Logistiikkapäällikkö

Haemme asiakasyrityksellemme kasvun ja kehittymisen tueksi
LOGISTIIKKAPÄÄLLIKKÖÄ Tampereelle

Olet keskeisessä roolissa luomassa asiakkaamme kannattavaa kasvutarinaa. Olet tuloshakuinen joukkuepelaaja, jolle logistiikan ja sen prosessien kehittäminen on lähellä sydäntä.

Saat vastuullesi yrityksen sisälogistiikan ja sen eri toiminnot. Osaat suunnitella logistisia ratkaisuja sekä arvioida ratkaisujen vaikutuksia niin yrityksen kuin koko toimitusketjunkin näkökulmasta. Pyrit osaltasi kehittämään sisälogistiikkaa tehokkaammaksi ja tuottamaan täten lisäarvoa sekä sisäisille että ulkoisille asiakkaillesi. Tuet ja haastat rohkeasti organisaatiota tunnistamaan kehityskohteita ja osallistut myös itse kehitysprojekteihin. Toimit logistiikka-alan ammattilaisten esimiehenä ja yhdessä tiimisi kanssa rakennatte laadukkaan ja saumattoman yhteistyön yhtiön muiden toimintojen kanssa. Tukenasi on sitoutunut sekä ammattitaitoinen työyhteisö. Tehtävässä raportoit toimitusjohtajalle. 

Sinusta

Tartut aktiivisesti toimeen ja olet otteeltasi itsenäinen ja aikaansaava. Hahmotat logistiikkapalveluiden kokonaisuuden, mutta kiiretilanteissa et pelkää kääriä hihojasi ja auttaa käytännön työtehtävissä. Hallitset varastonhallinta- sekä toiminnanohjausjärjestelmien käytön ja pystyt hyödyntämään niiden luoman potentiaalin. Olet kehittämismyönteinen ja luotat yhteistyön voimaan. Hakijalta toivomme aiempaa taustaa logistiikan esimiestehtävistä ja kykyä työskennellä sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi.

Tarjoamme sinulle

Kanssamme pääset mielenkiintoiselle matkalle, tekemään tuloksellista työtä kasvavassa yrityksessä. Pääset kehittämään logistiikan toimintoja ja käytäntöjä, henkilökohtaista kehittymistä unohtamatta. Saat tarvittavat työkalut tehtävässä onnistumiseen sekä organisaation täyden tuen.

Tästä eteenpäin

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, Eezy Personnelin konsulttijohtaja Jarkko Laine kertoo mielellään lisää puh. 03 3138 0477.

Lunasta paikkasi ja kerro meille 25.10.2020 mennessä osaamisestasi ja motivaatiostasi www.eezypersonnel.fi kotisivujen kautta. Muistathan ilmoittaa hakemuksessasi palkkatoiveesi.

Haku alkaa ja päättyy

Eezy Personnel Oy

Eezy Personnel on yksi johtavia rekrytointeihin, henkilöarviointeihin ja organisaatioiden kehit­tämiseen keskittyviä suomalaisia asiantuntijayrityksiä. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa, Joensuussa, Kouvolassa ja Seinäjoella. Asiakaskuntamme muodostuu sekä paikallisista että valtakunnallisista yrityksistä ja julkishallinnon toimijoista. Asiakkaamme arvostavat vahvaa rekrytointi– ja soveltuvuusarvio-osaamista sekä laadu­kasta, ratkaisuhakuista ja pitkäjänteistä yhteistyötä. www.eezypersonnel.fi Olemme osa Eezy-konsernia.

Eezy Oyj on Suomen monipuolisin henkilöstöpalveluja tarjoava yritys, joka tuntee työelämän Hangosta Utsjoelle ja työllistää noin 30 000 ihmistä. Vuonna 2018 yhteenlaskettu liikevaihtomme oli noin 300 miljoonaa euroa, ja kasvumme jatkuu. Tavoitteenamme on olla markkinajohtaja Suomessa vuoteen 2022 mennessä. www.eezy.fi

 

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!