Johtava asiantuntija (Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutus)

Haluatko olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutusta? Oletko vankka vaativien oppimisprosessien ja fasilitoinnin ammattilainen? 

Miten yhdistää talouden realiteetit, maapallon reunaehdot ja arjen hyvinvointi pitkäjänteiseen päätöksentekoon ja kehittämiseen sekä uudenlaiseen johtajuuteen? Tämän kysymyksen ympärille rakentuu Sitran Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutus. Jos kiinnostuit, saatat olla etsimämme kokenut fasilitaattori ja yhteiskunnallisesti suuntautunut koulutuksen ammattilainen.

Sitra on järjestänyt Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutusta vuodesta 2013 lähtien. Takana on 16 kurssia, joihin on osallistunut vajaat 500 päättäjää. Kursseilla opitaan, miten talouspolitiikkaa Suomessa johdetaan ja miten kestävää kehitystä edistetään talouspolitiikan keinoin. Historiamme talouspolitiikan kouluttajana ulottuu aina 1970-luvulle saakka.

Nyt etsimme kokenutta

johtavaa asiantuntijaa

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Vastuullasi on Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen kokonaisuus. Vastaat sekä kehittämisestä että sidosryhmäyhteistyöstä. Kurssien pääfasilitaattorina sinulla on aktiivinen ”kädet savessa” -rooli sekä koulutusten suunnittelussa että toteutuksessa. Lisäksi tehtäviisi kuuluu koulutustoimintomme strateginen kehittäminen yhteistyössä kollegoiden kanssa ja vaihtuvia hanke- ja fasilitointivastuita. Kehitämme ja tuemme myös Sitran muutoksentekokyvykkyyttä ja metodista osaamista.

Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutus perustuu jaettuun asiantuntemukseen ja yhdessä oppimiseen. Talouspolitiikkakurssit ovat osa Sitran Yhteiskunnallisen koulutuksen toimintoa. Koulutuksen juju on mahdollisimman monipuolinen ja moniääninen osallistujakaarti.

Toimenkuvaasi kuuluvat monipuoliset asiantuntijan ja koulutuksen tehtävät.

Odotamme sinulta

  • yhteiskunnallista uteliaisuutta ja ymmärrystä kestävän talouspolitiikan johtamisesta
  • vankkaa osaamista ja kokemusta vaativien oppimisprosessien menestyksekkäästä läpiviennistä yhdessä tiimin kanssa
  • strategista ajattelua ja osaamista poikkiyhteiskunnallisten ryhmien ja prosessien fasilitoinnista
  • dialogiosaamista ja kokemusta yhteisölliseen oppimiseen perustuvien ryhmäprosessien suunnittelusta ja toteutuksesta
  • vahvaa sidosryhmäosaamista ja erinomaisia vuorovaikutustaitoja
  • erinomaisia tiimityötaitoja sekä halua ja kykyä kehittää ja kehittyä
  • soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja sujuvaa englannin kielitaitoa

Arvostamme lisäksi johtamisen ja oppimisen tulevaisuuden tarpeiden ja lähestymistapojen tuntemista sekä näkemystä yhteiskunnan muutoskyvyn vahvistamiseen. Osaat tarvittaessa fasilitoida myös virtuaalisessa ympäristössä, ja sinulla on halua ja kykyä avoimeen osaamisen jakamiseen sekä yhteiskehittämiseen.

 Tarjoamme sinulle

  • monipuolisia ja haastavia asiantuntijatehtäviä niin fasilitaattorina kuin kehittäjänä
  • kunnianhimoiset ja vaikuttavuuteen tähtäävät työtehtävät, joista ei puutu kohtaamisia uusien ihmisten ja ryhmien kanssa
  • kiinnostavia yhteistyön ja dialogin paikkoja ja mahdollisuuden olla mukana rakentamassa parempaa huomista
  • Sitran koulutuksen innostuneen ja asiantuntevan työyhteisön, jonka sydän sykkii päättäjien ja muutoksentekijöiden muutoskyvyn vahvistamiselle

Kiinnostuitko? Mikäli tunnistit itsesi ilmoituksesta ja kiinnostuit tehtävästä, jätä hakemuksesi ja CV:si hakupainikkeen kautta 29.11.2021 mennessä. Olemme varanneet haastatteluihin viikot 49 ja 50. Tehtävä alkaa 17.1.2022 tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoa antaa yhteiskunnallisen koulutuksen johtaja Päivi Hirvola to 18.11. klo 8.00-9.30, pe 19.11. klo 15.30-16.30, to 25.11. klo 8-10 ja pe 26.11. klo 15-16.30, puh. +358 40 549 8008. Voit olla yhteydessä myös MPS:n konsulttiin Sani Kaajakseen ke 24.11. klo 12–13.30, puh. +358 20 746 9453. Linkki vaikuttavuustutkimukseen https://www.sitra.fi/caset/tutkimus-sitran-kestavan-talouspolitiikan-johtamiskurssien-vaikuttavuudesta/

Jätä tietosi alkaen ja viimeistään

Sitra

Sitra on suomalaisten tulevaisuustalo, joka ennakoi, mitkä ilmiöt vaikuttavat tulevaisuuteemme. Kehitämme ja selvitämme uusia ratkaisuja sekä teemme ennakkoluulottomia kokeiluja yhdessä erilaisten toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on reilu, kestävä ja innostava tulevaisuus, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa. Sitran strategia 2021–2024

Sitran Yhteiskunnallinen koulutus on yksi Sitran projektitoiminnoista. Vahvistamme päättäjien ja muutoksentekijöiden kykyä ja halua rakentaa kestävää tulevaisuutta yhdessä. Toiminnassamme luomme oppimisympäristöjä, tilanteita ja prosesseja, jotka mahdollistavat yhdessä ajattelun, oppimisen ja kehittämisen. Työmme painopisteitä ovat Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutus ja Sitra Lab. Kehitämme muutoksentekokyvykkyyttä ja tuomme käyttöön uusia lähestymistapoja ja menetelmiä systeemisen muutoksen tekemiseen.

Sijainti: Itämerenkatu 11-13
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!