Kokopäiväinen ja toistaiseksi voimassa oleva työ alkaa sopimuksen mukaan. Haastattelemme rekrytoinnin ollessa käynnissä ja voimme tehdä valinnan sopivan henkilön löydyttyä jo ennen hakuajan päättymistä. / Pöllökatu 5
Esiopetuspätevä varhaiskasvatuksen opettaja
Hae tähän työpaikkaanIdeasi muuttuvat retkiksi – oppimisen iloa, sinun johdollasi!
Haemme esiopetuspätevää varhaiskasvatuksen opettajaa Touhula Villiinaan, Ylivieskaan
Meille touhulalaisille lapset ja perheet ovat sydämen asia. Yhdessä heidän kanssaan luomme onnellista lapsuutta ja hyvää työelämää – sitä rakastetuinta päiväkotia, joka on meidän kaikkien yhteinen. Touhulassa varhaiskasvatus on paljon enemmän kuin suunnitelmia ja rutiineja. Se on arjen oivalluksia ja ihmisiä, joilla on lupa vaikuttaa. Pienryhmissä työskentely antaa mahdollisuuden olla läsnä ja vaikuttaa merkityksellisesti lasten päivittäiseen arkeen. Ehkä juuri sinä tulet olemaan uusi touhulalainen, jonka vaikutus jättää lämpimän muistijäljen pitkälle tulevaisuuteen?
Touhula Villiina – millainen päiväkoti?
Päiväkoti Touhula Villiina sijaitsee viihtyisässä Toivonpuistossa Ylivieskassa, aivan keskustan läheisyydessä. Kodinomaisessa omakotitalopäiväkodissamme arki rakentuu luonnonläheisyyden, yhdessä tekemisen ja turvallisen kasvuympäristön ympärille. Olemme pieni kahden ryhmän päiväkoti, jossa jokainen lapsi ja työntekijä kohdataan yksilönä ja jossa yhteisöllisyys näkyy vahvasti arjen toiminnassa.
Luonto on tärkeä osa Villiinan toimintaa. Toteutamme Suomen Ladun Metsämörri-toimintaa, minkä ansiosta ulkoilemme ympäri vuoden ja retkeilemme luonnossa viikoittain. Lasten oppiminen rakentuu tutkimisen, liikunnan, leikin ja yhdessä oivaltamisen ympärille. Päiväkotimme vahvuuksiin kuuluvat myös päivittäin omassa keittiössä valmistettavat ateriat, joista saamme paljon kiitosta perheiltämme.
Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa, joka tuo työyhteisöömme positiivista asennetta, yhteisöllisyyttä ja innostusta kehittää laadukasta varhaiskasvatusta yhdessä tiimin kanssa. Arvostamme erityisesti kiinnostusta musiikki-, liikunta- tai kulttuurikasvatukseen sekä kykyä vahvistaa lasten luovuutta, osallisuutta ja ilmaisua osana pedagogista arkea. Tarjoamme lämpimän työyhteisön, kattavan perehdytyksen ja arjen tuen, jotta voit onnistua työssäsi ja viihtyä osana Villiinan yhteisöä.
Tehtäväsi esiopettajana
Eskarissa opetellaan tärkeitä taitoja koulupolkua varten. Esiopettajana olet tiimisi pedagoginen vetäjä ja innostava mahdollistaja. Vastaat ryhmäsi esiopetuksen ja sitä täydentävän varhaiskasvatuksen suunnittelusta ja esiopetussuunnitelman mukaisesta toiminnasta. Käytössäsi on Touhulan pedagoginen vuosisuunnitelma, Touhula Rytmi, joka tukee suunnittelu- ja arviointityötäsi. Tehtäväsi ytimessä on:
- Pedagoginen johtaminen: Vastaat tiimisi arjen pedagogiikasta, pienryhmätoiminnasta sekä monipuolisten ja turvallisten oppimisympäristöjen rakentamisesta.
- Yksilöllinen tuki: Suunnittelet ja arvioit lasten tukitoimia yhteistyössä moniammatillisten verkostojen kanssa.
- Asiakaskokemus: Vastaat tiimisi laadukkaasta asiakasviestinnästä ja luot myönteistä tunneilmapiiriä, joka välittyy perheille asti.
- Tiimin tuki: Kehität osallistavaa palautekulttuuria ja tuet kollegoita pedagogisessa työssä tiimin vahvuuksia hyödyntäen.
Me huolehdimme sinusta
Koska teet maailman tärkeintä työtä, haluamme huolehtia hyvinvoinnistasi. Työntekijänä olet oikeutettu mm:
- Työterveyshuoltoon Pihlajalinnassa
- Epassi-etuun (200 €/vuosi)
- Työhyvinvointirahaan yhteisiä virkistys- ja tyhypäiviä varten (80 €/vuosi)
- Kattavaan perehdytyksen
- laadukkaisiin pedagogisiin työvälineisiin
- Monipuolisiin koulutusmahdollisuuksiin ja täydennyskoulutusstipendeihin
- Kannustavaan ja kokeilunhaluiseen toimintakulttuuriin, jossa sinä pääset ideoillasi vaikuttamaan
Tarjoamme esiopettajalle kilpailukykyisen palkan, joka kokoaikaisella työntekijällä sijoittuu välille 2886,64 – 3387,85 €/kk. Lopullinen palkka määräytyy työkokemusvuosien sekä mahdollisen henkilökohtaisen palkanlisän mukaan. Tarjoamme pätevälle varhaiskavatuksen opettajalle mahdollisuuden henkilökohtaiseen palkanlisään erityisosaamisesi perusteella. Voimme haastattelutilanteessa keskustella erityisosaamisesi huomioimisesta ja palkan tarkemmasta sijoittumisesta palkkahaitariin.
Odotamme sinulta
- Kykyä rakentaa avointa ja ammatillista vuorovaikutusta kaikkien sidosryhmien kanssa
- Vastuullista työotetta ja uskallusta kokeilla uusia toimintatapoja
- Lain mukaista rikosrekisteriotetta sekä tartuntatautilain mukaista selvitystä
- Varhaiskasvatuslain mukaista varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuutta ja esiopetuspätevyyttä
Huomioimme tarvittaessa myös varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat. Oppimisen ilo on meille tärkeää – siksi tuemme sinua opettajaksi pätevöitymisessä palkallisilla opiskelupäivillä ja 1000 euron stipendillä kannustinohjelmassamme.
Työpaikasta lyhyesti
- Esiopetuspätevä varhaiskasvatuksen opettaja, Kokopäiväinen ja toistaiseksi voimassa oleva työ alkaa sopimuksen mukaan. Haastattelemme rekrytoinnin ollessa käynnissä ja voimme tehdä valinnan sopivan henkilön löydyttyä jo ennen hakuajan päättymistä.
- Touhula Villiina, Pöllökatu 5
- Haku alkaa ja päättyy