Erityisasumiseen ohjaajia

Haemme erityisasumiseen lähihoitajia, erikoisohjaajia sekä sosionomeja toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin sekä keikkatöihin Uniikki Riihimäkeen

Tervetuloa Uniikkiin!

Miltä kuulostaisi työpäivä ulkoillen lähimetsässä ja välipalan voi nauttia vaikka laavulla eväitä lämmittäen? Jos työpäivän aikana erilaiset retket esimerkiksi kotieläinpihalle, kirjastoon, uimaan tai vaikka kahvilaan kuulostaisi sinun jutultasi, meillä olisi töitä juuri sinulle! Oletko uteliaasti ympäröivään maailmaan suhtautuva, kehitysvamma- ja autismi-alasta kiinnostunut tai jo alan osaaja? Haluatko työpaikan, jossa jokainen työpäiväsi on merkityksellinen?

Uniikki yksikkömme tarjoaa erityisen kodin kehitysvammaisille autismikirjon asukkaille. Meillä arkeen kuuluu kaikkea sitä, mitä meidän kaikkien jokapäiväiseen elämään kuuluu. Kohtaamme yhdessä asukkaiden kanssa elämän ilot ja surut. Meille tärkeää on, että jokainen asukkaamme saa elää omannäköistä elämää.

Tule meille työkaveriksi iloiseen ja kannustavaan työtiimiin. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi uuden työkaverin, jolta löytyy ennakkoluulottomuutta, huumorintajua sekä hyvää asennetta. Työ vaatii tietynlaista paineensietokykyä sekä oma-aloitteisuutta. Työ vaatii tietynlaista paineensietokykyä sekä oma-aloitteisuutta. Eri työtehtävissä on omat vastuualueensa ja meillä pääset hyödyntämään ammattiosaamistasi sekä muita omia mielenkiinnon kohteita ja vahvuuksia esimerkiksi musiikkia, liikuntaa tai kädentaitoja. 

Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen ja meillä pääset kehittymään ja kehittämään yhdessä osaavien työntekijöiden ja erityistyöntekijöiden kanssa sekä erilaisissa sisäisissä koulutuksissa. Henkilöstörakenteemme on sellainen, että sinulla on mahdollisuus kehittyä ammatillisesti ja edetä urallasi.

Olemme osa Pihlajalinnaa mutta samalla matala organisaatio, jossa esihenkilöt ovat läsnä arjessa. Meillä työskennellessäsi saat laajat henkilöstöedut mm. laajan työterveyshuollon palvelut sekä kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen.

Työt voit aloittaa sopimuksen mukaan, haastattelemme ja teemme valintoja myös jo hakuajan aikana. Työ on pääasiassa 2-vuorotyötä; mahdollisuus myös yövuoroihin sekä joustaviin työaikajärjestelyihin. Meillä on mahdollista tehdä myös opiskelujen harjoittelujaksoja sekä erilaisia projekteja, hyppää meille tekemään keikkaa jo nyt, niin varmistetaan sinulle mielekäs ja tuttu kesätyöpaikka kesälle 2024. 

Työehdoissa ja palkkauksessa noudatetaan yksityistä sosiaalipalvelualan tesiä, palkat - lähihoitaja G20C, 2268,48 € - 2453,07 €; erikoisohjaaja G23 2557,85 € - 2843,37 €; sosionomi G23 2557,85 € - 2843,37 € + mahdollisuus tehtäväkohtaiseen lisään.

Kiinnostuitko tehtävästä, kerromme mielellämme lisää: Yksikön johtaja Kristian Ketola 040 528 7647 kristian.ketola@pihlajalinna.fi tai asukasprosessivastaava Laura Sainio 040 664 3786 laura.sainio@pihlajalinna.fi.

Haku alkaa ja päättyy

Odotamme hakijalta seuraavia asioita:

  • Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lisäksi eduksesi on:

  • Vuorovaikutustaidot ja kohtaaminen
  • Yhteisöosaaminen
  • Kuntouttava työote
  • Positiivinen suhtautuminen kehittämiseen
  • Asukaslähtöisyys
  • Erityisyyden ymmärtäminen
  • Suomi
  • Hyvät kirjalliset raportointi valmiudet
  • Työkokemus alalta
  • Halu oppia ja kehittyä
  • Asenne
  • Menetelmä osaaminen

Tarjoamme

  • Laajat työterveyshuollon palvelut
  • Joustavat työaikajärjestelyt
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hammashoitoetuus ePassilla
  • Edullisempi hinta Forever-kuntoklubeilla kuntoillessa

Uniikki, Riihimäki

Riihimäen Uniikki tarjoaa ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista kehitysvammaisille ihmisille, joilla on vakavia käyttäytymisen säätelyn tai elämänhallinnan haasteita. Haasteet voivat johtua esimerkiksi autismikirjon oireyhtymästä tai mielenterveysongelmista. Riihimäen Uniikissa asuu tällä hetkellä 7 nuorta aikuista, mutta paikkoja yksikössä on 14 asukkalle. Yksikkö sijaitsee hyvien ulkoilumahdolisuuksien lähellä rauhallisella omakotitalo alueella Riihimäen Taipaleessa.

Uniikki-asuminen sopii erityisen hyvin henkilöille, jotka hyötyvät yhtenäisestä palvelukokonaisuudesta erillisen asumisen ja päivätoiminnan sijaan. Asuminen ja päivätoiminta muodostavat integroidun kokonaisuuden, jossa toiminta suunnitellaan asiakkaan vireystilan, mielenkiinnon kohteiden ja harjoiteltavien taitojen mukaan. Arkea suunnitellaan yksilöllisesti ja asiakkaiden ohjelmaa muokataan tarvittaessa jokaisen mielialan, keskittymiskyvyn ja jaksamisen mukaan.

Uniikissa halutaan nähdä ihminen kehitysvamman ja autismin takana. Asiakkaita tuetaan oman näköiseen elämään, jossa jokaisen haaveet ja toiveet saavat näkyä ja kuulua.

Puhelin: 040 528 7647
Sijainti: Jyrätie 9, Riihimäki
Logo

Erityisasumiseen ohjaajia

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!