Innovaatiojohtaja
Jyväskylän kaupungissa on valmisteltu Jyväskylän malli, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin elinvoimaa, yritystoimintaa ja työllisyyttä. Haemme innovaatiopolitiikkaa tuntevaa tuloksentekijää uuteen INNOVAATIOJOHTAJAN toistaiseksi voimassa olevaan virkaan, jossa pääset keskeiseen rooliin edistämään yrittäjyyttä, vahvistamaan koulutuksen, tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä sekä vauhdittamaan yritysten kasvua, kansainvälistymistä ja uusien innovaatioiden syntymistä. Mallin keskeisenä tavoitteena on edistää innovaatioiden syntymistä ja kaupallistamista sekä kasvattaa alueen yritys- ja työpaikkamäärää.
Tehtävän kuvaus
Innovaatiojohtaja toimii palvelujohtajana ja vastaa elinkeinopalvelujen palvelualueen johtamisesta, kehittämisestä ja taloudesta. Vastaat kaupungin osalta elinvoimaa, yritystoimintaa ja työllisyyttä vahvistavan mallin valmistelusta, kehittämisestä, toimeenpanosta, koordinoinnista ja tulosten seurannan johtamisesta. Tehtävään kuuluu kaupungin innovaatio- ja ekosysteemitoiminnan johtaminen sekä yhteistyön kehittäminen yritysten, korkeakoulujen, koulutusorganisaatioiden, tutkimustoimijoiden ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa.
Virkasuhteen alkaessa tehtävän keskeisiä kokonaisuuksia ovat esimerkiksi:
Jyväskylän mallin toimenpanon johtamista kaupungin osalta
Innovaatioallianssiin ja muihin yhteistyörakenteisiin liittyvän kaupungin toiminnan koordinointi
raportointia kaupungin johdolle ja luottamushenkilöille
kaupungin edustamista innovaatio- ja elinkeinokehittämisen alueellisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.
Kelpoisuusvaatimukset
Innovaatiojohtajan viran koulutuksellisena kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Lisäksi kelpoisuusvaatimuksena on
riittävä kokemus vaativista ja itsenäisistä johtamistehtävistä
vahva kokemus elinkeino-, innovaatio- ja/tai ekosysteemikehittämisestä
näytöt laajojen verkostojen johtamisesta.
Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää kokemusta kehittämis- ja investointihankkeiden valmistelusta, johtamisesta ja rahoituksesta sekä hyvää kirjallista ja suullista suomen ja englannin kielen taitoa.
Tehtävässä onnistumisen kannalta tärkeitä ovat hyvä paineensietokyky, kyky kokonaisvaltaiseen strategiseen ajatteluun sekä hyvät henkilöstöjohtamis- ja yhteistyötaidot.
Palkkaus ja palvelussuhteen tiedot
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Tehtävän kokonaispalkka on noin 7500 euroa. Lopullinen palkka määritellään kaupungin hallintosäännön mukaisesti virkavalinnan yhteydessä.
Hakeminen ja lisätiedot
Virkaa haetaan täyttämällä sähköinen lomake tämän rekrytointi-ilmoituksen yhteydessä. Hakuaika päättyy 16.10.2026 klo 12:00. Voimme huomioida vain ennen hakuajan päättymistä toimitetut hakemukset.
Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista.
Lisätietoja tehtävästä antaa toimialajohtaja Ari Tolonen (ari.tolonen@jyvaskyla.fi / +358405567822) tiistaina 29.9. klo 12.00 - 13.30 sekä keskiviikkona 7.10. klo 16.00 - 17.00. Voit myös jättää soittopyynnön sähköpostitse.
Lisätietoja rekrytointilomakkeen käyttöön liittyen: rekrytointi@jyvaskyla.fi
Ensimmäinen haastattelukierros pyritään järjestämään to 29.10. sekä ti 3.11..
Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Todistus on esitettävä 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta ja ennen virantoimituksen alkamista. Tavoitteena on, että virkaan valittava aloittaa tehtävissään mahdollisimman pian alkuvuoden 2027 aikana.
Jyväskylän kaupungin elinkeino- ja työllisyyspalvelut
Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.
Tule meille työkaveriksi elinkeino- ja työllisyyspalveluiden toimialalle!