Siivoooja

Siivoustyötä tarjolla!

Haemme Matkukseen työntekijää siivoustyöhön. Siivoamme siellä arkipäivisin ja viikonloppuisin, aina kun Matkus on auki. Tarjolla on aamu- ja iltavuoroja.

Me perehdytämme sinut hyvin sekä pidämme huolen että opitte asiat! Olettehan myös tiimityöntekijä, sillä joukossa työskentely on tarpeellista sekä mukavaa.

Toivomme sinulta ennen kaikkea iloista ja reipasta asennetta. Olethan luotettava, yhteistyökykyinen ja joustava sekä toimit luontevasti myös asiakaspalvelutilanteissa.  Arvostamme aikaisempaa kokemusta siivous- tai kerrostyöstä. Työkieli on suomi sekä muut ovat plussaa!

Oma asenne ratkaisee!

Me SOLissa haluamme tuottaa asiakkaillemme elämyksiä arkeen. Elämys arjessa ilahduttaa, innoittaa ja sykähdyttää. Parhaimmillaan se tuo hyvän mielen, hyvän elämän, hyvän arjen ja puhtauden sekä turvallisuuden tunteen. Jokainen SOLilainen on tärkeässä tehtävässä toteuttamassa palvelujamme. Aurinkoinen palvelu merkitsee sitä, että meidän kanssamme asioidessaan asiakas tuntee olevansa tekemisissä iloisen ja osaavan ammattilaisen kanssa. Haluamme, että työntekijämme onnistuvat työssään, kehittyvät ja laajentavat osaamista.

Liity osaksi aurinkoista porukkaa!

Hakeminen tapahtuu osoitteessa www.sol.fi/tyonhakijoille

 

Lisätietoja tehtävistä antaa Jaana Kalevo, jaana.kalevo(at)sol.fi

 

Otamme yhteyttä sinuun!
 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakinainen, osa-aikainen

SOL Palvelut Oy

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet joustavasti . Kuluttajille tarjoamme pesulapalveluita kautta maan.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava, yhteistyöhenkinen ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti henkilöstön työtyytyväisyyttä Ilopuntari-kyselyn avulla ja kehitämme toimintaamme saamamme palautteen avulla. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.

Sähköposti: jaana.kalevo@sol.fi

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!