ICT-asiantuntija (infra)
Sinustako ICT-infran asiantuntija Fintrafficin meriliikenteenohjaukseen?
Fintrafficissa työskentelee yhteensä yli 1100 huippuammattilaista neljän eri liikennemuodon parissa: lennonvarmistuksessa sekä meri-, tie- ja raideliikenteenohjauksessa. Fintraffic Meriliikenteenohjaus Oy varmistaa palveluillaan Suomen meriliikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Suomen viennistä ja tuonnista yli 90 % kulkee meriteitse, jossa digitalisaatio ja tiedonvaihdon kehittäminen ovat avainasemassa merenkulun turvallisuuteen, logistiikan kustannus- ja ympäristötehokkuuden nostamiseen ja kotimaisen kilpailukyvyn säilyttämiseen.
Mitä tehtävä pitää sisällään?
ICT-asiantuntijana (infra) osallistut meriliikenteenohjauksen ICT:n infra- ja alustaratkaisuiden suunnitteluun, kehittämiseen ja ylläpidon ohjaukseen. Työskentelet toimintavarmuutta, turvallisuutta ja jatkuvuutta vaativassa ympäristössä, jossa ICT:n toimivuus on keskeinen osa päivittäistä operointia. ICT-asiantuntijan tehtävä on kokoaikainen ja vakituinen. Tehtävä sijoittuu Helsinkiin tai Turkuun, mutta tehtävän hoitaminen onnistuu myös laajasti etänä.
Tehtäviisi kuuluu:
- ICT-infran ylläpidon ja teknisten ratkaisujen suunnittelu ja kehittäminen
- On-premises-ympäristöjen, palvelinalustojen ja kapasiteetin rakentaminen ja ylläpito
- Infrastruktuurin elinkaaren, hallittavuuden ja toimintavarmuuden parantaminen
- Automaation ja konfiguraationhallinnan kehittäminen
- Teknisten ratkaisujen kokeilu, arviointi ja käyttöönotto
- Toimittajien resurssien työn ohjaus
- Tietoturvan varmistaminen osana kaikkea tekemistä
- Pilvi- ja hybridiratkaisujen hyödyntäminen osana kokonaisuutta
Mitä odotamme sinulta?
Toivomme sinulta kokemusta infrastruktuuriratkaisuiden ylläpidosta ja suunnittelusta. Odotamme, että sinulla on kykyä hahmottaa oma käytännön tekeminen osana laajempia kokonaisuuksia. Arvostamme erityisesti osaamista ympäristöistä, joissa toimintavarmuus, tietoturva ja jatkuvuus ovat keskeisiä vaatimuksia. Työ edellyttää soveltuvaa teknistä tutkintoa ja/tai vankkaa työkokemusta alalta sekä hyvää kirjallista ja suullista viestintätaitoa suomeksi.
Jotta voit onnistua tehtävässä, edellytämme sinulta osaamista seuraavilta alueilta:
- On-premises-infraratkaisut ja niihin liittyvät teknologiat
- Linux- ja Windows- palvelinympäristöt
- Automaatio ja konfiguraationhallinta (Ansible, Terraform yms.)
- Virtualisointi- ja palvelinalustat
- Hyperkonvergoidut ja muut modernit tallennusratkaisut
- Hakemistopalvelut ja identiteetinhallinta (esim. Active Directory ja muut vastaavat ratkaisut)
- Pilvialustat ja hybridiympäristöt (esim. AWS ja Microsoft Azure), mukaan lukien niiden hallintamallit ja parhaat käytännöt
- Tietoturvakontrollit (esim. identiteetin- ja pääsynhallinta, ohjelmistopohjaiset/virtualisoidut palomuurit sekä zero trust -periaatteet)
Lisäksi eduksi katsomme:
- Kokemuksen viranomaisjärjestelmien ylläpidosta ja/tai kehittämisestä
- Kiinnostuksen uusiin teknologioihin ja halua selvittää ja tehdä itse käytännössä
- Osaamisen teknisestä tietoturvasta ja kiinnostusta tietoturvaosaamisesi kehittämiseen
- Kyvyn suunnitella ja kehittää infrastruktuurikokonaisuuksia pitkäjänteisesti
- Kokemuksen toimittajayhteistyöstä ja -ohjauksesta
- Oma-aloitteisen, analyyttisen ja ratkaisukeskeisen työotteen
- Sujuvan englannin kirjallisen ja suullisen kielitaidon
Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme
- vastuullisen ja merkityksellisen asiantuntijatehtävän ympäristössä, jossa ICT-infran toimivuus tukee 24/7 meriliikenteen turvallisuutta, sujuvuutta ja jatkuvuutta
- mahdollisuuden olla kehittämässä tulevaisuuden meriliikenteenohjauksen kriittistä infrastruktuuria näköalapaikalta
- mielenkiintoiset ja monipuoliset työtehtävät, joissa pääset yhdistämään suunnittelun, käytännön tekemisen ja ohjaavan asiantuntijaroolin
- innostavan, aidosti mukavan ja dynaamisen työyhteisön
- joustavat työajat ja hybridityön sekä modernit ja toimivat työtilat ja -välineet lähityöhön.
Meillä on positiivinen ja uudistumiskykyinen työympäristö, jossa avoimuus ja hyvä johtajuus ovat päivittäisen toimintamme lähtökohtia. Fintrafficille on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki tunnustuksena sitoutuneesta ja systemaattisesta työstä mielen hyvinvoinnin edistämiseen. Olemme myös mukana Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa. Ohjelman tavoitteena on edistää työn ja perheen, opiskelun, sekä muun elämän yhteensovittamisen hyviä käytäntöjä työpaikoilla.
Tarjoamme hyvät mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen (esim. koulutukset, verkko-oppimisympäristöt, mentorointiohjelma). Saat myös monipuoliset henkilöstöedut (mm. tuki liikunta- ja kulttuuripalveluihin, työmatkaetu, lounasetu sekä kattavat työterveyshuollon palvelut). Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä joustavasti yhtiömme kulloisen voimassa olevan hybridityömallin mukaisesti.
Olemme vahvasti sitoutuneita arvoihimme, jotka ohjaavat toimintaamme. Arvomme ovat Turvaamme, Välitämme, Näytämme suuntaa ja Yhdessä. Voit tutustua niihin tarkemmin alakulmasta löytyvän arvovideomme kautta.
Kiinnostuitko? Haluaisitko tietää lisää?
Kysymyksiä tehtävästä tai haluatko lisätietoja? Yksikön päällikkö Juho Pitkänen vastaa numerosta +358 294 507 368 sekä sähköpostitse juho.pitkanen@fintraffic.fi. Parhaiten tavoitat soittoajoilla pe 17.4. klo 12-15, pe 24.4. klo 12-15, ti 28.4. klo 8-12 ja pe 15.4. klo 9-14. ICT-kehityspäällikkö Henri Selinin tavoitat numerosta +358 50 521 3101 sekä sähköpostitse henri.selin@fintraffic.fi.
Hae meille!
Haethan tehtävää klikkaamalla “Hae tähän työpaikkaan”! Otamme hakemuksia vastaan vain rekrytointijärjestelmämme kautta. Kerrothan hakemuksessasi 1–2 konkreettista esimerkkiä siitä, miten olet hyödyntänyt tässä ilmoituksessa mainittuja teknologioita käytännössä – mikä oli lähtötilanne, mitä teit, mikä oli roolisi ja mitä ratkaisuilla saavutettiin. Lähetä palkkatoiveella varustettu hakemuksesi ja CV meille “Hae tähän työpaikkaan” -linkin kautta 17.5.2026 mennessä.
Osana rekrytointiprosessia saatamme hyödyntää soveltuvuusarviointia päätöksemme tueksi. Tehtävään valittavasta henkilöstä tehdään tarvittaessa henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa http://www.supo.fi.
Lue Fintrafficista lisää: www.fintraffic.fi
Lataa itsellesi ilmainen Fintraffic Mobiili -sovellus, jossa liikenteenohjauksemme tuottama tieto sujuvoittaa matkaasi tien päällä ja raiteilla. Lue lisää: fintraffic.fi/mobiili
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic
Fintraffic liikuttaa maalla, merellä ja ilmassa. Autamme ihmiset ja tavarat perille turvallisesti, sujuvasti ja ympäristöä huomioiden. Älykkäät liikenteenohjauspalvelut, digipalvelut yrityksille ja kuluttajille sekä ajantasainen liikennetieto vauhdittavat Suomen kehittymistä kestävän liikenteen ja logistiikan edelläkävijäksi. Palveluksessamme on 1100 ammattilaista. Tutustu työhömme lennonjohtokeskuksessa, raideliikenteen ohjauskeskuksessa sekä meriliikenne- ja tieliikennekeskuksessa.

