Kehityspäällikkö

Haluamme Tuomi Logistiikalla tuottaa jatkuvasti asiakkaillemme kasvavaa lisäarvoa kehittämällä ja tehostamalla toimintaamme ja palveluitamme. Tätä tehtävää varten haemme nyt kehityspäällikköä tuotannon arvoketjuihin.

Kuluvan vuoden aikana Tuomi Logistiikassa on uudistettu tuotantoprosesseja, käyttöönotettu uusi sähköisen ostamisen järjestelmä Kori sekä uudet varastonhallinta- ja kuljetustenohjausjärjestelmät. Näitä järjestelmiä ja palveluja tullaan kehittämään ja laajentamaan merkittävästi tulevien vuosien aikana. Sinulla on tärkeä rooli asiakasrajapinnassa uusien toimintatapojen juurruttamisessa.

Kehityspäällikkö tulee tekemään toiminnot ylittävää kehitystyötä mahdollistaakseen asiakkaillemme parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen, ja kasvattaakseen saumatonta yhteistyötä kaikkien toimijoiden välillä. Yhteistyökumppaneina on laaja toimittajaverkostomme, sekä terveydenhuollon ja muiden yhteiskunnallisesti merkittävien toimialojen asiakkaamme.

Kehityspäällikön tarkempi tehtävänkuvaus tullaan räätälöimään valitun henkilön kokemuksen ja osaamisen mukaan, sisältäen ainakin seuraavia tehtäviä:

  • Toiminto- ja organisaatiorajat ylittävää kehittämistä ilman osaoptimointia
  • Toimitusketjun prosessien kehittämistä saumattomiksi, sujuviksi ja tehokkaiksi
  • Tuotantoketjun ja logistiikan kokonaisvaltaista hallintaa ja sujuvoittamista
  • Eri IT-järjestelmien yhteen toimivuuden varmistamista

Tehtävä ei sisällä suoraa esimiesvastuuta, mutta projektien onnistumiseksi on tärkeää, että omaat hyviä johtamistaitoja ja pystyt itsenäisesti luotsaamaan projekteja eteenpäin tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Kokopäiväinen, toistaiseksi voimassaoleva

Etsimämme henkilö

Kehityspäällikön tehtävään haettavalla henkilöllä tulisi olla luontaista kiinnostusta palvelujen ja prosessien kehitykseen ja jatkuvaan parantamiseen sekä Lean-ajatteluun. Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, esim. DI, insinööri tai KTM. Työkokemuksesi voi olla esimerkiksi materiaalien ohjauksesta, tuotantoprosessien kehityksestä tai projektinhallinnasta. Osaat toimia itseohjautuvasti ja joustavasti etkä hetkahda pienistä asioista. Ratkaiset eteesi tulevat haasteet luovasti yhteistyössä muiden asiantuntijoidemme ja asiakkaidemme kanssa.

Työsuhde-edut

Tarjoamme kasvavan ja kehitysmyönteisen organisaation, jossa saat näyttää kykysi ja tutustua laajalti kaikkiin yhtiömme eri liiketoimintoihin. Mukavat ja asiantuntevat kollegat sekä pätevät esimiehet ja johto ovat tukenasi urapolullasi. Henkilöstöetuihimme ja henkilöstömme uratarinoihin voit tutustua tarkemmin urasivuillamme.

Videolla henkilöstömme kertoo meillä työskentelemisestä:

Tuomi Logistiikka

Tuomi Logistiikka on julkisella sektorilla toimiva pirkanmaalainen hankinta- ja logistiikkayhtiö. Hankinnan- ja logistiikan asiantuntijuudella luomme taloudellista vaikuttavuutta asiakkaillemme. Tuomi Logistiikalla työskentelee jo yli 240 henkilöä ja liikevaihtomme on 101 M€. Laaja yhteistyöverkosto ja alati muuttuva toimintaympäristö haastavat meidät kehittämään osaamistamme jatkuvasti. Tutustu meihin osoitteessa tuomilogistiikka.fi!

Sijainti: Särkijärvenkatu 1

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta, lähetä meille hakemus ja CV palkkatoiveineen 29.9. mennessä hakulomakkeen kautta. Kerrothan meille hakemuksessasi miten yllä mainitut asiat näkyvät osaamisessasi ja työhistoriassasi. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Työn aloitus voidaan sopia joustavasti.

Lisätietoja antaa tuotantojohtaja Antti Sinervo numerosta 0408316709 13.9 klo.12:30-15:00, 18.9 klo.13:30-16:00 ja 27.9 klo. 13-15:00. Kysymyksiä tehtävänkuvasta voit laittaa myös sähköpostitse osoitteeseen rekrytointi@tuomilogistiikka.fi.

 

Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!