Varastotyöntekijöitä, kesätyö

Tamro
Postitorvenkatu 32, 33840 Tampere
kesätyö
Haku alkaa ja päättyy

Meillä Tamrossa tehdään merkityksellistä varastotyötä tarmolla ja sydämellä. Varmistamme omalta osaltamme, että lääkkeet ja muut terveys- ja hyvinvointituotteet toimitetaan nopeasti ja moitteettomassa kunnossa asiakkaille. Haluamme taata laadukkaan toiminnan myös vuosilomakaudella ja palkkaamme tulevanakin kesänä arviolta 35-40 kesätyöntekijää Tampereen logistiikkakeskukseen.

 

Etsimme siis sinua - reipas ja ripeä kesätyöntekijä! 

 

Kesätyöntekijät työskentelevät pääsääntöisesti jakeluvarastossa erilaisissa keräilytehtävissä tai fyysisesti raskaassa lähettämötyössä. Meillä on tarjolla myös muutamia varastotehtäviä, joissa käytetään trukkia. Työtä pitäisi pystyä tekemään kokoaikaisesti 38 tuntia viikossa maanantaista perjantaihin. Jakeluvarastossa työtä tehdään ilta- ja yöaikaan (pääsääntöisesti klo 15-23 välillä) eli tehtävään valittavan henkilön tulee olla vähintään 18-vuotias. Suurin tarve kesätyöntekijöille on toukokuun lopusta syyskuun puoliväliin asti. Muutamalle työntekijälle on tarvetta jo tätä aikaisemmin.

 

Työssä onnistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta varastotyöstä, vaan arvostamme ennen kaikkea hyvää asennetta nopeatempoista toistotyötä kohtaan sekä halua sitoutua kokoaikaiseen työhön koko kesän ajaksi. Meillä esimerkiksi lääke- ja farmasian alan opiskelijoiden on mahdollista päästä käytännössä näkemään, miten tuotteet päätyvät apteekin hyllylle. Useat aikaisempien kesien kesätyöntekijät työskentelevät meillä edelleen tuntityöntekijöinä.

 

Meillä on käytössä kaupan työehtosopimus ja palkkaryhmä B2. Teetämme suppean turvallisuusselvityksen osana rekrytointiprosessia. Lisätietoja kesätyöpaikoistamme voit kysyä Sari Ylimäki-Pajuselta puhelimitse 040 070 5637 ma 7.1. klo 9-11 tai ma 21.1. klo 12-14.

 

Etsimämme henkilö

Odotamme hakijalta seuraavia asioita:

  • ripeä työskentelyote
  • tarkkuus
  • huolellisuus
  • hyvät yhteistyötaidot

Tamro

Tamro on Suomen johtava lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija sekä palveluntarjoaja. Huolehdimme lääkkeet ja terveystuotteet laadukkaasti ja turvallisesti kuluttajien saataville kaikkialle Suomessa. 

Tamro on yhdistäjä, joka nivoo terveystoimialan eri toimijat yhteen ja luo pohjan terveystoimialan yhteiselle kehitykselle. Kehitämme suomalaista terveydenhuoltoa ja suomalaisten hyvinvointia tarmolla ja sydämellä. Tamro Oyj kuuluu PHOENIX-konserniin​, joka on Euroopan johtava terveystoimialan palveluiden tuottaja.

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!