Dekaani, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu (JSBE)

Jyväskylän yliopisto hakee kauppakorkeakouluun (JSBE) dekaania toimikaudelle 1.1.2026- 31.12.2029. Dekaanin tehtävä on päätoiminen. Haemme johtajaa, joka haluaa olla mukana rakentamassa tulevaisuutta tiede ja sivistys edellä.

Dekaanin tehtävät  

Dekaani johtaa ja kehittää tiedekunnan toimintaa sekä toimii rehtorin tukena yliopiston strategisessa johtamisessa yliopiston johtoryhmän jäsenenä. Dekaani toimii tiedekuntaneuvoston puheenjohtajana ja  

  • vastaa tiedekunnalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta rehtorille 
  • vastaa tiedekunnan taloudesta ja raportoinnista rehtorille 
  • vastaa tiedekunnan tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen laadusta. 

Lisäksi tehtäviin kuuluu tutkimuksen ja koulutuksen kehittäminen yhdessä varadekaanien kanssa sekä monitieteellisen yhteistyön edistäminen ja yliopiston tutkimuksen ja koulutuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen. Dekaani vastaa tutkinto-ohjelmien laadusta ja niiden kehittämisestä. Muut dekaanille kuuluvat tehtävät on määritelty Jyväskylän yliopiston johtosäännössä.

Dekaani raportoi rehtorille. Rehtori määrittelee yhdessä valitun henkilön kanssa dekaanin tarkemman tehtävänkuvan. Dekaania tukee kaksi nimettyä varadekaania.

Haku alkaa ja päättyy

Etsimämme henkilö

Yliopiston johtosäännön mukaan ”dekaanin tulee pääsääntöisesti olla tiedekunnassa edustettavan alan tai tiedekuntaa lähellä olevan alan professori. Hänellä tulee olla tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito.” 

Edellytämme hakijalta lisäksi tiede- ja korkeakoulupolitiikan tuntemusta, strategista näkemystä akateemisen yksikön ja yliopiston kehittämisestä, talouden tuntemusta sekä erinomaisia johtamis- ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi edellytyksenä on vahva kokemus tieteellisestä tutkimus- ja opetustoiminnasta sekä oman alan kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Tehtävässä tarvitaan suomen ja englannin kielen taitoa.

Haemme tehtävään strategista johtajaa, taitavaa ihmisten johtajaa, yhteisöllisyyden rakentajaa ja tulevaisuuteen luotsaajaa, jolla on myös halu kasvaa ja kehittyä tehtävässä. Tiedeyhteisömme johtaja on vahvasti akateemisesti meritoitunut vaikuttaja ja verkostoituja.

Tarjoamme  

Jyväskylän yliopisto tarjoaa työyhteisön, jossa yhdistyvät huippuosaaminen ja välittävä työkulttuuri. Meillä arvostetaan monitieteisyyttä, innovatiivista kansainvälistä yhteistyötä ja tasapainoista työarkea. Sivistys nähdään arvostavana vuorovaikutuksena, monimuotoisuuden ymmärtämisenä, kestävien valintojen tekemisenä ja haluna oppia uutta. Dekaanina saat mahdollisuuden vaikuttaa tutkimukseen ja koulutukseen, resursseihin ja organisointiin ja sitä kautta rakentuvaan toimintamme vaikuttavuuteen tieteessä ja yhteiskunnassa.

Palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaan. Tehtävästä maksetaan tehtäväkohtaisen palkan lisäksi erillinen hallintopalkkio.

Hakeminen

Hakemukseen liitetään pdf-muodossa:

  • ansioluettelo
  • hakemuskirje
  • näkemys tiedekunnan edustamien alojen koulutuksen ja tutkimuksen tulevaisuudesta (max. 2 sivua) 
  • kuvaus johtamiskokemuksesta ja johtamisperiaatteista (max. 1 sivu). 

Lähetä hakemuksesi 15.8.2025 mennessä sähköisellä lomakkeella. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei oteta huomioon.

Hakemukset käsitellään dekaanivalintaa varten nimetyssä valmisteluryhmässä, joka vastaa myös hakijoiden haastattelemisesta. Tiedekunta järjestää lisäksi kärkihakijoiden osalta paneelikeskustelun. Lopullisen päätöksen asiassa tekee rehtori tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Ennen nimeämispäätöstä rehtori haastattelee kärkihakijat ja voi harkintansa mukaan hyödyntää vielä ulkopuolisen tahon toteuttamaa arviointia.

Tehtävää hakeneista teetetään hakijan suostumuksella turvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Lisätiedot 

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa (Jyväskylä University School of Business and Economics, JSBE) tehdään korkeatasoista tutkimusta sekä tarjotaan siihen perustuvaa laadukasta kauppa- ja taloustieteen tutkinto- ja johtamiskoulutusta. Missiomme mukaisesti JSBE tukee kilpailukykyistä digitaalista ja kestävää murrosta liiketoiminnassa ja taloudessa. Lisäksi tarjoamme asiantuntijuuttamme laajasti liike-elämän, talouden ja yhteiskunnan käyttöön ja annamme oman panoksemme yliopistolähtöisen yrittäjyyden sekä innovaatiotoiminnan kehittämiseen. 

JSBE:llä on toiminnalleen kansainväliset AACSB- ja BGA akkreditoinnit. Executive MBA-tutkinnollamme on AMBA-akkreditointi. JSBEn tutkimus on arvioitu Shanghain Academic Ranking of World Universities sijoille 401-500 sekä Times Higher Education ranking-listoilla sijoille 251-300. 

JSBE on aktiivinen, kansainvälinen ja yhteisöllinen yksikkö elinvoimaisessa ja kansainvälisessä Jyväskylän yliopistossa. Henkilöstöä on yhteensä noin 120, joista professoreja noin 25, ja opiskelijoita 1500. Kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittaa JSBE:ssä vuosittain noin 200 opiskelijaa ja tohtorinväitöksiä on noin 10.

Jyväskylän yliopisto on 2500 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Yliopistona olemme savuton ja tuoksuton työpaikka, joka on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.

Puhelin: (014) 260 1211
Sähköposti: jy-rekrytointi@jyu.fi
Sijainti: Seminaarinkatu 15

Tietoa hakijalle

Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä ilman sen lähettämistä rekrytointijärjestelmään. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet tallentanut hakemuksesi järjestelmään.

Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.

Logo

Dekaani, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu (JSBE)

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!