Vakituinen työsuhde

Viranomaisraportoinnin asiantuntija

Hae tähän työpaikkaan

Vahvistamme osaamistamme ja etsimme nyt Espoon tai Jyväskylän tiimiimme

Viranomaisraportoinnin asiantuntijaa

 

Samlink tuottaa asiakkailleen raportointiratkaisuja, joiden taustalla on eri viranomaisten finanssialalle asettamat vaatimukset tai asiakkaan liiketoiminnalliset vaateet. Raportointitiimin tehtävänä on sekä raportointiratkaisujen kehitys että ylläpito. Tiimin jokaisella asiantuntijalla on vastuullaan yksi tai useampi raportointikokonaisuus, joiden muuttuva sääntely luo mahdollisuuden jatkuvaan kehittymiseen. Tällä hetkellä teemme töitämme pääsääntöisesti etänä, mutta jatkossa voit työskennellä myös Espoon tai Jyväskylän konttorillamme.

Tehtävässä menestyminen vaatii huolellisuuden ja paineensietokyvyn lisäksi yhteistyökykyä eri sidosryhmien kanssa niin sisäisesti kuin asiakkaidenkin suuntaan. Tiimin asiantuntijat osallistuvat säännöllisesti palavereihin, joissa on asiantuntijoita Samlinkin eri tiimeistä mutta myös asiakkaiden edustajia. Palavereita on sekä projekteihin että tuotannon havaintoihin liittyen. Pääpaino työssä on kuitenkin raportointiratkaisujen kehityksessä. 

Lisäksi edellytämme:

  • Vahvaa kokemusta finanssialan viranomaisraportointien toteuttamisesta
  • Kokemusta Base SAS tai vastaavan ohjelmiston käytöstä
  • Kykyä käsitellä asioita liiketoiminnallisesta sekä teknisestä näkökulmasta
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielitaitoa

Ratkaisuja kehitetään yhteistyössä. Meillä töitä tehdään yhdessä hyvällä sykkeellä ja toinen toisemme työpanokseen luottaen. Pääset siis osaksi asiantuntevaa joukkoa, missä sinun työlläsi on merkitystä. Työsi on vastuullista ja erityisesti näin etätyöaikana oman työn johtamisen merkitys korostuu. Tehtävään lisämaustetta antavat viranomaisten vaatimuksille asettamat aikarajat. 

Kiinnostuitko? Rekrytointikumppanimme Eezy Personnelin Senior Executive Search Consultant Juhani Lettolammi kertoo sinulle mielellään lisää tehtävästä sekä Samlinkista työnantajana. Hänet tavoitat numerosta +358 40 551 7060 tai sähköpostilla juhani.lettolammi@eezy.fi.

Hakemuksen, CV:n ja palkkatoiveesi voit jättää 23.5.2021 mennessä osoitteessa www.eezypersonnel.fi.

Työpaikasta lyhyesti

  • Viranomaisraportoinnin asiantuntija, Vakituinen työsuhde
  • Samlink
  • Haku alkaa ja päättyy
Hae tähän työpaikkaan

Samlink

Samlink on hyvä paikka työskennellä ja kasvattaa osaamistaan. Meillä henkilöstö on mukana kehittämässä yritystä ja kehittymässä samalla itse. Samlinkilaiset työskentelevät moderneissa tiloissa moderneilla välineillä ja pääsevät vaikuttamaan finanssialan merkittävien toimijoiden tuotteisiin ja palveluihin. Olemme mutkaton ja matalahierarkkinen organisaatio, jossa tehdään tulosta yhteistyöllä ja positiivisella sykkeellä. Meille on tärkeää, että meillä on hyvä olla töissä. Meitä on noin 390 eri alojen ammattilaista. Samlinkilaisia tarvitaan esimerkiksi verkkopalvelujen suunnittelussa, sovelluskehityksessä, projektinjohtotehtävissä ja tuotekehityksessä. Panostamme osaamiseen ja sen kehittämiseen. Samlink on osa Cognizant-yhtiötä. https://samlink.fi/

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!