Järjestelmäasiantuntija - Tulostusasiantuntija
Onko sinulla Windows-käyttöjärjestelmä hallussa? Innostutko tiimityöskentelystä ja jatkuvasta kehittämisestä? Oletko sinä tulevaisuuden teknologiaturvaaja?
Me istekkiläiset olemme teknologiaturvaajia, jotka työskentelemme yhteisen hyvän ja sujuvamman Suomen eteen. Teemme työtä lähes 4 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen – juuri tälläkin hetkellä. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Meitä istekkiläisiä on jo yli 1400. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme!
Etsimme nyt joukkoomme kahta järjestelmäasiantuntijaa Jyväskylään
Haemme kahta järjestelmäasiantuntijaa työskentelemään osana ammattitaitoista tulostustiimiä. Tiimin vastuulla on useita turvatulostusjärjestelmiä ja perinteisiä tulostusympäristöjä sekä asiakkaillemme räätälöityjä tulostuspalveluita.
Tehtäviisi kuuluu tuottamiemme erilaisten tulostuspalveluiden konfigurointi, ylläpito ja ongelmien ratkaisu. Monitoimilaitteet ja tulostimet liitetään pääsääntöisesti keskitetyn hallinnan ja seurannan piiriin. Asiakkaidemme tulostusympäristöt ovat monimerkkiympäristöjä, joka tuo ylläpitotehtäviin hyvää haastavuutta. Suurimmat alan laitetoimittajat ovat vahvasti edustettuna ylläpitämissämme ympäristöissä.
Mitä toivomme sinulta?
Tehtävässä menestyäksesi tarvitset:
- Kokemusta lähitukitehtävistä
- Työasemaosaamista (Windows 10 & Windows 11)
- Ymmärrystä AD -hallinnasta
- Kokemusta tulostavien laitteiden konfiguroinnista
- Ymmärrystä / kokemusta jostain turvatulostusjärjestelmästä (esim. PaperCut, uniFLOW, SafeQ, MyQ, Equitrac)
- Tietoverkkojen ymmärrystä
- Ongelmanratkaisukykyä sekä dokumentointitaitoja
Arvostamme myös:
- Osaamista ja kokemusta tulostuspalvelimien ylläpidosta
- Kokemusta projektityöskentelystä
- Tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja
Muuta tietoa
- Aloitus: Heti sopivien henkilöiden löydyttyä
- Sijainti: Jyväskylä
Miksi valitsisit meidät?
Panostamme vahvasti henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen sekä kannustavaan esihenkilötyöhön. Olemme toimialamme johtava kasvuyritys ja haluamme rekrytoida alan parhaat tulevaisuuden osaajat joukkoomme. Meillä saat tehdä työsi hyvin, sillä pääset toimimaan vakiintuneiden kumppaneiden ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa erittäin mielenkiintoisissa asiakasympäristöissä ja -projekteissa. Arvostamme tasapainoa työn ja muun elämän yhteensovittamisessa ja tarjoamme myös kattavat henkilöstöedut.
Lisätietoja saat tarvittaessa ryhmäpäällikkö Mauri Harhalalta, p. 044 434 1682 tai sähköpostitse mauri.harhala@istekki.fi
Mikäli kiinnostuit, jätä hakemus viimeistään 1.10.2023 mennessä ja liitä mukaan ansioluettelosi. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lue lisää verkkosivujemme Uratarinoita-osiosta.
Lämpimästi tervetuloa Istekille!