Aloitteleva teollisuusmaalari

Haemme asiakkaallemme eteläiseen Kouvolaan

KEHITTYMISHALUISTA TEOLLISUUSMAALARIA

Työnkuva koostuu erilaisten teräsrakenteiden hiekkapuhalluksesta ja teollisesta maalauksesta. Pienehkössä yksikössä työtehtävien suhteen on kuitenkin oltava joustava, sillä teollisuusmaalari osallistuu tarvittaessa esimerkiksi kokoonpanoon sekä siirtelee ja paketoi tuotteita trukilla/pyöräkuormaajalla.

Toivomme löytävämme työntekijän, joka on tarkka ja tunnollinen sekä huomioi työturvallisuustekijät. Voimassa oleva työturvallisuuskortti katsotaan eduksi. Oma auto on työmatkoja ajatellen käytännössä välttämätön. Työkielenä toimii suomi tai englanti.

Emme edellytä aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Sen sijaan aito kiinnostus alaa kohtaan on välttämätöntä: olet valmis ja kykenevä omaksumaan uusia työtehtäviä ja kasvamaan alan ammattilaiseksi. Tehtävässä menestyminen edellyttää kykyä työskennellä sekä yksin että lähiesimiehen ohjauksessa. Pystyt ottamaan vastaan palautetta etkä hätkähdä ajoittaista kiirettä. Metallipuolen opinnoista voi olla hyötyä, mutta niitäkään emme edellytä.

Työtä tehdään arkisin yhdessä vuorossa klo 7-15.30. Osa työtehtävistä tehdään ulko-olosuhteissa taivasalla - myös talvella. Omaathan siis valmiuden työskennellä ulko-olosuhteissa ja ajoittain fyysistenkin työtehtävien parissa. Palkkaus perustuu Teknologiateollisuuden TESiin ja aloittelevan työntekijän kohdalla se on noin 10-12 €/h. 

Työsuhde alkaa määräaikaisena kokoaikaisena vuokratyösuhteena SOL Henkilöstöpalvelut Oy:n kanssa. Odotettavissa on, että asiakasyritys rekrytoi työntekijän myöhemmin omille kirjoilleen.

Jätä hakemuksesi oheisen linkin kautta suoraan rekrytointijärjestelmäämme. Emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä työhakemuksia erikseen, mutta lisäkysymyksiä voi esittää sitäkin kautta!

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen kokoaikainen

Tarjoamme

  • Smartum-liikuntasaldo
  • Työterveyshuolto
  • Pitkäaikainen työsuhde

SOL Henkilöstöpalvelut Oy

SOL Henkilöstöpalvelut Oy on osa kansainvälistä SOL-konsernia, joka työllistää 14 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Henkilöstöpalvelut Oy tarjoaa kaikille toimialoille henkilöstövuokraus-, rekrytointi-, suorahaku- ja muita räätälöityjä henkilöstötoimialan palveluja koko Suomessa. Asiakkainamme on valtakunnallisesti ja paikallisesti toimivia yrityksiä. 

SOL on osaava, monipuolinen ja kansainvälinen palvelualan perheyritys. Iloisiin SOLilaisiin kuuluu niin turva-alan ammattilaisia, kiinteistönhuollon pioneereja kuin siivouspalvelujen spesialisteja. Henkilöstöpalvelut ratkaisevat työvoimatarpeet joustavasti. Kuluttajille tarjoamme pesulapalveluita kautta maan.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava, yhteistyöhenkinen ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. Seuraamme säännöllisesti henkilöstön työtyytyväisyyttä Ilopuntari-kyselyn avulla ja kehitämme toimintaamme saamamme palautteen avulla. Iloisen työyhteisön lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.

Sähköposti: jenni.mettala@sol.fi
Sijainti: 46860 Kouvola

Logo

Aloitteleva teollisuusmaalari

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!