COO, Kuluvaaka Oy

Kuluvaaka Oy on suomalainen asiantuntijayritys ja osa Finanssivaaka Holding -konsernia. Autamme yritysasiakkaitamme hallitsemaan kustannuksiaan ja riskejään sekä vapauttamaan resursseja ydinliiketoimintansa kehittämiseen. Toimintamme on erittäin kannattavaa: liikevaihtomme on noin 4 miljoonaa euroa, työllistämme noin 25 asiantuntijaa ja olemme yli kymmenen vuoden aikana kerryttäneet kattavan, yli 1 300 asiakkaan tietovarannon opex-hankinnoista.

Uusien sijoittajien ja omistusjärjestelyiden myötä otamme seuraavan askeleen kasvupolullamme. Etsimme nyt joukkoomme operatiivista johtajaa (COO) vahvistamaan yhtiön päivittäistä johtamista ja viemään kunnianhimoisia kasvutavoitteitamme eteenpäin.

Tehtävänkuva ja keskeiset vastuut

Operatiivisena johtajana vastaat Kuluvaaka Oy:n operatiivisesta kokonaisuudesta ja sen kehittämisestä. Varmistat arvon tuottamisen asiakkaillemme, jalkautat strategian arjen tekemiseen ja luot edellytyksiä tiimimme yhteiselle onnistumiselle. Roolissasi raportoit konsernin toimitusjohtajalle ja toimit konsernin johtoryhmän jäsenenä.

Keskeisiin vastuisiisi kuuluvat:

  • Kuluvaakan asemoiminen alansa johtavaksi asiantuntijaksi ja entistä vahvemmin prosessiohjatuksi organisaatioksi.
  • Liiketoiminnan ansaintalogiikan kehittäminen kohti jatkuvaa tilausmallia (ARR) ja pitkäaikaisia kumppanuuksia projektiliiketoiminnan rinnalle.
  • Datan hyödyntäminen yrityksen keskeisenä arvoajurina sekä mahdollisten uusien datavetoisten palveluiden kaupallistaminen.
  • Asiakasvastuullisten esihenkilönä toimiminen ja myyntiprosessien kehittäminen sekä nykyaikaistaminen.
  • Yhtiön hallinnollisten toimintojen johtaminen ja yritysarvon määrätietoinen kasvattaminen.

Mitä toivomme sinulta?

Etsimme ihmisläheistä, ratkaisukeskeistä ja yrittäjähenkistä johtajaa. Viihdyt matalan hierarkian työyhteisössä, jossa arvostetaan mutkatonta vuorovaikutusta, avoimuutta ja toisten auttamista.

Toivomme sinulta:

  • Vahvaa näyttöä tulosvastuullisesta ja operatiivisesta johtamisesta (aiempi COO- tai myyntijohtajakokemus ei ole välttämätön).
  • Kokemusta B2B-palveluliiketoiminnan myynnistä, kasvattamisesta sekä jatkuvien asiakassuhteiden ja ARR:n kehittämisestä.
  • Ymmärrystä datavetoisen liiketoiminnan, automaation ja analytiikan skaalaamisesta.
  • Erinomaisia vuorovaikutus-, esiintymis- ja neuvottelutaitoja.
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.
  • Soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemus asiantuntijaorganisaatioista, saas-palveluista, konsultoinnista tai hankintatoimesta katsotaan eduksi.

Johtamistyylissäsi korostuvat selkeät prosessit, luottamus tiimiläisiin sekä henkilöstön hyvinvoinnista ja hyvästä ilmapiiristä huolehtiminen. Olet innostava edestä johtaja ja arvostat toimivia prosesseja sekä luotat systeemiin.

Mitä tarjoamme sinulle?

Tarjoamme keskeisen avainroolin kannattavassa ja vakaassa kasvuyhtiössä, modernin ja datalähtöisen palvelukonseptin sekä innostavan, asiantuntevan tiimin ympärillesi. Pääset aidosti vaikuttamaan yhtiön suuntaan ja kehitykseen mielenkiintoisessa kasvuvaiheessa.

Mikäli tunnistat itsesi kuvauksesta, jätäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi rekrytointijärjestelmämme kautta.

Haku alkaa ja päättyy

Equita Talent Partners Oy

Sähköposti: info@equitatalent.com
Sijainti: Itämerentori 2, 00180 Helsinki
Logo

COO, Kuluvaaka Oy

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!