Dokumentointiasiantuntija

 

Haluatko mukaan tekemään merkityksellistä asiantuntijatyötä alansa huippujen joukkueessa ja osaksi työyhteisöä, joka ottaa henkilöstön hyvinvoinnin ja osallistamisen tosissaan? Pääset vaikuttamaan yhteiskunnallisesti merkittävissä vihreän siirtymän hankkeissa, jotka työllistävät alaamme pitkälle tulevaisuuteen. Asiantuntijuutemme avulla rakennetaan uusiutuvaa energiaa sekä varmistetaan kriittisen infran toimivuutta. 

 

Millaisia tehtäviä pääset tekemään?

Tehtävässä pääset mukaan monipuolisiin sähköasema- ja voimajohtoprojekteihin, joissa toimit projektidokumentaation parissa.

Vastuullesi kuuluu projektin aikaisen sähköisen ja paperisen dokumentaation hallinta ja ylläpito, sekä työ- ja loppudokumenttien toimituksia. Työsi sisältää myös punakynäkorjauksia dokumentteihin, sekä osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan myös pienimuotoisia suunnittelutöitä, suunnittelun avustavia tehtäviä ja projektointia. Osallistut dokumenttien koordinointiin sekä sisäisesti että ulkoisesti, varmistaen, että kaikki tarvittavat aineistot toimitetaan oikea-aikaisesti ja laadukkaasti sidosryhmille. Lisäksi osallistut dokumentinhallinnan kehitystehtäviin asiakasprojekteissa. Työ tarjoaa mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi ja vaikuttaa dokumentaationhallinnan toimintamalleihin laajemminkin.

Tehtäviisi kuuluu myös porin toimipisteen viihtyvyydestä huolehtimista. Käytännön työ edellyttää jonkin verran lähityöskentelyä toimistolla mutta muuten Despron laajat etätyömahdollisuudet ovat käytössäsi. 

 

Mitä odotamme sinulta?

  • Oma-aloitteellisuutta
  • Tarkkuutta ja huolellisuutta
  • Organisointikykyä ja järjestelmällisyyttä
  • Hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja
  • Hyviä tietoteknisiä taitoja
  • Kiinnostusta teknistä dokumentointia kohtaan
  • Suomen ja englannin kielen taitoa

Eduksi katsomme:

  • Teknisen taustan sähkötekniikan alalta
  • Sähköpiirustusten lukutaidon
  • Suunnitteluohjelmistojen (Autocad, CADS, Microstation käytön) ja esim. m-filesin tai vastaavan dokumenttihallinta ohjelmiston käytön

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Vakituisen työsuhteen ja Despron kattavat henkilöstöedut
  • Kehittyvän roolin energiamurroksen ja vihreän siirtymän parissa
  • Mahdollisuuden työskennellä ja kehittää osaamistasi asiantuntevassa ja kannustavassa tiimissä
  • Työpaikan, jossa tulos tehdään antamalla henkilöstölle tasapuolisesti tukea ja vapautta, sekä aidosti huolehtimalla henkilöstön kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista

 

Voit olla kokenut dokumentoinnin asiantuntija tai vasta urasi alussa oleva teknisestä dokumentoinnista kiinnostunut osaaja. Tehtävän palkka sijoittuu välille 2 200–3 200 €/kk, lopullinen palkka määräytyy osaamisesi ja kokemuksesi mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa: Pasi Kivistö, Tiimivastaava Sähköasemat, pasi.kivisto@despro.fi, +358 445354591 sekä Dokumentointiasiantuntija Anna Kivenmaa, anna.kivenmaa@despro.fi, +358 409629295. Anna on varannut kalenterista aikaa puheluille 15.10 klo 14-15. 

 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Kokoaikainen, toistaiseksi

Despro Engineering Oy

Vuonna 2015 perustettu Despro tarjoaa huippuasiantuntijuutta. Olemme erikoistuneet uusiutuvan energian ja kriittisen infran koko elinkaaren asiantuntijapalveluihin - aina suunnittelusta käyttöönottoon ja ylläpitoon. Luomme rohkeasti ratkaisuja markkinoiden ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Olemme läsnä ja kuuntelemme tarkalla korvalla. Sparraamme yhdessä parhaat ratkaisut, jotta asiakkaamme saavuttavat tavoitteensa aikataulussa.  

Osaavien ja onnellisten insinöörien joukkueemme uudistaa alan toimintatapoja omalla vahvalla näkemyksellään. Otamme henkilöstömme hyvinvoinnin ja osallistamisen tosissaan. Meillä tehdään merkityksellistä asiantuntijatyötä alan huipulla ja voidaan hyvin. Tämä kaikki näkyy ennätyksellisenä asiakastyytyväisyytenä, kiitettävänä henkilöstötyytyväisyytenä sekä vakaana taloustilanteena.  

Suhtaudumme työhömme intohimoisesti ja mahdollistamme yhdessä vihreää siirtymää. 

  

Tervetuloa mukaan huippuasiantuntijoiden joukkueeseemme johtamaan uusiutuvaa energiaa - asiakkaana, kollegana ja yhteistyökumppanina!

 

Puhelin: 0445354591
Sähköposti: pasi.kivisto@despro.fi
Sijainti: Pori

 

Logo

Dokumentointiasiantuntija

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!