Aluetoiminnan päällikkö

Haluatko työssäsi tukea lasten ja nuorten talousosaamista ja innostaa heitä työelämään? Nuorten yrittäjyys ja talous NYT tarjoaa työelämäosaamista, yrittäjyyskasvatusta ja taloustaitoja tukevia palveluita ja oppimiskokonaisuuksia kouluille, oppilaitoksille ja kunnille. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori lähtökohdista riippumatta saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Yhdessä laajan ja kansainvälisen kumppaniyhteisömme kanssa toimimme sillanrakentajana lasten ja nuorten sekä toimivan työelämän välillä.

Etsimme strategisesti ajattelevaa, rohkeaa ja verkostoitumiskykyistä aluetoiminnan päällikköä täysin uuteen työtehtävään

Aluetoiminnan päällikön tehtävässä johdat 11 hengen tiimiä, jonka jäsenet pääosin vastaavat NYTin palveluiden jalkauttamisesta alueensa kouluihin. Aluetiimin keskeisin tehtävä on saada sopimuskuntien ja -kaupunkien koulut ja oppilaitokset ottamaan käyttöön NYTin palvelupolku aina alakoulusta toiselle asteelle. Tehtävänäsi on mahdollistaa tiimin onnistuminen – suunnittelet ja viet käytäntöön alueelliset tavoitteet organisaation strategian mukaisesti, kehität toimintatapoja ja vahvistat tiimin vaikuttavuutta. Liikut NYTin aluetoimistoilla aktiivisesti aina pääkaupunkiseudulta Lappiin saakka ja inspiroit myynnillisellä otteellasi tiimiläisiäsi omassa työssään. Tehtävässäsi vastaat aluetoiminnan toimintasuunnitelmasta ja budjetoinnista sekä henkilöstöhallinnosta. Työ on tavoitteellista, ja siinä korostuvat suunnitelmallisuus ja vaikuttavuuden seuranta – käytössäsi on olemassa olevat työkalut tähän.  

Työssä menestyäksesi sinulla on:

  • Tehtävään soveltuva koulutus. Parhaat edellytykset tehtävän hoitoon antaa esimerkiksi kaupallinen korkeakoulututkinto.
  • Näyttöjä tuloksellisesta esihenkilötyöstä, mielellään asiantuntijatiimin johtamisesta.
  • Myynnillistä otetta ja halua edistää aktiivisesti NYTin tavoitteita sekä kykyä seurata tavoitteiden saavuttamista.
  • Kykyä verkostoitua laajasti niin elinkeinoelämän toimijoiden kuin koulutuspoliittisten ja pedagogisten järjestöjen kanssa.
  • Työotteesi on tavoitteellinen, ja innostut kun saat muut vakuuttumaan asiastasi. Uusien ihmisten kontaktointi on sinulle luontevaa. Verkostoissa toimiminen on sinulle mieluisaa.
  • Eduksi katsotaan osaaminen kunnallisista organisaatioista ja koulutuksen kentästä sekä ymmärrystä opetusalan toimintaympäristöstä. Organisaatiomme on kaksikielinen ja ruotsin kielen osaaminen hyödyttää sinua tehtävässäsi.

Töissä NYTissä:

NYTissä olet osa valtakunnallista, työstään päivittäin innostuvaa porukkaa. Vuonna 2024 toteutetun henkilöstökyselyn mukaan nyttiläisten suositteluhalukkuus, eli eNPS on poikkeuksellisen korkea, 70. Vahvuuksina kyselystä nousivat erityisesti esihenkilötyö, kollegiaalinen tuki, yhteishenki ja kokemus yhdenvertaisuudesta. Yhdessä määrittelemämme arvot ovat tulevaisuususko, yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja uskallus. Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

Tarjoamme sinulle:

  • Merkityksellisen tehtävän, jossa pääset edistämään lasten ja nuorten rohkeutta innostua tulevaisuudesta ja keinoja löytää oma paikkansa yhteiskunnassa.
  • Mahdollisuuden kehittää alueellista toimintaa ja johtaa asiantuntijatiimiä.
  • Lämpimän ja kannustavan työyhteisön, jossa jokaiselle varmistetaan mahdollisuus onnistua työssään.
  • Monipuolisen ja liikkuvan työn – tehtävä edellyttää säännöllistä matkustamista kotimaassa.

Työsuhde

Työtehtävä on vakituinen ja toivomme, että voit aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään tammikuussa 2026. Tehtävä on NYTissä uusi, kun aluetoiminnan tiimi yhdistetään nykyiseen Palvelut, opettajankoulutus ja kehitys -tiimiin 1.2.2026 alkaen. Tähän tiimiin tulee uutena tehtävänä aluetoiminnan päällikkö. Tiimin johtajana sekä esihenkilönäsi toimii Sami Suomela. Pääasiallinen työntekopaikkasi on Etelärannassa Helsingin keskustassa erinomaisten kulkuyhteyksien äärellä. Työ edellyttää säännöllistä läsnäoloa sekä NYTin päätoimipisteessä Helsingissä että matkustamista laajasti kotimaassa.

Kiinnostuitko?

Hae tehtävää viimeistään 26.10.2025. Liitä hakemuksen mukaan CV sekä palkkatoiveesi. Haastattelut pidetään 3.11.2025 ja 6.11.2025 Etelärannassa. Työsuhde-edut voimassa olevan NYTin käytännön mukaisesti.

Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoiva esihenkilö, johtaja Sami Suomela p. 044 7778 970

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Kokoaikainen, vakituinen

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka tarjoaa työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitoja tukevia palveluita ja oppimiskokonaisuuksia kouluille, oppilaitoksille ja kunnille. Vuosibudjettimme on noin 10 miljoonaa euroa. Meillä työskentelee n. 74 kokopäiväistä ja n. 150 tuntityöntekijää. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori lähtökohdista riippumatta saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Vahvistamme osaltamme lasten ja nuorten valmiuksia muuttuvan työelämän tarpeisiin, oman arjen hallintaan ja omien vahvuuksien tunnistamiseen. Vastaamme NYT Yrityskylän toiminnasta ja olemme osa kansainvälistä JA Worldwide -järjestöä. Yhdistyksemme jäsenenä on mm. elinkeinoelämän järjestöjä, yliopistoja ja säätiöitä.

NYT on työnantaja, joka haluaa edistää työelämän monimuotoisuutta ja toivomme, että hakijoiden joukossa olisi kaiken ikäisiä, sukupuolisia, kielisiä, kulttuuritaustaisia ja vähemmistöön kuuluvia henkilöitä.

Sähköposti: rekry@nuortennyt.fi
Sijainti: Eteläranta 10
Logo

Aluetoiminnan päällikkö

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!