Elementtityöntekijä, Hämeenlinna
Kiinnostaisiko vakityö yhdessä Suomen suurimmista rakennusalan perheyhtiöistä? Miltä kuulostaisi monipuoliset työt tuotantoympäristössä, hyvässä työporukassa?
Etsimme nyt Hämeenlinnan Kantolan tehtaalle vakituiseen työsuhteeseen
Elementtityöntekijää ontelolaattaelementtien valmistukseen.
Työtehtävät sisältävät monipuolisesti mm. muotin kasausta, raudoitusta, betonivaluja ja eristämistä. Työtä tehdään tällä hetkellä kahdessa vuorossa viikonloppujen ollessa vapaat.
Parhaat edellytykset onnistumiseen antaa aiempi kokemus rakennusalan tai betonielementtiteollisuuden työtehtävistä. Edellytämme myös koneiden- ja nosturinkäyttökokemusta ja kohtuullista suomen kielen taitoa.
Tarjoamme tehtäviin hyvän perehdytyksen ja tutustutamme sinut perusteellisesti työtiloihin, työkavereihin ja turvallisiin työtapoihin. Lujabetoni on vakaavarainen perheyritys ja tarjoamme hyvät henkilöstöedut.
Lähetä meille hakemuksesi "hae tähän tehtävään"-painikkeen kautta ja kehity vahvimmaksi betoniosaajaksi! Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja työ alkaa joustavasti sopimuksen mukaan, aikaisintaan kuitenkin elokuussa.
Lisätietoja tehtävästä ja Lujabetonista työnantajana voit tiedustella Valmistuspäällikkö Kari Varpeniukselta 0445852501.
Lujabetoni
Lujabetoni suunnittelee, valmistaa ja asentaa rakennuselementtejä, valmisbetonia ja infratuotteita Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto on 200M€ ja se työllistää 1000 henkilöä 27:llä tehtaallaan. Lujabetonin strateginen tahtotila on olla toimialansa Vahvin Betoniosaaja. Tämän mahdollistaa toimialan aktiivisin asiakastyöskentely, paras betoniosaaminen sekä parhaat betonituotteet ja –ratkaisut. Kasvua haemme erityisesti kerrostalorakentamisesta sekä vähähiilisen betonirakentamisen ratkaisuista.
Lujabetonin toiminnan kivijalat ovat Lujissa arvoissa, jotka yhdessä vahvan taseen, kattavan tehdasverkoston, laajan tuoteportfolion sekä osaavan henkilöstön kanssa luovat vahvan perustan menestykselle. Tavoitteitamme kohti menemme jatkuvalla kehitystyöllä, jota ohjaavat rakentavien asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen, kestävä kehitys sekä betonirakentamisen tuotteistaminen tehdasvalmiiksi kerrostaloratkaisuiksi. Panostamme merkittävästi henkilöstömme hyvinvointiin, esihenkilötyöhön, työturvallisuuteen ja osaamispääoman kasvattamiseen tavoitteidemme saavuttamiseksi.