HR Business Partner
Savon Voima on monipuolisia energiapalveluita tarjoava energiakonserni ja Itä-Suomen tunnetuin energia-alan brändi. Savon Voima -konsernin muodostavat emoyhtiö Savon Voima Oyj ja sen tytäryhtiöt Savon Voima Verkko Oy ja Itä-Suomen Biomassa Oy. Konsernin omistaa kokonaan Savon Energiaholding Oy, jonka omistajia ovat 20 toimialueen kuntaa. Konsernin liiketoimintaa ovat sähkönsiirto, sähköntuotanto ja kaukolämpö. Konsernin liikevaihto on noin 237 miljoonaa euroa ja henkilöstöä konsernissa on noin 220.
Savon Voima Verkko Oy vastaa yli 121 000 asiakkaan sähkön siirrosta ja muista verkkopalveluista Pohjois- ja Etelä-Savon sekä osin Keski-Suomen alueilla. Sähköverkkoa yhtiöllä on noin 28 000 kilometriä.
Kaukolämpöä tarjoamme 21 kaukolämpöverkossa 13 kunnan alueella. Lämpöä tuotetaan yli 72 prosenttisesti uusiutuvista lämmönlähteistä. Sähköä tuotetaan Savon Voiman 11 vesivoimalaitoksessa sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantona Iisalmen, Pieksämän ja Joensuun voimalaitoksissa.
Meillä työntekijöitä yhdistää vahva osaaminen, sitoutuminen ja halu tehdä parasta asiakkaillemme. Uudistamme palvelujamme ja osaamistamme avoimina erilaisille muutoksille, jotka auttavat meitä menestymään. Meille vastuullisuus ympäristöstä ja henkilöstöstä on tärkeää ja kestävän kehityksen perusta.
Päätoimipaikkamme sijaitsee Siilinjärven Rissalan yrityskylässä Kuopion tuntumassa. Lisätietoja osoitteessa: savonvoima.fi
HR Business Partner
Haemme HR Business Partneria tukemaan liiketoimintojamme henkilöstöasioiden hoitamisessa ja työntekijäkokemuksen kehittämisessä.
Meillä pääset kehittymään HR-palveluiden monipuoliseksi ammattilaiseksi esihenkilöiden kumppanina tärkeällä ja kiinnostavalla energia-alalla. Tiimi on pieni ja teemme tehtäviä laaja-alaisesti, mutta apua ja kannustusta saa aina!
Tehtäviisi kuuluu:
- esihenkilöiden ja henkilöstön tukeminen, ohjeistaminen ja neuvonta mm. henkilöstöpolitiikkaa ja työehtosopimuksia, työsuhteen elinkaarta sekä suorituksen ja osaamisen hallintaa koskevissa kysymyksissä
- rekrytointien toteuttaminen ja prosessin tuki liiketoiminnoille sekä työnantajakuvan kehittämiseen liittyvät vuosikellon mukaiset toimet (esim. oppilaitosyhteistyö, työnantajamielikuvaviestintä, harjoittelija- ja kesätyöhaun koordinointi)
- koulutustarpeiden kartoitus ja yksilöllisten kehityssuunnitelmien sekä sisäisten koulutus- ja kehitysohjelmien suunnittelu ja organisointi
- monipuoliset sisäiset ja ulkoiset henkilöstöhallintoon liittyvät tehtävät ja toimet, mukaan lukien hallinnolliset tehtävät tuuraustilanteissa
- monipuoliset organisaation kehitystehtävät ja HR-prosessien kehitystyö yhteistyössä tiimin kanssa
Odotamme sinulta muutaman vuoden kokemusta HR-tehtävistä mielellään teollisuus- tai insinöörivaltaiselta alalta. Sinulla on soveltuvan korkeakoulututkinnon lisäksi erinomaiset yhteistyötaidot ja positiivinen työskentelyote. Esiintyminen on sinulle luontaista ja pidät mielelläsi myös sisäisiä koulutuksia. Käytät mielelläsi erilaisia järjestelmiä ja olet kiinnostunut kehittämään digitaalisia työkaluja HR:n toiminnan tehostamiseksi. Lisäksi sinulla tulee olla valmius liikkua toimialueellamme Savossa ja Joensuussa.
Mikäli koet tehtävän omaksesi, laita CV ja hakemus palkkatoiveineen sähköisesti 26.5.2025 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa HR- ja viestintäjohtaja Minna Vierimaa p. 044 723 7222, parhaiten tavoitat lisätiedoista keskustelemiseksi: ke 7.5. klo 14.30-17.00 ja ma 12.5. klo 14.30-17.00.