HR-asiantuntija määräaikaiseen työsuhteeseen

 

Kiinnostaako sinua monipuolinen HR-rooli rahoitusalan toimintaympäristössä? Etsimme HR-asiantuntijaa vanhempainvapaasijaisuuteen Evlin Helsingin toimistolle. Määräaikainen työsuhde alkaa elokuussa 2026 ja kestää noin vuoden.

Evli on asiantunteva pohjoismainen varainhoitaja, jossa ihmiset ja osaaminen ovat keskiössä. Nelihenkinen HR-tiimimme tukee liiketoimintaa monipuolisesti ja toimii tiiviissä yhteistyössä esihenkilöiden ja muiden sidosryhmien kanssa.

Tehtävä
HR-asiantuntijan työssä pääset tekemään monipuolisesti HR-tehtäviä, muun muassa:

  • rekrytointiprosessien suunnittelu ja toteutus sekä esihenkilötyön tukeminen 
  • vastuu Trainee-ohjelman elinkaaresta
  • osallistuminen työnantajamielikuvan kehittämiseen ja HR-viestintään 
  • HR-raportoinnin tukeminen tarpeen mukaan
  • osallistuminen tiimin päivittäisiin HR-tehtäviin.

Menestystekijät
Olet oma-aloitteinen, kehittymishaluinen ja asiakaspalveluhenkinen HR-osaaja. Viihdyt vaihtelevissa tehtävissä ja osaat priorisoida työsi muuttuvissa tilanteissa. Toivomme, että sinulla on jo jonkin verran kokemusta HR-työstä. Lisäksi odotamme sinulta:

  • tehtävään soveltuvaa koulutustaustaa (voit olla opintojen loppuvaiheessa tai valmistunut)
  • positiivista ja ratkaisukeskeistä työotetta sekä luontevaa yhteistyökykyä esihenkilöiden ja eri sidosryhmien kanssa
  • kiinnostusta kehittyä HR-osaajana rahoitusalan toimintaympäristössä, aiempi kokemus rahoitusalalta ja rekrytoinnista katsotaan eduksi
  • sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa, ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.

Tarjoamme
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittää osaamistasi monipuolisessa ja asiantuntevassa HR-roolissa finanssialalla. Saat vastuullisen tehtävän, jossa pääset vaikuttamaan rekrytointien laatuun ja toimintatapojen kehittämiseen osana ammattitaitoista HR-tiimiä.

Kiinnostuitko?
Jos kiinnostuit, lähetä CV ja hakemus viimeistään 11.5.2026. Täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa: HR-asiantuntijat Anne Juvonen, +358 40 574 7674, anne.juvonen@evli.com 28.4. klo 10-11 ja Hilda Laiho, +358 40 510 1031, hilda.laiho@evli.com 8.5. klo 10-11

Odotamme innolla hakemustasi!

Viimeinen hakupäivä:

Evli Oyj

Evli on pohjoismainen varainhoitaja, joka auttaa yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kohti vauraampaa huomista. Tarjoamme palkittua ja tuloksellista varainhoitoa sekä laajan valikoiman erilaisia sijoitusratkaisuja 40 vuoden kokemuksella. Evlissä työskentelee noin 300 ammattilaista ja hallinnoimme 21,4 miljardin euron asiakasvarallisuutta (netto 12/2025). Evlin B-sarjan osakkeet on listattu Helsingin pörssiin.

Voit lukea lisää Evlistä työnantajana tästä.

Sähköposti: hr@evli.com
Sijainti: Aleksanterinkatu 19, 4. krs, 00101 Helsinki
Logo

HR-asiantuntija määräaikaiseen työsuhteeseen

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!