ICT-tukihenkilö, Kuopio
ICT-tukihenkilö – tule vahvistamaan hyvän ruuan erikoisjoukkoja. Haluatko olla mukana varmistamassa, että arjen ICT‑palvelut toimivat luotettavasti ympäristössä, jossa toimintavarmuudella on oikeasti merkitystä. Etsimme määräaikaiseen tehtävään Kuopioon ICT‑tukihenkilöä vahvistamaan ICT‑tiimiä, määräaikaisuus 31.3.2027 saakka, ja määräajan jälkeen jatkomahdollisuus on olemassa.
Mistä on kyse?
Leijona Cateringin hyvän ruuan erikoisjoukot valmistavat ruokaa niille, jotka pitävät yhteiskunnan käynnissä – Puolustusvoimissa, Rikosseuraamuslaitoksessa ja viranomaiskentillä. Tehtävämme on turvata ruokahuollon jatkuvuus kaikissa oloissa. Tarjoamme käytännönläheisen roolin, jossa pääset ratkomaan arjen ICT‑haasteita, oppimaan kokeneempien asiantuntijoiden rinnalla ja osallistumaan kehitystyöhön osaamisesi kasvaessa.
Työskentelet osana Leijonan ICT‑tiimiä tukien organisaation päivittäisiä ICT‑palveluita sekä osallistuen kehitystehtäviin. Tehtävä painottuu käytännön tekemiseen, mutta tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ja ottaa enemmän vastuuta osaamisesi karttuessa. Tehtävässäsi raportoit ICT- ja digipäällikkö Petrille, jonka tiimissä työskentelee myös ICT-asiantuntijoita.
Mitä työpäiväsi voivat sisältää?
- ICT‑palveluiden ylläpitoa ja häiriötilanteiden selvittämistä yhdessä kumppaneiden kanssa
- Sisäistä käyttäjätukea ja arjen ICT‑ongelmien ratkaisua
- Laitteiden ja käyttäjäympäristöjen hallintaa (työasemat, mobiililaitteet, tunnukset ja käyttöoikeudet)
- Osallistumista ICT‑ ja liiketoiminnan kehitysprojekteihin, kuten uusien järjestelmien käyttöönottoihin
Tehtävänkuvaa tarkennetaan osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Tarjoamme käytännönläheisen roolin, jossa pääset ratkomaan arjen ICT‑haasteita, oppimaan kokeneempien asiantuntijoiden rinnalla ja osallistumaan kehitystyöhön osaamisesi kasvaessa.
Olennaiset rekrytointikriteerit
Tehtävässä onnistuminen edellyttää:
- Tehtävään soveltuvaa koulutusta (esim. AMK‑insinööri, IT‑tradenomi) tai vähintään vuoden kokemusta ICT‑tehtävistä
- Palveluhenkistä asennetta, ongelmanratkaisukykyä ja itseohjautuvaa työotetta
- Ymmärrystä yleisistä ICT‑ympäristöistä (laitteet, ohjelmistot, järjestelmät)
- Hyviä yhteistyö‑ ja vuorovaikutustaitoja
- Valmiutta satunnaiseen matkustamiseen toimipisteidemme välillä
- Leijonalla työsuhteen solmimisen ehtona on hyväksytty turvallisuusselvitys. Kiinnitämme valinnassa erityistä huomiota hakijan henkilökohtaiseen soveltuvuuteen ja kykyyn käsitellä luottamuksellista materiaalia.
Katsomme eduksesi
- Microsoft-ympäristöjen (esim. Microsoft 365, Azure, Intune, SCCM, Fabric) tuntemuksen hybridiympäristöissä
- Ymmärrystä palveluiden hallinnasta yhteistyössä kumppaneiden kanssa
- Kiinnostuksen tai kokemuksen datan hyödyntämisestä (esim. Power BI, Fabric tai vastaavat ratkaisut)
- Ymmärryksen tietoturvasta tai turvallisuuskriittisistä ICT‑ympäristöistä
- Kokemuksen ICT‑laitteiden tai ohjelmistojen hankinnoista ja käyttöönotosta sekä liiketoimintatarpeiden kartoittamisesta
Mistä hyvin maustetut työpäiväsi koostuvat?
- Merkityksellisestä työstä - olet mukana tukemassa toimintaa, jolla on tärkeä rooli yhteiskunnan
- Osaavasta tiimistä – saat tueksesi kokeneet kollegat ja toimivat yhteistyökumppanit
- Hybridityöstä - Kohtaamme toisiamme viikoittain toimistolla tai ravintoloissa, ja sen lisäksi voit työskennellä joustavasti etänä. Pääasiallinen työpisteesi sijaitsee Kuopion toimistolla.
- Mahdollisuudesta kehittyä – pääset kasvattamaan osaamistasi ja ottamaan vastuuta
- Arvojen mukaisesta tekemisestä - Leijonassa onnistumme yhdessä #keitämmeyhdessä ja kannamme vastuumme #rintarottingilla
- Reilusta korvauksesta - tehtävän palkkahaitari on 2 900–3 300 €/kk, riippuen osaamisestasi ja kokemuksestasi. Lisäksi henkilöstöetuihimme kuuluu mm. 300 € ePassi -etu tänä vuonna.
Hakuohjeet ja yhteydenotto:
Kiinnostuitko tehtävästä, mutta haluat kuulla lisää? Tavoitat rekrytoivan esihenkilön, ICT- ja digipäällikkö Petri Rinteen, p. 010 4320 174 seuraavina aikoina: 30.4.2026 14:00-15:00 ja 5.5.2026 12:00-13:00 sekä 8.5.2026 10:00-11:00.
Leijonan nettisivujen ja some-kanavien kautta pääset tutustumaan työhömme, joten ota myös Leijonan LinkedIn ja Instagram -kanavat seurantaan.
Jätä hakemuksesi ja CV meille viimeistään 10.5.2026. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Ensimmäinen haastattelukierros toteutetaan videohaastattelukysymysten muodossa. Kasvotusten haastattelut pidetään seuraavalle kierrokselle päässeiden kanssa viikoilla 21–22. Tämän jälkeen etenemme soveltuvuusarviointeihin vahvimpien ehdokkaiden kanssa. Toivomme, että pääset aloittamaan tehtävässäsi mahdollisimman pian.
Tarjoamme
- E-passietu
- Edullinen työpaikkaruokailu
- Laaja työterveyshuolto
- Vapaa-ajan tapaturmavakuutus
Leijona Catering Oy
Omaa elämää on helppo suunnitella, kun työpaikkaan voi luottaa kuin muuriin, palkka on ajoissa tilillä ja työajat kalenterissa. Leijona Catering valmistaa päivittäin jopa 80 000 annosta hyvää ruokaa niille, jotka pitävät yhteiskunnan käynnissä – Puolustusvoimissa, Rikosseuraamuslaitoksessa ja viranomaiskentillä. Olipa edessä kakkua tai rokkaa, ydintehtävämme on turvata ruokahuollon jatkuvuus kaikissa olosuhteissa. Meitä hyvän ruuan erikoisjoukkolaisia on jo yli 550, ja työskentelemme ympäri Suomea 60 toimipisteessä. Keittiössä ja kentällä – työtämme ohjaavat arvot #rintarottingilla, #ketteräkehittäjä ja #keitämmeyhdessä. Suomi tarvitsee toimintavarmuutta, ja se tarvitsee hyvän ruuan tekijöitä. Koska joka päivä, joka ikinen syö.
Lue lisää: www.leijonacatering.fi