Erityisopettaja

Ota itsesi kehittämisessä seuraava steppi!

STEP-koulutuksen Pieksämäen kampukselle haetaan vakituista erityisopettajaa elokuusta alkaen. Opetusryhmänä on Opistovuosi 25 eli laajennetun oppivelvollisuuden kansanopistokoulutuksen vaativan erityistuen opiskelijat.

Opettaja suunnittelee ryhmän opetuksen, opiskelijoiden lukujärjestykset ja vastaa opetuksen toteutuksesta itsenäisesti. Opetusta toteutetaan opiskelijoiden yksilöllisten tavoitteiden mukaisesti tiimityönä yhdessä opiskelijoiden omien lähiohjaajien, Vaalijalan moniammatillisten tiimien sekä päivätoiminnan ohjaajien kanssa.

Tehtävässä on eduksi kokemus vaihtoehtoisten kommunikaatiomenetelmien käytöstä ja autismikirjon sekä psykososiaalista tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjaus- ja opetustyöstä.

Tehtävä edellyttää kehittävää ja itsenäistä työotetta, hyviä yhteistyö- ja tiimitaitoja sekä kykyä työskennellä erilaisissa oppimisympäristöissä ja tilanteissa. Yhteistyö opiskelijoiden asumisyksiköiden kanssa on tiivistä ja päivittäistä.

Tehtävä edellyttää erityisopettajan opettajan pätevyyttä sekä soveltuvaa työkokemusta. Otamme huomioon myös henkilöt, joilla on vahvaa kokemusta erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden kanssa työskentelystä.

Työsuhteen ehdot määräytyvät yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan. Noudatamme työsuhteen alussa 6 kuukauden koeaikaa. Opetus tapahtuu Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksessa Nenonpellossa

Valitun henkilön tulee ennen tehtävässä aloittamista esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Kiinnostuitko? Laita hakemuksesi meille heti tänään, mutta viimeistään 20.7.2025. Haastattelemme ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa mielellään koulutuspäällikkö Mikko Salmi, puh. 040 195 4550 tai mikko.salmi@step.fi

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen, kokoaikainen

Etsimämme henkilö

 

STEP-koulutus

TULE SELLAISENA KUIN OLET!

STEP-koulutus on ammattiopisto, kansanopisto ja opintokeskus, ja kuuluu Kirkkopalvelut-konserniin. Oppilaitos tarjoaa ammatillista koulutusta vuosittain 3500 opiskelijalle, ja on kasvatus- ja ohjausalan suurin kouluttaja Suomessa. Oppilaitoksen vapaan sivistystyön lyhytkursseihin osallistuu tuhansia opiskelijoita vuosittain. Kampukset sijaitsevat Järvenpäässä, Lapualla, Pieksämäellä, Ruokolahdella ja Uudessakaarlepyyssä. Kampusalueiden ulkopuolella ammatillista koulutusta on tarjolla lisäksi muun muassa Helsingissä, Lappeenrannassa, Kokkolassa, Kuopiossa ja Porissa. STEP-koulutuksen liikevaihto vuonna 2024 oli vajaa 30 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on noin 250.

Kirkkopalvelut ry on seurakuntien ja kristillisten toimijoiden valtakunnallinen yhteistyö- ja palvelujärjestö, hyvinvointi- ja koulutuspalvelujen tuottaja sekä hyväntekeväisyystoimija.STEP-koulutus on ammattiopisto, kansanopisto ja opintokeskus. Lastenkoti Valona tarjoaa huolenpitoa Pieksämäellä. Valona Vanhuspalvelut tarjoaa tehostetun palveluasumisen hoitopaikkoja ikäihmisille Pieksämäellä. Organisoimme Yhteisvastuukeräyskampanjan sekä Kotimaanapu.fi-, Ruoka-apu.fi- ja Vapaaehtoistyo.fi -palvelut. Järjestämme Kirkkopäivät ja Tiekirkko-toimintaa. Kirkkopalvelut ry työllistää noin 400 työntekijää ja sen jäseninä on noin 300 seurakuntaa ja 81 järjestöä. Kirkkopalvelujen liikevaihto vuonna 2024 oli reilu 42 miljoonaa euroa.

Sähköposti: rekry@step.fi
Sijainti: Huvilakatu 31
Logo

Erityisopettaja

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!