Haemme kolmea asiantuntijaa/johtavaa asiantuntijaa sääntelyteknologian EU-hankkeeseen

 

Haluatko olla uudistamassa sääntelyn soveltamista Euroopassa? Tule kehittämään ja pilotoimaan tekoälypohjaisia sääntelynmukaisuuden ratkaisuja Sitran koordinoimassa EU‑hankkeessa.

 

Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään, sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Sitrassa työskentelee useiden alojen asiantuntijoita. Teemme työtä suurella sydämellä ja meitä yhdistää kiinnostus suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen.

Sitran kansainvälisen toiminnon tavoitteena on ratkaista aikamme keskeisiä yhteiskunnallisia haasteita yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa erityisesti liittyen hyvinvointiin, kestävyyssiirtymän ja demokratian kriisin sekä kestävän kasvuun. 
 

OIVA (Open Innovation for Verified Automation) on Sitran johtama eurooppalainen hanke, jossa on mukana 20 organisaatiota kuudesta EU‑maasta. Hankkeen tavoitteena on luoda perusta digitaaliselle ja automatisoidulle sääntelyvaatimusten noudattamiselle Euroopassa kehittämällä ratkaisuja kolmella sektorilla: ajoneuvojen kierrätyksessä, rakennetussa ympäristössä ja talousraportoinnissa. Hankkeessa toteutettavat pilotit osoittavat, miten automaatio ja yhteentoimivat järjestelmät voivat parantaa sääntelyn noudattamisen tehokkuutta, läpinäkyvyyttä ja valvontaa sekä tuottaa merkittäviä hyötyjä sekä yrityksille että viranomaisille. OIVA‑hankkeessa Sitra vastaa lisäksi hankkeen viestinnästä sekä avoimeen lähdekoodiin perustuvan, EU‑lainsäädäntöön erikoistuneen tekoälymallin EurLexGPT:n jatkokehityksestä.  

 

Haemme nyt joukkoomme
kolmea asiantuntijaa/johtavaa asiantuntijaa
kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen työskentelemään data- ja tekoälytiimissä EU:n osittain rahoittaman OIVA-hankkeen parissa.

 

Johtava asiantuntija, EurLexGPT:n jatkokehitys
 

Tässä tehtävässä työskentelet osana OIVA-tiimiä ja vastaat EurLexGPT:n jatkokehityksen suunnittelusta, testaamisesta ja toteutuksesta yhteistyössä hankkeen kumppaneiden ja alihankkijoiden kanssa.

Tekoälymallin teknisestä toteutuksesta vastaavat ulkopuoliset tekniset kumppanit, joiden työtä ohjaat ja koordinoit. Kehitystyössä on mukana myös hankkeen eurooppalaisia kumppaneita, kuten yliopisto, yrityksiä, julkisen sektorin organisaatioita, joiden tehtävänä on tukea koulutetun mallin validointia. EurLex-GPT:n kehitystavoitteita on tarkasteltu Sitran teettämässä selvityksessä, jonka ovat laatineet kaksi Euroopan johtavaa professoria. Työpisteesi sijaitsee Helsingissä, ja tehtävään kuuluu ajoittaista matkustamista Euroopassa.

Vastuualueesi:

  • Suunnittelet ja toteutat kilpailutuksen teknisten kumppaneiden valitsemiseksi toteuttamaan mm. vektoritietokannan, LLM‑ratkaisun ja sen mahdollisen jatkokoulutuksen sekä tarvittavat tietokannat ja rajapinnat.
  • Johdat EurLexGPT‑ratkaisun teknistä jatkokehitystä sekä sen laadunarviointia ja juridista validointia yhteistyössä hankekumppaneiden ja lakitoimiston kanssa.
  • Koordinoit testauksen, validoinnin, viimeistelyn ja dokumentoinnin kumppaneiden kanssa ja tarvittaessa teet myös itse käytännön toteutusta.
  • Vastaat sen vaatimustenmukaisuuden, tietosuojan ja datan hallintamallien huomioimisesta sekä ratkaisun yhteentoimivuudesta hankkeen pilottien kanssa.
  • Osallistut OIVA‑hankkeen sidosryhmätyöhön, mukaan lukien tilaisuuksien ja tapaamisten suunnittelu, ja toimit EurLexGPT:n kehitystyön esittelijänä.

Odotamme sinulta:

  • Kokemusta vaativien teknisten kokonaisuuksien (esim. tekoälykehitys, LLM-ratkaisut, vektoritietokannat) määrittelystä, alihankkijoiden kilpailuttamisesta, testauksesta, ja dokumentaatiosta.
  • Kykyä johtaa teknistä kehitystä ja laadunarviointia.
  • Vahvaa ymmärrystä vaatimustenmukaisuudesta, tietosuojasta ja datahallintamalleista sekä teknisten ratkaisujen yhteentoimivuudesta.
  • Kiinnostusta sidosryhmätyöhön ja erinomaisia viestintätaitoja suomeksi ja englanniksi.
  • Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa.
  • Erinomaista englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Tarjoamme sinulle

  • Mahdollisuuden vaikuttaa suomalaiseen ja eurooppalaiseen sääntelyteknologian kehitykseen.
  • Monipuolisen tehtäväkokonaisuuden, jossa työskentelet kotimaisten ja kansainvälisten huippuasiantuntijoiden ja verkostojen kanssa.
  • Kannustavan työyhteisön, jossa asiantuntijuutta arvostetaan ja työskentelet osana osaavaa tiimiä.
  • Kilpailukykyisen palkan ja joustavat työskentelymahdollisuudet, joka mahdollista etä- ja lähityön yhdistämisen.
     

Tehtävä on määräaikainen alkaen 1.6.2026 tai sopimuksen mukaan.

 

Johtava asiantuntija / asiantuntija, viestintä

 

Tässä tehtävässä työskentelet osana OIVA-tiimiä ja vastaat hankkeen ulkoisen viestinnän sekä kumppani- ja sidosryhmäviestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta. Vastuullasi on koko viestinnän sisällöllinen kokonaisuus sisältäen viestintämateriaalien, ‑kanavien, verkkosivuston ja muun digitaalisen näkyvyyden sisällön suunnittelun ja koordinoinnin. Suunnittelet ja toteutat myös hankkeen keskeiset sidosryhmätapahtumat sekä vastaat mediasuhteista. Lisäksi rakennat ja ylläpidät yhteistyösuhteita keskeisiin EU‑verkostoihin, rinnakkaishankkeisiin ja toimialayhteisöihin. Työpisteesi sijaitsee Helsingissä, ja tehtävään kuuluu ajoittaista matkustamista Euroopassa.

Vastuualueesi:

  • OIVA-hankkeen ulkoisen ja sidosryhmäviestinnän suunnittelu, toteutus ja raportointi sekä tarvittavien ulkoisten hankintojen koordinointi.
  • Hankkeen viestintäkanavien ja -materiaalien suunnittelu ja koordinointi.
  • Hankkeen keskeisten sidosryhmätapaamisten suunnittelu ja toteutus, kuten pilottien esittelytapahtumat, väliarviointitilaisuus ja loppukonferenssi.
  • Yhteistyösuhteita keskeisiin EU‑verkostoihin, rinnakkaishankkeisiin ja toimialayhteisöihin sekä median edustajiin.


Odotamme sinulta:

  • Aikaisempaa kokemusta kansainvälisen, monikumppanisen hankkeen tuloksellisen viestintäsuunnitelman laatimisesta ja onnistuneesta toteutuksesta. Kokemus EU‑rahoitteisen hankkeen viestinnästä katsotaan eduksi.
  • Sinulla on vahva ymmärrys viestinnän eri kohderyhmistä ja monipuolinen kokemus erilaisten viestintäkanavien tarkoituksenmukaisesta hyödyntämisestä. Olet aikaisemmin suunnitellut ja toteuttanut viestinnän sisältöjä, materiaaleja, valinnut tavoitteisiin parhaiten sopivimmat viestintäkanavat sekä järjestänyt sidosryhmätilaisuuksia erilaisille yleisöille.
  • Kykyä rakentaa ja ylläpitää yhteistyösuhteita EU‑verkostoihin, rinnakkaishankkeisiin, toimialayhteisöihin ja mediaan.
  • Erinomaista englannin kielen suullisesta ja kirjallisesta taitoa.

Tarjoamme sinulle

  • Mahdollisuuden olla mukana eurooppalaisessa sääntelyteknologian edelläkävijähankkeessa.
  • Monipuolisen tehtäväkokonaisuuden, jossa työskentelet kotimaisten ja kansainvälisten huippuasiantuntijoiden ja verkostojen kanssa.
  • Kannustavan työyhteisön, jossa asiantuntijuutta arvostetaan ja työskentelet osana osaavaa tiimiä.
  • Kilpailukykyisen palkan ja joustavat työskentelymahdollisuudet, joka mahdollista etä- ja lähityön yhdistämisen.
     

Tehtävä on määräaikainen alkaen 1.6.2026 tai sopimuksen mukaan.

 

Johtava asiantuntija tai asiantuntija/projektipäällikkö

 

Tässä tehtävässä työskentelet osana OIVA-tiimiä ja vastaat projektipäällikkönä OIVA-hankkeesta yhteistyössä hankkeen vetäjän kanssa. Vastuualueisiisi kuuluu projektisuunnitelman toimeenpano, budjetin seuranta, aikataulujen hallinta ja teknisten toteutusten laadun varmistaminen projektisuunnitelman mukaisesti sekä riskien ennakointi. Varmistat myös sujuvan ja avoimen yhteistyön hankekumppaneiden kanssa sekä EU-rahoitteiseen hankkeeseen liittyvien raportointivelvotteiden asianmukaisen toteutumisen. Työpisteesi sijaitsee Helsingissä, ja tehtävään kuuluu ajoittaista matkustamista Euroopassa.

Vastuualueesi:

  • Vastaat OIVA‑hankkeen projektisuunnitelman ajantasaisuudesta ja sen säännöllisestä päivittämisestä yhteistyössä projektin vetäjän kanssa sekä tuet hankkeen ohjausta ja raportointia
  • Hallinnoit ja koordinoit hankkeen keskeisiä hallinnollisia ja raportointiin liittyviä dokumentteja.
  • Edistät sujuvaa ja avointa yhteistyötä hankekumppaneiden kesken sekä valmistelet, toteutat ja seuraat hankkeen tapaamisia yhteistyössä projektitiimin kanssa.

Odotamme sinulta:

  • Kokemusta projektisuunnitelman toimeenpanosta, aikataulujen ja budjetin seurannasta sekä riskien ennakoinnista.
  • Osaamista hankkeen hallinnollisten ja raportointiin liittyvien velvoitteiden hoitamisesta.
  • Valmiutta varmistaa teknisten toteutusten laatu projektisuunnitelman mukaisesti.
  • Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä valmiutta valmistella, toteuttaa ja seurata hankkeen tapaamisia.
  • Erinomaista englannin kielen suullisesta ja kirjallisesta taitoa.

 

Tarjoamme sinulle

  • Mahdollisuuden olla mukana eurooppalaisessa sääntelyteknologian edelläkävijähankkeessa.
  • Monipuolisen tehtäväkokonaisuuden, jossa työskentelet kotimaisten ja kansainvälisten huippuasiantuntijoiden ja verkostojen kanssa.
  • Kannustavan työyhteisön, jossa asiantuntijuutta arvostetaan ja työskentelet osana osaavaa tiimiä.
  • Kilpailukykyisen palkan ja joustavat työskentelymahdollisuudet, joka mahdollista etä- ja lähityön yhdistämisen.
     

Tehtävä on määräaikainen alkaen 1.6.2026 tai sopimuksen mukaan.
 

Kiinnostuitko? Mikäli tunnistit itsesi ilmoituksesta ja kiinnostuit tehtävästä, jätä hakemuksesi 3.5.2026 klo 23:59 mennessä. Toimithan nopeasti, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana.Ilmoita hakukirjeessä mistä roolista olet erityisesti kiinnostunut. 

Lisätietoja:
Tiina Vainio, OIVA-hankkeen sekä ja Sitran kansainvälisen toiminnon Data ja AI -tiimin vetäjä, puh. 050-524 65 59

Soittoajat:

  • Ti 21.4. klo 10–11
  • To 23.4. klo 11.00–12.00
  • To 30.4. klo 11.30-12.30

Tulevaisuustalona tehtävänämme on edistää Suomen hyvinvointia ja vauhdittaa talouden kasvua luonnon kantokyvyn rajoissa. Luotaamme tulevaa, tuotamme innovaatioita ja uudistamme yhteiskuntaa.

Haku alkaa ja päättyy

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

 

Puhelin: +358 294 618 991
Sähköposti: HR@sitra.fi
Sijainti: Itämerenkatu 11-13
Logo

Haemme kolmea asiantuntijaa/johtavaa asiantuntijaa sääntelyteknologian EU-hankkeeseen

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!