Vakituinen / Mikonkatu 8, 00100 Helsinki

TALOUSPÄÄLLIKKÖ

Hae tähän työpaikkaan

Haemme nyt Helsinkiin osaavaa ja kokenutta

TALOUSPÄÄLLIKKÖÄ

Vastaat yhteistyössä toiminnanjohtajan kanssa säätiön taloushallinnon kokonaisuudesta (kirjanpito, tilinpäätökset, budjetointi, talousraportointi ml. projektit sekä talous- että investointilaskelmat). Lisäksi vastaat säätiön tietohallinnosta (tietosuojavastaava) ja toimistopalveluista sekä toimit erilaisten ulkoistettujen palveluntuottajien yhteyshenkilönä. Kirjanpito on ulkoistettu tilitoimistolle eli työ tältä osin painottuu tositteiden toimittamiseen sekä raporttien tarkastamiseen ja korjaamiseen.

Olet toiminnanjohtajan alainen, säätiön johtoryhmän jäsen ja säätiön hallitusten kokousten pöytäkirjanpitäjä. Koordinoit yhteistyötä hallintotiimissä, johon kuuluvat henkilöstö- ja taloussihteeri, toimistoapulainen ja vaihtuvat projektien vastuuhenkilöt. Pienen toimiston etuna on, pääset tekemään erilaisia tehtäviä monipuolisesti.

Edellytämme tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kokemusta järjestöjen ja/tai säätiöiden talouden hoitamisesta sekä taloushallinnon järjestelmien ja kirjanpidon ohjelmien käytöstä. Palveluliiketoiminnan sekä verollisen ja verottoman toiminnan ymmärrys katsotaan eduksi. Etuna on myös kokemus rahastoista.

Odotamme sinulta

  • Kokonaisuuksien hallinnan kykyä
  • Taloushallinnon ja talouden tunnuslukujen osaamista
  • Halua kehittää säätiön budjetointia ja talouden seurantaa
  • Hyviä tietoteknisiä taitoja
  • Positiivista asennetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja
  • Itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta
  • Kykyä sietää keskeneräisyyttä ja muuttuvia tilanteita

Lisäksi toivomme sinulta kohtuullista englannin kielen taitoa, kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa sekä järjestelmällistä ja suunnitelmallista työotetta.

Tule osaksi mukavaa pientä tiimiä yhteiskunnallisesti vaikuttavan toiminnan pariin.

Lisätietoja tehtävästä antavat toiminnanjohtaja Pauliina Lampinen, p. 050 408 7734 torstaina 24.9. klo 8.00 – 15.00 ja perjantaina 25.9. klo 8.00-10.00 sekä muina aikoina Eezy Personnel, seniorikonsultti Tuija Pulkkinen, p. 050 3595 212.

Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi 27.9.2020 mennessä www.eezypersonnel.fi sivujen kautta. Karsintahaastattelut ovat heti hakuajan päätyttyä viikolla 40 ja seuraavat haastattelut viikolla 41.

Työpaikasta lyhyesti

  • TALOUSPÄÄLLIKKÖ, Vakituinen
  • Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö (Vamlas), Mikonkatu 8, 00100 Helsinki
  • Haku alkaa ja päättyy
Hae tähän työpaikkaan

Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö (Vamlas)

Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön, Vamlas sr. toiminnan tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta harrastuksissa, koulussa, oppilaitoksissa ja työelämässä sekä tukea heidän itsenäistymistään ja toimijuuttaan yhteiskunnassa. Säätiö tuottaa vammaispalvelulain mukaisia asumispalveluita vammaisille opiskelijoille sekä toimii kouluttajana, kehittäjänä ja vaikuttajana.

Toteutamme mm. STEA-, ESR- ja muita julkista rahoitusta saavia kehittämishankkeita, jotka liittyvät mm. lasten ja perheiden palveluiden saavutettavuuteen sekä vammaisten nuorten itsenäistymiseen ja työllistymiseen. Työmme keskeisiä arvoja ovat välittäminen, osaaminen ja rohkeus. Katso lisätietoja:  https://vamlas.fi/

Sijainti: Mikonkatu 8, 00100 Helsinki
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!