Avoin hakemus

Itsenäisenä, ketjumaista toimintamallia toteuttavana yrityksenä HalpaHalli pystyy tarjoamaan hyvin monenlaisia työtehtäviä vähittäiskaupan alalta. Myymälöiden lisäksi oma-aloitteisia, pirteitä ja osaavia työntekijöitä tarvitaan logistiikkakeskuksessa ja pääkonttorissa. Myymälässä työskentelyn lisäksi pääkonttorissa on mahdollista työllistyä vaikkapa taloushallinnon tehtäviin, ict-osaajaksi tai osto-organisaatioon. Logistiikkakeskuksessa työskentelee esimerkiksi kerääjiä, trukkikuskeja, kuljettajia ja tuotteiden tarkastajia.

Logistiikkakeskuksen mahdollisiin avoimiin tehtäviin voit hakea Baronan työhaun kautta: Avoimet työpaikat (barona.fi)

HalpaHalli tunnetaan yrityksenä, jossa henkilökunnan vaihtuvuus on pieni ja jossa työntekijöillä on takanaan pitkiä työuria yhtiön palveluksessa. Tämä kertoo omaa kieltään siitä, että henkilökunta on sitoutunutta ja viihtyy työssään.

Ratkaisevinta on asenne. Työntekijöillä, jotka soveltuvat asenteeltaan omiin tehtäviinsä, on mahdollisuudet edetä ketjussamme kykyjensä mukaan entistä vaativampiin tehtäviin. Vakituisten työpaikkojen lisäksi HalpaHalli tarjoaa nuorille runsaasti työharjoittelupaikkoja.

Mikäli juuri nyt ei ollut sinulle sopivaa tehtävää tarjolla, voit jättää meille avoimen hakemuksen.

Hakuaika alkaa:
Työsuhteen tyyppi: Useita vaihtoehtoja

Odotamme hakijalta seuraavia asioita:

  • Myynti- ja asiakaspalveluhenkisyyttä
  • Hyviä yhteistyötaitoja
  • Oma-aloitteista ja positiivista asennetta
  • Innostuneisuutta
  • Halua tehdä tuloksellista työtä
  • Suomen kielen taitoa
  • Kokemus kaupan alan tehtävistä katsotaan eduksi, mutta asenne ratkaisee.

Tarjoamme

  • luotettavan ja vakaan työnantajan, joka pitää henkilöstöstä huolta
  • hyvän perehdytyksen ja jatkuvan tuen
  • rennon ja mukavan työyhteisön - olet osa meitä omana itsenäsi
  • henkilöstöalennuksen
  • Epassin
  • polkupyöräedun
  • laajan työterveyshuollon

HalpaHalli

Tule rakentamaan menestystä kanssamme. Teemme kaikkemme, jotta palvelumme olisi merkityksellistä ja hyvää asiakkaillemme. Uskomme, että hyvä palvelu syntyy henkilöstömme tyytyväisyydestä.

HalpaHalli on perheyritys, joka työllistää Suomessa suoraan yli 1 300 ihmistä.

Palvelemme asiakkaitamme 35 kivijalkamyymälässä sekä verkkokaupassa. Tarjoamme kuluttajille saman katon alta jokapäiväiset hyödykkeet ruuasta vaatteisiin sekä kodin ja vapaa-ajan tuotteisiin. HHKeittiöt palvelevat asiakkaita 11 paikkakunnalla tarjoten monipuolisen lounaan lisäksi listaruokia sekä kahvilapalveluja. Konttorimme sijaitsevat Kokkolassa ja Vantaalla. Logistiikkakeskuksemme sijaitsee Kokkolassa.

Olemme ihmisen kokoinen kauppa, joka tekee työtä sen puolesta, että kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. 

Puhelin: 020 718 2000
Sähköposti: rekry@halpahalli.fi
Logo

Avoin hakemus

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!