Hoiva-avustajakoulutuksen, opettaja
Haemme Kiipulan ammattiopiston Vantaan toimipaikkaan
Hoiva-avustajakoulutukseen Opettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen
Hoiva-avustajakoulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittamaa ja se toteutetaan aikavälillä 16.12.2024 – 31.5.2026. Koulutuksen kohderyhmä on työvoiman ulkopuolella olevat henkilöt tai heikosti työmarkkinoille kiinnittyneet henkilöt, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa.
Opettaja toimii ryhmän vastuuopettajana ja työskentelee yhdessä työhönvalmentajan kanssa osana eri koulutusaloista koostuvaa tiimiä. Opetusta toteutetaan opiskelijalähtöisesti ja työvaltaisesti.
Vastuuopettajan tehtävään kuuluu opiskelijoiden HOKS-, ohjaus- ja verkostotyö, opetuksen sisällön suunnittelu, toteutus ja arviointi sekä työelämäyhteistyö. Oppimisympäristönä toivat työelämän oppimisympäristöt koulun tilojen lisäksi.
Odotamme hakijalta sosiaali- ja terveysalan ammatillista osaamista ja hyviä työelämätaitoja sekä vankkaa alan työkokemusta. Tehtävään kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan soveltuva koulutus, vähintään AMK, ja ammatillisen opettajan pätevyys. Lisäksi arvostamme sekä kokemusta erityisen tuen opiskelijoiden ohjaus- ja opetustyöstä että hyvää tieto- ja viestintäteknistä osaamista. Ratkaisukeskeinen, kehittävä työote sekä tiimityötaidot edesauttavat työssä onnistumista.
Työsuhde on kokoaikainen alkaen mahdollisimman pian vuodenvaihteen jälkeen. Tehtävä on määräaikainen 31.5.2026 saakka, työn arvioitu kesto (rahoitus). Palkkaus ja muut työehdot määräytyvät yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatamme kuuden kuukauden koeaika. Valitun työntekijän tulee ennen tehtävässä aloittamista esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Olemme savuton työpaikka. Työhön liittyy työpaikkakäyntejä, joten oman auton käyttömahdollisuus helpottaa työn sujuvuutta ja suunnittelua.
Hakemukset 3.1.2025 mennessä, haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Kutsumme haastatteluun erikseen.
Lisätietoja tehtävästä antaa koulutuspäällikkö Leila Tauriainen p. 050 3837 263 leila.tauriainen@kiipula.fi Lähetä sähköpostiviesti tai soita 31.12. klo 10 – 12 tai 2.1. klo 10 – 12.
Tarjoamme
- Liikunta- ja kulttuuri (ePassi)
- Lounasetu (ePassi)
- Hyvinvointi (ePassi)
- Ajasta ja paikasta riippumaton työterveyshuolto
Kiipulan ammattiopisto, Vantaa
Haluatko tehdä merkityksellistä työtä yhdessä alan ammattilaisten kanssa? Me Kiipulassa tarjoamme sinulle paikan, jossa merkityksellinen työ ja hyvät työsuhde-edut kohtaavat.
Kiipulan ammattiopisto on ammatillinen erityisoppilaitos. Järjestämme valmentavaa koulutusta ja ammatillista perustutkintokoulutusta erityisopetuksena. Meille hakevalla opiskelijalla tulee olla opiskeluun liittyvä erityisen tuen tarve. Opinnot suunnitellaan yksilöllisesti ja opintoja tehdään pienryhmissä, tekemällä ja työssä oppien.
Kiipulan ammattiopisto toimii viidessä maakunnassa, nyt jo yhdeksällä paikkakunnalla. Ammattiopistoa ylläpitää Kiipulasäätiö. Kokonaisuuteemme kuuluu ammattiopiston lisäksi Kiipulapalvelut, Kiipula Gardens sekä Avire Oy. Palveluksessamme on noin 520 alan ammattilaista. Olemme savuton työpaikka.
Kiipulassa unelmana on yhdenvertainen ja esteetön yhteiskunta, jossa työn tekeminen ja hyvä elämä ovat mahdollisuutena kaikille. Toimimme vastuullisesti ja olemme siitä ylpeitä! Olemmekin saaneet Yhteiskunnallinen yritys -merkin.
Arvomme ovat aikaansaavuus, ihmisyys ja kumppanuus. Toivomme, että toimintamme on lähellä omia arvojasi ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Löydät lisää toiminnastamme verkkosivuiltamme.
Millaista on työskentely Kiipulassa?
Tutustu työntekijätarinoihimme ja -videoihimme Meidän yhteinen duuni -sivulla. Sivulta löydät myös lisätietoa arvoistamme ja työsuhde-eduistamme.