Myynnin rokkitähti digiratkaisumyyntiin (SaaS)

Wanted - Myynnin rokkitähti ratkaisumyyntiin (SaaS)

Me Fira Smart Services Oy:ssä olemme päättäneet tuoda rakennusalalle jotain aivan uutta. Rakennusala on viisi kertaa autoteollisuuden kokoinen toimiala, jossa tuote-, teknologia- ja designosaamiselle voi haastaa perinteiset ajattelumallit kertarysäyksellä. Meidän missiona on luoda data-pohjainen tilannekuva rakennushankkeisiin ja siten ohjata työn tekemistä optimoidusti digitaalisilla työkaluilla. Tähän mennessä olemme jo kaupallistaneet Sitedrive, aikataulutus- ja viestintätyökalun www.sitedrive.com.

Nyt etsimme kokonaisvaltaista B2B-myyjää kasvavaan tiimiimme laajentamaan markkinaosuuttamme Suomessa sekä valituilla kansainvälisillä markkinoilla. Tähän tarvitsemme nälkäisen ratkaisumyynnin huippuammattilaisen, joka toimii strategisena kumppanina pääurakoitsijoille, rakennuttajille ja rakennusliikkeille. Huolehdit nykyisten asiakkuuksien kasvattamisesta ja ja uusien asiakkuuksien tunnistamisesta yhdessä työtovereittesi kanssa. Meidän tiimimme on pieni ja ketterä, joten on varmaa että pääset tekemään monenlaista, mutta ainakin seuraavat tehtävät kuuluvat toimenkuvaan:

  •     Potentiaalisten asiakkaiden kontaktointi, tapaaminen, yhteydenpito ja palveleminen ostoprosessin eri vaiheissa
  •     Myyntiprosessin toteuttaminen ja kehittäminen
  •     Olemassa olevien asiakkuuksien kehittäminen
  •     Markkinoinnin ideointiin ja toteuttamiseen osallistuminen
  •     Osallistuminen tuotekehitykseen tuomalla mukaan asiakasymmärrystä

Jotta menestyt tehtävässä, sinulla pitää olla rohkeutta olla aktiivisesti asiakkaisiin yhteydessä, energiaa työskennellä heidän kanssaan ratkaisujen muodostamiseksi ja kykyä rakentaa luottamusta kaupan kotiin saattamiseksi. Halu auttaa asiakasta onnistumaan on se kaikkein tärkein ominaisuus, sillä sitä varten Fira-konserni on olemassa. Olemme vielä alkuvaiheen yritys, joten sinun pitää kestää epävarmuutta ja vakiintuneiden toimintatapojen puutetta.

Tiimin jäsenenä liityt mukaan nuorekkaaseen porukkaan, joka haluaa jättää kädenjälkensä koko rakennusalaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, jolloin asenne ratkaisee ja pääset kantamaan vastuuta. Mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä yrityksen sisällä eri tehtävissä liiketoiminnan kasvun mukana ovat merkittävät.

Työelämässä sinulle on jo kertynyt jonkin verran kokemusta SaaS-myynnistä ja osaat hallinnoida myyntiprosessin liidien tunnistamisesta kauppojen kotiintuomiseen. Tärkein on kuitenkin asenne ja yhteenhitsautuvuus tiimin kanssa. Kokemus rakennusalan tuntemuksesta katsotaan eduksi. 

Lisätiedot ja kysymykset - liiketoimintajohtaja Sari Leinonen sari.leinonen@fira.fi


 

 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen

Fira Smart Services Oy

Fira on rakennusalaa uudistava kasvuyritys, joka rakentaa kaupunkia ihmisten kanssa ja luo mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle. Fira-konserniin kuuluu asuntoja, liike- ja toimitiloja, modernisointia ja putkiremontteja päätoteuttajana tekevä Fira Oy sekä digitaalisia ja modulaarisia palveluja kehittävä älypalvelut. Fira-konsernin pääkonttori sijaitsee Vantaan Technopoliksessa, ja vuonna 2018 konsernin liikevaihto oli 226 miljoonaa euroa.

Sijainti: Tekniikantie 14, 02110 Espoo

Kaupungit kasvavat ja elävät ihmisten mukana, asukkaiden ehdoilla. Toteutamme uudis-, korjaus-, linjasaneeraus- ja asuntorakentamishankkeita. Etsimme rohkeasti uudenlaisia toimintamalleja esimerkiksi yhteisörakentamisesta ja verkostomaisista toimintatavoista. Firalainen sananlasku sanoo ”Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä pitkälle, mennään yhdessä.” 

Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!