HR Manager, Laiva Gold

Laivan kaivos käynnistyy ensi vuonna ja tarvitsee tuekseen vahvan HR-ammattilaisen!

Raahessa sijaitseva Laivan kaivos on Euroopan suurin kullanrikastuslaitos, joka on infran ja lupien osalta valmiina ylösajoa varten. Toiminta on tarkoitus saada täyteen vauhtiinsa ensi kesänä.

Etsimme suorarekrytointina Laiva Goldille Raaheen HR MANAGERIA toiminnan kannalta keskeiseen rooliin vastaamaan kultakaivoksen henkilöstöhallinnosta ja sen kehittämisestä. Haemme senior-tasoiseen tehtävään kokenutta ja monipuolisissa HR-tehtävissä kypsynyttä ammattilaista, jolla on kokonaisvaltaista näkemystä henkilöstöhallintoon ja innokkutta tarttua käytännön tehtäviin. Yksi ensimmäisistä tehtävistäsi on aloittaa henkilöstön rekrytointi kaivokselle.

Emme istuta sinua valmiiksi muovailtuun ja pureskeltuun tehtävänkuvaan, vaan sinulla itselläsi on avaimet kädessä toimenkuvasi rakentamiseen ja eteenpäin viemiseen. Ohjaat kaivoksen HR-toimintoja läheisessä yhteistyössä johdon kanssa tukien ja sparraten heitä henkilöstöön liittyvissä asioissa ja pulmatilanteissa. Pysyttelet tiukasti ajan tasalla HR-työhön ja kaivostoimialaan liittyvissä muutoksissa. Olet koko työyhteisön tärkeä tuki ja kumppani ja varmistat, että henkilöstö voi hyvin ja on sitoutunut työhönsä.

Tehtäväsi pähkinänkuoressa:

  • Kehität ja toteutat henkilöstöstrategiaa
  • Vastaat työlainsäädännön noudattamisesta sekä työehtosopimuksista ja niihin liittyvistä selvityksistä ja muutoksista
  • Tuet johtoa ja muuta organisaatiota henkilöstöön liittyvissä asioissa
  • Vastaat työsuhteiden elinkaaren eri vaiheista: rekrytointi, työsopimukset, perehdytys, työsuhteen aikaiset henkilöstöhallinnon tehtävät, muutosneuvottelut ja työsuhteen päättyminen

Tarjoamme sinulle:

  • Ainutkertaisen mahdollisuuden päästä muovaamaan organisaation henkilöstöhallinnon kulttuuria ja tulevaisuutta
  • Vastuullisen asiantuntija- ja kehittäjäroolin
  • Itsenäisen ja itseohjautuvan toimenkuvan
  • Työhönsä sitoutuneen ja huumorilla arkipäivänsä höystävän työyhteisön
  • Kilpailukykyisen palkkauksen ja toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen
  • Toimipisteen kultakaivoksella Raahessa (työ edellyttää säännöllistä läsnäoloa etenkin alkuvaiheessa)

Toivomme sinulta:

  • Usean vuoden työkokemusta vaativista HR-tehtävistä
  • Vahvaa työlainsäädännön ja työehtosopimusten periaatteiden tuntemusta
  • Kehittämismyönteistä ajattelutapaa ja kykyä sopeutua muutoksiin
  • Vahvoja neuvottelutaitoja
  • Sujuvia suullisen ja kirjallisen viestinnän taitoja
  • Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa

Hakuprosessi

Jätä meille hakemuksesi ja CV hakulomakkeen kautta, olemme sinuun yhteydessä haun edetessä. Haastattelujen lisäksi osana rekrytointiprosessia voidaan hyödyntää soveltuvuusarviointeja. Töiden aloitus on viimeistään tammikuussa 2026.

Lisätietoja tehtävästä:

Seppo Tuovinen, Operations Manager, 050 576 0143
Tiedustelut torstaisin 4.12. ja 11.12. klo 14.00-16.30 välisenä aikana

Lisätietoja hakuprosessista:

Heidi Leppäkari
Bondatan HR-asiantuntija, suorahakukonsultti, SHL
heidi.leppakari@bondata.fi, 045 261 4955

Palkka

Kilpailukykyinen palkkaus, voit esittää palkkatoiveesi.

Haku alkaa ja päättyy

Laiva Gold

Puhelin: 045 261 4955
Sijainti: Laivakankaantie 503, 92230 Mattilanperä

Laiva Gold Inc on kanadalainen yksityinen kultakaivosyhtiö, joka keskittyy korkealaatuisen kullan tuotantoon ja kehittämiseen Suomessa. Raahessa sijaitseva Laivan kaivos on Euroopan suurin kullanrikastuslaitos, jossa on laaja infrastruktuuri jo valmiina. Tavoitteena on saada täysin luvitetun ja toimintavalmiin kaivoksen tuotanto käyntiin mahdollisimman nopeasti. Laiva Gold tähtää Euroopan johtavaksi kultatuottajaksi hyödyntämällä olemassa olevaa infrastruktuuria ja resurssipotentiaalia. Kokeneen johdon avulla yhtiö keskittyy tuottamaan vahvaa sijoittajatuottoa ja edistämään kestävää kehitystä alueella.

Logo

HR Manager, Laiva Gold

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!