Group Controller

Etsimme kasvavaan kansainväliseen joukkoomme Muurameen

GROUP CONTROLLERIA

vastaamaan Harvia-konsernin raportointiprosesseista.

  • Tehtävässäsi johdat konsernin kuukausikatkoa ja konsolidointia sekä vastaat konserniraportoinnin oikeellisuudesta, aikatauluista ja laadusta yhteistyössä tytäryhtiöiden taloustiimien kanssa. Vastaat IFRS-tilinpäätösten ja osavuosikatsausten valmistelusta sekä niihin liittyvien prosessien koordinoinnista ja kehittämisestä. Toimit ulkoisen laskennan tiimin esihenkilönä ja osallistut aktiivisesti konsernilaskentaan ja raportointiin.

  • Osallistut myös muihin konsernin taloushallinnon tehtäviin, kuten raportointiohjeistusten laatimiseen sekä tytäryhtiöiden tilinpäätösprosessien ja veroasioiden tukemiseen. Osallistut lisäksi tilintarkastukseen sekä konsernin pankki-, vakuutus-, KYC- ja kovenanttiasioihin liittyviin tehtäviin.

  • Osallistut konsernin taloushallinnon ja raportoinnin kehittämiseen sekä erilaisiin kehitysprojekteihin.

Tehtävä edellyttää:

  • Vahvaa käytännön kokemusta IFRS-konsernilaskennasta, konsernitilinpäätöksestä ja ulkoisesta raportoinnista. Sopiva tausta voisi olla esimerkiksi valmistavan teollisuuden, tilintarkastuksen tai konsultoinnin parista.

  • Raportointiprosessien ja taloushallinnon järjestelmien osaamista. Kokemus konserniraportointi- ja konsolidointijärjestelmistä on tehtävässä tärkeää.

  • Tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa

  • Tehtävä edellyttää valmiutta ajoittaiseen työmatkustamiseen

Puhut ja käytät sujuvasti työssäsi englannin kieltä. Olet mielelläsi analyyttinen, joustava ja arvostat sujuvaa yhteistyötä. Meillä on paikka oma-aloitteiselle ja joustavalle henkilölle, joka haluaa työssään yhdistää kehittämistä, johtamista ja operatiivista vastuuta.

Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää vahvojen kansainvälisten saunabrändien liiketoimintaa globaaleilla markkinoilla. Tehtävä on monipuolinen ja itsenäinen, ja sinulla on kansainvälisen työyhteisön tuki. Harvia on nopeasti kasvava vakavarainen ja luotettava kotimainen työnantaja, joka panostaa innovaatioon ja vastuullisuuteen.

Group Controller raportoi konsernin talousjohtajalle. Tehtävän toimipaikka on Harvian pääkonttorissa Muuramessa, noin 20 km etelään Jyväskylän keskustasta. Osittainen etätyö on mahdollinen. Tarjoamme monipuoliset henkilöstöedut.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja tehtävästä ja organisaatiosta saat soittamalla Wulff Talentin konsultille Johanna Aholalle, p. 0400 739 308 (johanna.ahola@wulff.fi)

Hae tehtävää 30.11.2026 mennessä jättämällä CV:si, hakemuskirjeesi ja palkkatoiveesi osoitteessa: wulfftalent.fi

 

Haku alkaa ja päättyy

Harvia Oyj

Harvia on johtava kansainvälinen sauna- ja spa-yhtiö. Haluamme tarjota ihmisille rentouttavia hetkiä ja luontaista hyvinvointia niin kotona kuin julkisissa sauna- ja spa-tiloissakin.

 

Harvia on kasvattanut liikevaihtoaan voimakkaasti useina viime vuosina sekä orgaanisesti että yritysostoin. Harvian liikevaihto vuonna 2025 oli 198,9 miljoonaa euroa. Työllistämme yli 800 ammattilaista Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Noin kolmannes yhtiön työntekijöistä työskentelee Keski-Suomen Muuramessa, missä yhtiöllä on pääkonttori sekä suurin tuotantolaitos. Konsernin emoyhtiö Harvia Oyj on listattu Helsingin pörssissä.

 

https://harviagroup.com/

Sijainti: Muurame
Logo

Group Controller

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!