Ohjelmoinnin ammattilaisia, avoin haku

Tiimihenkinen ohjelmoinnin osaaja - Tervetuloa ammattitaitoiseen porukkaamme Ylelle Helsinkiin!

Miksi meille?

Meillä yle.devissä pääset oppimaan uutta, ottamaan vastuuta ja rakentamaan isoja palveluja. Luvassa esimerkiksi urheilutapahtumia, vaalikoneita, Linnan juhlia, tekoälykokeiluja, sekä tietysti Yle.fi:n ja Suomen arvostetuimman verkkobrändin, Areenan, jatkuvaa kehitystyötä.

Haluamme tehdä järjestelmämme vimpan päälle hyvin. Kaikki tietysti sanoo niin, mutta esimerkiksi uutispalvelumme ja Areenan pitää oikeasti toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että tiimeillä on suuri vastuu tehdä asiat oikein, ja samalla vapaus valita miten se tehdään. Ylen ammattilaisten lisäksi käytämme vain huippuluokan kumppaneita.

Tiimityö on meille tärkeää ja siksi pyrimme panostamaan tiimiemme toimivuuteen. Siksi tiimimme valitsevat itse työtapansa ja kehittävät itse toimintaansa säännöllisesti esimerkiksi retrospektiivien merkeissä. Uskomme, että paras tulos syntyy, kun tiimissä voi vapaasti pallotella ideoita yhdessä.

Mitä on luvassa?

Tekemisen alueet vaihtelevat palvelujen arkkitehtuurin suunnittelusta aina fronttikoodaukseen, APIen toteutukseen ja tekoälyn hyödyntämiseen. Kaikkea ei tarvitse osata tai tehdä, mutta monipuolisuus on aina hyvästä. Käytämme muun muassa seuraavia teknologioita ja palveluita: JavaScript (ES6), Clojure, Python, Terraform, AWS, Docker, Git, Serverless, AI/ML.

Mitä odotamme sinulta?

Olemme erityisen kiinnostuneita, kun sinulla on useamman vuoden kokemusta kuluttajaverkkopalveluiden kehittämisestä, ketteristä menetelmistä, pilvipalveluista ja funktionaalisista ohjelmointikielistä. Osoitat myös, että haluat jatkuvasti kehittyä ammatissasi.

Kiinnostuitko?

Jätä meille avoin hakemuksesi, niin otamme yhteyttä!

Lisätietoja voit kysyä: rekry@yle.dev.

Hakuaika alkaa:
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen, Kokoaikainen

yle.dev

Yle.dev on modernin sovelluskehityksen ja dataosaamisen koti. Olemme verkosto ohjelmistokehittäjiä, arkkitehtejä ja data-asiantuntijoita, jotka toimivat Ylen palvelukehitystiimeissä. Verkoston jäsenenä voit olla mukana kehittämässä esimerkiksi Areenaa, yhtä Suomen arvostetuinta verkkobrändiä, tai modernisoimassa journalismia yle.fi- ja Uutisvahti-applikaatioiden avulla. Voit päästä myös pohtimaan, miten tekoälyä voidaan käyttää vastuullisesti mediassa ja miten voimme datan avulla palvella veronmaksajia paremmin.

Me yle.devissä tuemme sinua työssäsi ja tarjoamme sinulle puitteet henkilökohtaiseen kehittymiseen, jotta osaamisesi on relevanttia myös meiltä lähtiessäsi. Toimimme Ylen kehityskulttuurin lähettiläänä ja yhdessä pidämme huolta siitä, että meillä on mukavaa tehdä kehitystyötä. Myös töiden ulkopuolella aktiivinen yhteisömme pitää huolen siitä, ettet jää yksin. 

Lue meistä työnantajana ja tule mukaan rakentamaan parasta julkisen palvelun mediaa kanssamme!

Sähköposti: rekry@yle.dev
Sijainti: Uutiskatu 5, Helsinki
Logo

Ohjelmoinnin ammattilaisia, avoin haku

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!