Elinkeinojohtaja

Nokian kaupunki
Harjukatu 21, Nokia
Haku alkaa ja päättyy

Nokian kaupunki julistaa uudelleen haettavaksi elinkeinojohtajan viran.

Haemme elinkeino- ja työllisyyspalveluiden johtoon aktiivista kehittäjää ja vahvaa osaajaa. Tehtävänäsi on edistää uusien yritysten syntymistä ja sijoittumista kaupunkiin sekä kehittää jo Nokialla toimivien yritysten ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Vastaat yrityspalveluiden järjestämisestä ja osallistut aktiivisesti yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön. Elinkeino- ja työllisyyspalveluiden johtajana vastaat tulosalueesi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Sinulla on merkittävä rooli kasvavan kaupungin kehittämisessä. Kuulut kaupunkikehityspalveluiden johtoryhmään. Työssäsi osallistut aktiivisesti myös seudulliseen yhteistyöhön.

Viran kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja hyvä elinkeinoelämän tuntemus. Tehtävässä menestyminen edellyttää aktiivisuutta, asiakaslähtöistä ja tuloshakuista toimintatapaa, yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja sekä sujuvaa englannin kielen taitoa.

Viran palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Voit esittää myös oman palkkatoivomuksesi. Virantäytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä Terveystalon työterveyden antama todistus terveydentilastaan.

Aikaisemmin virkaa hakeneet huomioidaan haussa ilman eri hakemusta.

Hakemukset ansioluetteloineen tulee jättää 28.9.2020 klo 15.00 mennessä sähköisesti osoitteessa: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/elinkeinojohtaja-299682/

Lisätietoja

http://www.nokiankaupunki.fi

Nokian kaupunki

Nokian kaupunki – Täällä syntyy uutta

Nokia on kasvava, noin 33 500 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla, vetovoimaisella Tampereen kaupunkiseudulla. Kaunis luonto, hyvät palvelut ja keskeinen sijainti tarjoavat erinomaiset edellytykset asumiselle ja työskentelylle. Nokialla toimii yli 1700 yritystä ja kaupungilla on monipuolinen elinkeinorakenne sekä vahva teollisuus.

Nokian kaupungilla on töissä noin 2000 eri alojen osaavaa ammattilaista. Kaupunki panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin tarjoamalla kattavia työsuhde-etuja, esimerkiksi laajat työterveyspalvelut, liikunta- ja kulttuuriseteleitä sekä maksutonta, ohjattua liikuntaa. Tervetuloa innostavaan joukkoomme!

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!