Muutoksen läpiviennin osaaja

CCEA on muutosten läpivientiin erikoistunut asiantuntijayritys, jolla on poikkeuksellinen kyky saada ihmiset tekemään työnsä ja ajattelemaan uudella tavalla.

Me määrittelemme muutoksen, suunnittelemme muutoksen läpiviennin ja viemme muutoksen sinnikkäästi käytäntöön. Vaikka yksi ihminen kerrallaan. Näin maksimoimme asiakkaidemme muutosinvestoinnin tuoton.

Kasvamme vauhdilla, ja siksi haemme koko ajan ihmisiä, jotka ovat paitsi muutosten läpiviennin osaajia, myös aikaansaavia, sinnikkäitä, empaattisia, innostavia ja konkreettisia tekijäihmisiä.

CCEAssa pääset tekemään töitä inhimillisessä, avoimessa, innostavassa ja eteenpäin pyrkivässä porukassa. Rakennamme yhdessä parasta työkulttuuria ja kannustamme joustaviin työtapoihin. Tarjoamme muutosten läpiviennin kovimpien osaajien yhteisön sekä muutokset, joissa pääsee tekemään parhaansa joka päivä sekä kehittämään omaa osaamistaan.

Työskentely meillä edellyttää ennen kaikkea intohimoa muutosten läpivientiin sekä tyypillisesti ylempää korkeakoulututkintoa, muutoksen läpiviennin osaamista, itseohjautuvuutta sekä sujuvaa englannin kielen taitoa.

Arvostamme tiimityötaitoja, periksiantamatonta asennetta, soveltamiskykyä, konkreettista työotetta, rohkeutta sekä työn- ja elämänhallinnan taitoja – unohtamatta halua olla osa hyvää porukkaa. Kaihdamme byrokratiaa, hierarkiaa, abstraktiutta ja kaikkea muuta jäykältä ja fiiniltä kuulostavaa.

Jos haluat olla viemässä läpi asiakkaidemme muutoksia ja osa mahtavaa tiimiä jätä meille hakemus ja olemme sinuun yhteydessä, kun sopiva paikka aukeaa.

CCEAlla on Hyvän mielen työpaikka -merkki 2022. CCEA on osa Gofore-perhettä.

Hakuaika alkaa:

CCEA

CCEA on muutosten läpivientiin erikoistunut asiantuntijayritys, jolla on poikkeuksellinen kyky saada ihmiset tekemään työnsä ja ajattelemaan uudella tavalla.

Me määrittelemme muutoksen, suunnittelemme muutoksen läpiviennin ja viemme muutoksen sinnikkäästi käytäntöön. Vaikka yksi ihminen kerrallaan. Näin maksimoimme asiakkaidemme muutosinvestoinnin tuoton.

CCEAlla on Hyvän mielen® -merkki. 

Olemme osa Gofore perhettä. 

Puhelin: 020 740 1140
Sähköposti: careers@ccea.com
Sijainti: Keilaranta 1, 02150 Espoo
Logo

Muutoksen läpiviennin osaaja

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!