Dekaani, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Jyväskylän yliopisto hakee matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan dekaania toimikaudelle 1.1.2026- 31.12.2029. Dekaanin tehtävä on päätoiminen. Haemme johtajaa, joka haluaa olla mukana rakentamassa tulevaisuutta tiede ja sivistys edellä.
Dekaanin tehtävät
Dekaani johtaa ja kehittää tiedekunnan toimintaa sekä toimii rehtorin tukena yliopiston strategisessa johtamisessa yliopiston johtoryhmän jäsenenä. Dekaani toimii tiedekuntaneuvoston puheenjohtajana ja
- vastaa tiedekunnalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta rehtorille
- vastaa tiedekunnan taloudesta ja raportoinnista rehtorille
- vastaa tiedekunnan tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen laadusta.
Lisäksi tehtäviin kuuluu tutkimuksen ja koulutuksen kehittäminen yhdessä varadekaanien kanssa sekä monitieteellisen yhteistyön edistäminen ja yliopiston tutkimuksen ja koulutuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen. Dekaani vastaa tutkinto-ohjelmien laadusta ja niiden kehittämisestä. Muut dekaanille kuuluvat tehtävät on määritelty Jyväskylän yliopiston johtosäännössä.
Dekaani raportoi rehtorille. Rehtori määrittelee yhdessä valitun henkilön kanssa dekaanin tarkemman tehtävänkuvan. Dekaania tukee kaksi nimettyä varadekaania.
Etsimämme henkilö
Yliopiston johtosäännön mukaan ”dekaanin tulee pääsääntöisesti olla tiedekunnassa edustettavan alan tai tiedekuntaa lähellä olevan alan professori. Hänellä tulee olla tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito”.
Edellytämme hakijalta lisäksi tiede- ja korkeakoulupolitiikan tuntemusta, strategista näkemystä akateemisen yksikön ja yliopiston kehittämisestä, talouden tuntemusta sekä erinomaisia johtamis- ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi edellytyksenä on vahva kokemus tieteellisestä tutkimus- ja opetustoiminnasta sekä oman alan kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Tehtävässä tarvitaan suomen ja englannin kielen taitoa.
Haemme tehtävään strategista johtajaa, taitavaa ihmisten johtajaa, yhteisöllisyyden rakentajaa ja tulevaisuuteen luotsaajaa, jolla on myös halu kasvaa ja kehittyä tehtävässä. Tiedeyhteisömme johtaja on vahvasti akateemisesti meritoitunut vaikuttaja ja verkostoituja.
Tarjoamme
Jyväskylän yliopisto tarjoaa työyhteisön, jossa yhdistyvät huippuosaaminen ja välittävä työkulttuuri. Meillä arvostetaan monitieteisyyttä, innovatiivista kansainvälistä yhteistyötä ja tasapainoista työarkea. Sivistys nähdään arvostavana vuorovaikutuksena, monimuotoisuuden ymmärtämisenä, kestävien valintojen tekemisenä ja haluna oppia uutta. Dekaanina saat mahdollisuuden vaikuttaa tutkimukseen ja koulutukseen, resursseihin ja organisointiin ja sitä kautta rakentuvaan toimintamme vaikuttavuuteen tieteessä ja yhteiskunnassa.
Palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaan. Tehtävästä maksetaan tehtäväkohtaisen palkan lisäksi erillinen hallintopalkkio.
Hakeminen
Hakemukseen liitetään pdf-muodossa:
- ansioluettelo
- hakemuskirje
- näkemys tiedekunnan edustamien alojen koulutuksen ja tutkimuksen tulevaisuudesta (max. 2 sivua)
- kuvaus johtamiskokemuksesta ja johtamisperiaatteista (max. 1 sivu).
Lähetä hakemuksesi 15.8.2025 mennessä sähköisellä lomakkeella. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei oteta huomioon.
Hakemukset käsitellään dekaanivalintaa varten nimetyssä valmisteluryhmässä, joka vastaa myös hakijoiden haastattelemisesta. Tiedekunta järjestää lisäksi kärkihakijoiden osalta paneelikeskustelun. Lopullisen päätöksen asiassa tekee rehtori tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Ennen nimeämispäätöstä rehtori haastattelee kärkihakijat ja voi harkintansa mukaan hyödyntää vielä ulkopuolisen tahon toteuttamaa arviointia.
Tehtävää hakeneista teetetään hakijan suostumuksella turvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Lisätiedot
- Lisätietoa tehtävästä antaa rehtori Jari Ojala, jari.ojala@jyu.fi.
- Lisätietoa prosessista antaa henkilöstöjohtaja Katja Sorri, katja.m.sorri@jyu.fi
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta on monitieteinen tutkimuksen ja koulutuksen keskittymä, jossa yhdistyvät vahva perustutkimus, ajankohtaiset sovellukset ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Luonnontieteelliselle tutkimukselle perustuva tieto on yhä tärkeämpää teknologisen kehityksen ja ympäristön muutosten aikakaudella. Matemaatikoilla ja luonnontieteilijöillä on keskeinen rooli globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin köyhtymisen, ratkaisemisessa. Tiedeyhteisöämme yhdistää vahva halu rakentaa kestävää tulevaisuutta, ja opiskelijat pääsevätkin mukaan tutkimukseen jo opintojensa alkuvaiheessa. Tutkimuksemme on kansainvälisesti vaikuttavaa, ja yhteistyökumppaneihimme kuuluvat muun muassa Euroopan avaruusjärjestö ESA ja CERN. Kampukset Mattilanniemessä ja Ylistönrinteellä tarjoavat modernin oppimisympäristön noin 1700 opiskelijalle ja yli 500 ammattilaiselle. Lisätietoa tiedekunnasta: Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta - luonnontieteellisen osaamisen keskittymä — Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta (jyu.fi)
Jyväskylän yliopisto on 2500 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Olemme savuton ja tuoksuton työpaikka. Jyväskylän yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.
Hakulomaketta ei voi tallentaa luonnoksena, sinulla on 6 tuntia aikaa hakemuksen täyttämiseen ennen aikakatkaisua. Lähettämisen jälkeen voit palata muokkaamaan hakemusta sähköpostitse saamasi linkin kautta. Hakemusta voi muokata hakuajan päättymiseen asti.