Avoin hakemus
Hakuaika alkaa:
Mikäli meillä ei ole tällä hetkellä tarjolla kiinnostavaa työpaikkaa, voit jättää meille avoimen hakemuksen.
Olemme sinuun yhteydessä, jos osaamistasi vastaava työpaikka tulee hakuun.
Koskisen
Koskisen on kansainvälinen puunjalostuksen erikoisosaaja, joka tunnetaan ketteryydestään ja kyvystään kuunnella asiakasta. Hyödynnämme arvokkaan puuraaka-aineen tarkasti, viimeistä purua myöten. Toteutamme samalla parasta hiilitarinaa: valmistamme korkealaatuisia ja kestäviä tuotteita, joihin hiili sitoutuu vuosikymmeniksi.
Meitä koskislaisia on jo yli 1 000. Meitä yhdistää hyvä yhteistyö ja usko omiin kykyihimme sekä rohkeus uuden luomiseen. Meillä on tapana tehdä parhaamme joka päivä – turvallisesti ja laadusta tinkimättä. Meillä henkilöstön hyvinvointi ja osaamisen kehittäminen ovat ykkösjuttuja. Niiden kautta luodaan edellytykset kannattavalle, tuottavalle ja pitkäikäiselle liiketoiminnalle.
Olemme merkittävä työllistäjä ja hyvinvoinnin edistäjä toimintapaikkakunnillamme Suomessa ja Puolassa. Oman toimintamme lisäksi luomme arvoa ympäröivään yhteiskuntaan.