Hankepalvelupäällikkö

 

 

Tampereen Tilapalvelut Oy tuottaa rakennushankepalveluja ja kiinteistöjen ylläpitopalveluja. Suurin asiakkaamme on Tampereen kaupunki. Viimeaikaisia hankkeitamme ovat olleet Etelä-Hervannan koulun ja päiväkodin uudisrakennus sekä Pyynikintie 2:n perusparannus. Ylläpidossamme on lähes 1000 erilaista rakennusta kouluista, vapaa-aikatiloista ja arvokohteista tavanomaisiin toimitiloihin. Työyhteisöömme kuuluu noin 240 rakennusalan ammattilaista. Tarjoamme vastuullisia ja monipuolisia tehtäviä, hyvät mahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen ja kattavat henkilöstöedut. Työtä on mahdollista tehdä joustavasti toimistolla tai etänä.

 

Hankepalvelupäällikkö   

        

Haemme rakennushankepalveluihin hankepalvelupäällikköä. Hankepalvelupäällikkö vastaa yhtiön isojen hankkeiden tiimin johtamisesta ja toimii myös hankkeissa projektipäällikkönä.

 

Hankepalvelupäällikkö johtaa ja kehittää tiiminsä toimintaa, huolehtii päivittäisestä esihenkilötyöstä, henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin ylläpidosta sekä tukee henkilöstöä suunnitteluun, rakennuttamiseen ja valvontaan liittyvissä tehtävissä. Tällä hetkellä tiimisi kuuluu 12 rakennuttamisen ja -hankkeiden ammattilaista. Lisäksi hankepalvelupäällikkö hoitaa sidosryhmäyhteistyötä ja vastaa asiakkuuksien hoitamisesta. Tehtävässäsi vastaat Tampereen Tilapalveluiden yksikön päällikölle ja toimit hänen sijaisenaan tarvittaessa.

 

Projektipäällikön roolissa tehtävänä on talonrakennushankkeiden suunnittelun ja rakennuttamisen johtaminen sekä vastaanotosta ja takuuaikaisista toimenpiteistä huolehtiminen. Projektipäällikkö toimii nimettyjen hankkeiden suunnittelun aikaisena turvallisuuskoordinaattorina.

 

Tehtävässä edellytetään soveltuvaa alan korkeakoulututkintoa tai aiempaa opistotasoista tutkintoa esim. DI tai insinööri sekä työkokemusta rakennuttamis-, suunnittelu- tai urakointitehtävistä. Edellytämme hakijalta hyviä johtamis-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta vastaavalaisista esimiestehtävistä. Tehtävässä katsotaan eduksi suoritetut pätevyydet (esim. RAP), alan täydennyskoulutukset, sopimusoikeuden ja julkisen hankintamenettelyn tuntemus sekä osaaminen palvelujen markkinoinnista ja asiakkuuksien hoitamisesta.

 

Tarjoamme monipuolisen, mielenkiintoisen työn isojen, haastavien hankkeiden parissa Tampereen kaupungin rakennusten sekä kiinteistöjen parissa. Pääset osallistumaan myös mielenkiintoisiin paikallisiin sekä valtakunnallisiin kehittämishankkeisiin.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa rakennuttamispäällikkö Jukka Kauppinen, puh. 050 3210 355 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@tilapa.fi sekä rekrytoinnin etenemisestä Eezy Personnelin konsultti Tero Hassinen puh.  050 388 3039, tero.hassinen@eezy.fi.

 

Hakuaika alkaa:

Tampereen Tilapalvelut Oy

 

 

Sijainti: Tampere
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!