillemme työntekijöitä erilaisiin logistiikan tehtäviin.

Työtehtäviä ovat mm. postin jakamiseen ja lajitteluun liittyvät tehtävät.

Aikataulut postin jakamisessa ovat n. 6:30-15:30 (voivat vaihdella eri päivien/reittien mukaan), varhaisjakelussa n. 4:30-8:00 ja lajittelutehtävissä on vuoroja tarjolla aamuvuoroista yövuoroihin.

Postin jakamisessa edellytämme vähintään 20-vuoden ikää sekä vähintään 2 vuoden ajokokemusta.

Hakemusta täyttäessäsi valitse työtehtävät, joista olet kiinnostunut sekä paikkakunta/paikkakunnat, joilla olisit halukas työskentelemään. Huomioithan, että tehtävät vaihtelevat hieman paikkakunnittain. Kerromme mielellämme lisää.

Käymme hakemuksia läpi jatkuvasti, joten täytäthän hakemuksesi viipymättä. Liitä mukaan myös CV:si ja kerrothan tarkemmin toiveistasi töihin liittyen.

Haku alkaa ja päättyy

Odotamme hakijalta seuraavia asioita:

  • B-Kortti / M-Kortti
  • väh. 2 vuoden ajokokemus
  • motivoitunut
  • innokas
  • itsenäinen
  • oma-aloitteinen

SOL Logistiikkapalvelut Oy

SOL Logistiikkapalvelut Oy on osa kansainvälistä SOL-konsernia, joka työllistää 14 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Logistiikkapalvelut Oy tarjoaa henkilöstövuokrausta, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita logistiikka-alan asiakkaille ollen yksi markkinoiden suurimmista toimijoista.

 

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet joustavasti. Kuluttajille tarjoamme pesulapalveluita kautta maan.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava, yhteistyöhenkinen ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti henkilöstön työtyytyväisyyttä Ilopuntari-kyselyn avulla ja kehitämme toimintaamme saamamme palautteen avulla. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.

Ota yhteyttä:

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!