Hoitotyön lehtori
Haemme kahta hoitotyön lehtoria määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.1.2024-31.12.2024.
Tehtävässä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, opettajan pedagogisia opintoja, sairaanhoitajan tutkintoa sekä vahvaa työkokemusta sairaanhoitajan työstä. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, alueen verkostoja, aktiivista työotetta, vahvaa itsensä johtamisen taitoa, organisaatiokykyä, tiimityötaitoja sekä näkemyksellistä otetta oppimisen ja opetuksen kehittämiseen sekä tutkintoon johtavassa koulutuksessa että täydennyskoulutus- ja yrityspalveluissa.
Tehtävässä edellytetään vahvaa kliinistä osaamista mm. gerontologisesta hoitotyöstä, sisätautipotilaan hoitotyöstä sekä lääkehoidosta. Eduksi luemme myös hyvän englannin kielen taidon. Osa opetuksesta saattaa ajoittua myös ilta- tai kesäajalle.
Työhakemukseen toivomme hakijalta mahdollisuuksien mukaan linkkiä lyhyeen esittelyvideoon, jossa hakija kertoo itsestään ja osaamisestaan sekä mikä motivoi hakemaan tehtävää.
Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät SIVISTA:n yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan.
Hakemus ja CV viimeistään 3.12.2023
Lisätietoja tehtävästä antaa tiimivastaava Marika Lähdetniemi, puh. 040 1495952 tai tiimivastaava Anu Leppänen, puh. 040 714 5128.
Metropolia Ammattikorkeakoulu
Metropolia on pääkaupunkiseudulla toimiva kansainvälinen ja monialainen Suomen suurin ammattikorkeakoulu. Koulutamme kulttuurin, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan asiantuntijoita ja kehittäjiä. Muodostamme 17 000 opiskelijan ja yli 1 000 asiantuntijan yhteisön, jossa erilaiset ihmiset ja maailmat kohtaavat.
Olemme korkeakoulutuksen rohkea uudistaja ja rakennamme kestävää tulevaisuutta tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Ratkaisijakorkeakouluna tuemme tuoretta ajattelua, uusia innovaatioita sekä rohkeita kokeiluja. Vuosittain toteutamme yli 100 tutkimus- ja kehityshanketta, yhteiskunnan ja ihmisen parhaaksi. Metropolian liikevaihto on 111 miljoonaa euroa, josta TKI- ja liiketoiminta muodostavat kasvavan osan.
Arvostamme työyhteistön monimuotoisuutta ja teemme työtä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista.
Kun haluat ratkaisijaksi - tule meille.