Controller

Tule Controlleriksi Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalaan!

Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala vastaa Helsingin kaupungin ja HUSin omistaman Laakson sairaalan kiinteistöjen omistamisesta, rahoituksesta ja hallinnoinnista. Yhtiö toimii tilaajana sairaalan rakennushankkeessa, joka etenee vaiheittain vuoteen 2030 saakka. Rakentamisen rinnalla yhtiön vastuu valmistuvien kiinteistöjen ylläpidosta kasvaa vaiheittain.

Haemme nyt Controlleria uuteen tehtävään. Kyseessä on rooli, jossa pääset kehittämään omaa osaamistasi yhtiön toiminnan kehittyessä. Tehtävä painottuu erityisesti kiinteistöjen ylläpidon aikaiseen taloushallintoon. Ensimmäisten kuukausien aikana perehdyt yhtiöön, toimintaympäristöön ja sidosryhmiin sekä otat vastuullesi keskeiset taloushallinnon tehtävät.

Mitä työssä tehdään?

Työ koostuu pääosin taloushallinnon tehtävistä, mutta työnkuva on monipuolinen ja ulottuu myös talouden ulkopuolelle. Työssä osallistut myös raportoinnin, järjestelmien ja toimintatapojen kehittämiseen.

Tehtäviisi kuuluvat esimerkiksi:

  • vuokrauksen koordinointi
  • laskutuksen koordinointi
  • budjettien ja ennusteiden laatiminen, ylläpito ja seuranta
  • kustannusseuranta
  • talousraportointi
  • erilaiset täsmäytykset (mm. kirjanpidon ja kustannusseurannan välillä)
  • järjestelmien, raportoinnin ja työkalujen kehittäminen
  • tilausten koordinointi ja seuranta
  • muut talouden ja hallinnon tehtävät

Tavoitteena on, että vuoden kuluttua hallitset oman vastuualueesi, tunnet hyvin yhtiön toimintaympäristön ja keskeiset sidosryhmät sekä hoidat tehtävääsi itsenäisesti.

Millaiseen työyhteisöön tulet?

Olemme kahdeksan hengen organisaatio. Työskentelemme tiiviisti yhdessä, autamme toisiamme ja huumori kuuluu arkeemme.

Vaikka työskentelet pienessä yhtiössä, teet tiivistä yhteistyötä laajan asiantuntijaverkoston kanssa. Työskentelet muun muassa suunnittelijoiden, rakentajien, urakoitsijoiden, talouden asiantuntijoiden sekä Helsingin kaupungin, HUS:n ja sairaalan toiminnan edustajien kanssa.

Työympäristö on jatkuvassa kehityksessä, sillä sairaalahanke etenee vaiheittain ja samalla myös yhtiön ylläpitovastuut kasvavat. Tästä syystä työsi sisältää sekä säännöllisiä taloushallinnon tehtäviä että vaihtelevia selvitys- ja kehittämistehtäviä.

Pienessä organisaatiossa työnkuvasi on monipuolinen ja työpäivät vaihtelevia. Pääset vaikuttamaan omaan vastuualueeseesi sekä osallistumaan toimintatapojen, raportoinnin ja työkalujen kehittämiseen.

Etätyötä on mahdollista tehdä 2–3 päivää viikossa.

Mitä odotamme sinulta?

Tehtävä sopii parhaiten uransa alkuvaiheessa olevalle osaajalle, joka on saanut jo käytännön kokemusta Controllerin työstä, talouden seurannasta tai raportoinnista ja haluaa kasvattaa vastuutaan. Odotamme, että sinulla on hyvä ymmärrys taloushallinnon kokonaisuudesta. Työvuosia tärkeämpiä meille kuitenkin ovat vahva oppimiskyky, oma-aloitteinen ote sekä halu ottaa vastuuta ja kehittyä tehtävän mukana.

Toivomme, että sinulla on

  • vahvat Excel-taidot ja kokemusta Excelin hyödyntämisestä analysoinnin, raportoinnin ja talouden seurannan työkaluna
  • jo jonkin verran kokemusta budjetoinnista, ennusteista, raportoinnista, kustannusseurannasta tai muista Controllerin työn osa-alueista
  • hyvä ymmärrys taloushallinnon kokonaisuudesta sekä perustason ymmärrys kirjanpidosta
  • soveltuva korkeakoulututkinto (esimerkiksi tradenomi, KTM tai muu talousalan tai tuotantotalouden korkeakoulututkinto)
  • valmius omaksua uusia järjestelmiä ja digitaalisia työkaluja
  • halua oppia uutta, kehittää omaa osaamistasi ja ottaa vähitellen vastuuta laajemmista kokonaisuuksista

Tehtävässä menestyminen edellyttää

  • oma-aloitteista ja itseohjautuvaa työskentelyotetta sekä kykyä johtaa omaa työtäsi
  • kykyä priorisoida tekemistäsi ja viedä asioita eteenpäin myös silloin, kun kaikkeen ei ole valmiita toimintamalleja tai vastauksia
  • rohkeutta ratkaista ongelmia, tehdä päätöksiä ja ottaa vastuuta omasta vastuualueestasi
  • valmiutta toimia muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa työpäivät vaihtelevat ja uusia tehtäviä tulee myös suunnitelmien ulkopuolelta
  • kiinnostusta ymmärtää toimintaa laajemmin kuin oman tehtäväsi näkökulmasta sekä halua kehittää toimintatapoja yhdessä muun organisaation kanssa

Arvostamme lisäksi kokemusta raportoinnin tai prosessien kehittämisestä sekä kiinnostusta datan, järjestelmien ja digitaalisten työkalujen hyödyntämiseen työssä.

Tehtävä ei sisällä ulkoisen kirjanpidon eikä palkanlaskennan päävastuuta.

Mitä tarjoamme?

Tehtävä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kehittyä Controllerina ainutlaatuisessa toimintaympäristössä, jossa yhdistyvät suuri sairaalahanke, kiinteistöjen ylläpidon kasvavat tarpeet sekä julkisen sektorin yhteistyö. Saat tueksesi kokeneen esihenkilön ja pienen, helposti lähestyttävän työyhteisön, jossa vastuu ja vaikutusmahdollisuudet kasvavat osaamisesi karttuessa.

Tarjolla on monipuolinen Controllerin tehtävä, jossa pääset yhdistämään taloushallinnon perustehtävät, analysoinnin sekä toiminnan kehittämisen. Koska kyseessä on uusi rooli, pääset rakentamaan omaa vastuualuettasi ja vaikuttamaan siihen, miten talouden raportointia, työkaluja ja toimintatapoja kehitetään tulevina vuosina.

Palkka määräytyy osaamisen ja kokemuksen perusteella. Tehtävän palkkahaarukka on noin 4 400–5 200 €/kk.

Hakeminen ja lisätiedot

Jätäthän hakemuksesi viimeistään su 30.8.2026. Hakua edistetään heti hakuajan päätyttyä. Kärkiehdokkaat osallistuvat henkilöarviointiin.

Lisätietoja tehtävästä antavat

  • Koy Laakson yhteissairaala -hankkeen talouspäällikkö Sami Järvinen (044 753 0703). Samin tavoitat 24.8. ja 27.8. klo 12.00–14.00.
  • Psyconin seniorikonsultti Laura Nissilä (020 7101 271). Lauran tavoitat 11.8. klo 9-10 ja 18.8. klo 14-15.
Palkka: 4400.00 - 5200.00 €/Kuukausittain
Haku alkaa ja päättyy

Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala

Sähköposti: rekrytointi@psycon.com
Sijainti: Lääkärinkatu 8, 00250 Helsinki

Logo

Controller

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!