Työpäällikkö, liike- ja toimitilat

Fira on dynaaminen kasvuyritys ja innovatiivisten ihmisten yhteisö. Rakennamme hyviä koteja ja työpaikkoja, eläviä kaupunkiympäristöjä ja parempaa arkea. Uudistamme rakennusalaa hyödyntäen digitaalisia ratkaisuja, tiedolla johtamista ja ihmisten vuorovaikutusta. Haluamme olla rakennusalan rohkea suunnannäyttäjä nyt ja tulevaisuudessa. Meillä on vauhdikas ja avoin työyhteisö, jossa perinteet ja tulevaisuus kulkevat käsi kädessä. Läpinäkyvyys, välittäminen ja luottamus arvoina ohjaavat toimintaamme.

Vuonna 2002 perustetussa yrityksessämme työskentelee tällä hetkellä yli 300 raudanlujaa ammattilaista. Omistajina ovat iso joukko firalaisia sekä Ilmarinen. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 226 miljoonaa euroa. Päätoimipisteemme sijaitsee lähellä Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

Haemme nyt liike- ja toimitilat -yksikköömme työpäällikköä. Vastaat projektien myynnistä ja läpiviennistä tuloksellisesti. Onnistunut liiketoiminta tarkoittaa meille sekä taloudellista onnistumista että ylivertaista asiakaskokemusta. Samalla toimit yhteisön aktiivisena jäsenenä, haluat kehittää itseäsi ja omia tiimiläisiä sekä miettiä fiksumpia tapoja liiketoiminnan toteuttamiseen.

Odotamme vankkaa rakentamisen ammattiosaamista yhdistettynä asiakaspalvelulähtöisyyteen ja tahtoon kasvaa ammattilaisena sekä kykyyn kehittää yritystä eteenpäin. Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa rakennusalan koulutusta (diplomi-insinööri, rakennusinsinööri, rakennusmestari tms.), ymmärrystä ja kokonaisnäkemystä työmaaprojektien johtamisesta, täsmällistä ja vastuullista työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Olet myös laatu- ja kustannustietoinen. Tietomallipohjaisten työkalujen käyttötaito katsotaan eduksi.

Kiinnostaako sinua rakennusalan ravistelu ja uuden kehittäminen? Tule mukaan rakennusalan huippujengiin, jossa ravistellaan rakennusalaa yhdistämällä digitaalisuus ja yhdessä tekeminen. Meillä pääset uudistamaan rakennusalaa osaavassa porukassa, joka rakentaa kaupunkia ihmisten kanssa ja luo mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle. Pääset vaikuttamaan ihmisten arkeen – koteihin, työpaikkoihin ja muihin rakennettuihin ympäristöihin. Me uskomme, että fiksumpi yhteiskunta rakennetaan yhdessä.

Lisätietoja: Ari Anttilainen 050 331 6742

Haku alkaa ja päättyy

Fira

Fira on rakennusalaa uudistava kasvuyritys, joka rakentaa kaupunkia ihmisten kanssa ja luo mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle. Fira-konserniin kuuluu asuntoja, liike- ja toimitiloja, modernisointia ja putkiremontteja päätoteuttajana tekevä Fira Oy sekä digitaalisia ja modulaarisia palveluja kehittävä älypalvelut. Fira-konsernin pääkonttori sijaitsee Vantaan Technopoliksessa, ja vuonna 2018 konsernin liikevaihto oli 226 miljoonaa euroa.

Sijainti: Teknobulevardi 3-5, 01530 Vantaa
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!