Tiiminvetäjä (full stack) Poriin

Meillä roimalaisilla on tärkeä missio: aiomme pelastaa Euroopan valmistavan teollisuuden! Tämän eteen teemme työtä joka päivä pulpeteissamme, tehtaissa ja tien päällä. Uskomme siihen, että automatisoinnin myötä teollisuus tarjoaa yhä useammalle merkityksellistä työtä tulevaisuudessa. Tämän mahdollistamisessa olemme edelläkävijöitä. Jos elämäntehtävämme puhuttelee, niin hae meille heti! Etsimme kasvavaan joukkoomme jatkuvasti lisää uusia kollegoita.

 

Meitä roimalaisia on tällä hetkellä yli 200, ja olemme myös kovaa vauhtia kansainvälistymässä. Meillä on Suomessa toimistot viidessä kaupungissa, ja lisäksi yksiköitä Ruotsissa ja Hollannissa. Roiman kulttuuria ja meidän roimalaisten arjen tekemistä leimaa vapaus, asiakasomistautuneisuus, maanläheisyys ja jatkuva halu kehittää ja kehittyä. Asiakkaita meillä on yli 300, ja olemme ylpeitä siitä, että palvelemme Suomen ja Euroopan maineikkaimpia valmistavan teollisuuden yrityksiä.

Parhaillaan etsimme tuotehallinnan yksikköömme Poriin (tai Tampereelle) tiimin vetäjää full stack-kokemuksella. Tulet vastaamaan tuotehallinta-järjestelmämme kehityksestä ja tuomaan uusia teknologioita sekä työkaluja tähän työhön. Tämä on hyvä askel sinulle, joka haluat koodaamisen lisäksi kehittyä mentoroijana ja esimiehenä sekä rakentaa tuotteidemme tulevaisuuden roadmappia yhdessä tuotekehitystiimimme kanssa. Tiimissä, jota tulisit luotsaamaan on tällä hetkellä kuusi kehittäjä kollegaa.

Jatka lukemista, jos saimme kiinnostuksesi heräämään!

Toivomme, että olet hyvin kiinnostunut käyttämään teknologia osaamistasi ja uteliaisuuttasi siihen, että muunnat asiakkaiden pyynnöt ja tarpeet toimiviksi ratkaisuiksi. Tämä lähtökohta yhdistää meitä roimalaisia, ja sen johdosta kuvailemme itseämme usein maailmanluokan palapelin-ratkaisijoiksi. Kompleksinen toimintaympäristö ja uusimmat teknologiat takaavat sen, että meillä on melko vähän leipäännyttävää työtä ja tiimityö on ainoa mahdollisuus ratkaista asioita tehokkaasti. Tulevat kollegasi ovat skarpeimpia lajissaan, ja ammatillisesti tulet meillä varmasti kasvamaan.

Tässä muutama asia, joka takaa onnistumisesi tiimin vetäjän roolissa:

  • Missiomme puhuttelee sinua
  • Sinulla on full stack osaamista softa kehityksestä ja järjestelmä arkkitehtuurista
  • Haluat toimia teknisena mentoria ja coachina (olet kenties jo toiminutkin)
  • Olet tiimipelaaja (ihan pakko olla)
  • Agile, DevOps and Scrum ovat sinulle tuttuja toimintatapoja
  • Pystyt työskentelemään englannin kielellä (yrityksemme virallinen kieli)
  • Sinulla on kykyä luotsata useampaa projektia samanaikaisesti
  • Kompleksisten ongelmien ratkaisu on sinusta kiinnostavaa

Kiinnostuitko? Hae meille heti!

Jos haluat lisätietoja tehtävästä, niin niitä saat Tuommalta: tuomma.saari@roimaint.com.

 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Full time

Työsuhde-edut

  • Modern tools and equipment
  • Sports and culture benefit
  • Flexible worktime
  • Phone benefit
  • Lunch benefit
  • Extensive occupational health coverage
  • Free parking

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!