Joulupostinlajittelijoita Helsinkiin

 

Etsimme

POSTINLAJITTELIJOITA JOULUSESONKIIN

Työpaikka sijaitsee hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella Helsingissä. Työt alkavat joulukuun alussa ja sesonki kestää keskimäärin 1-2 viikkoa. Vuoroja on tarjolla aamu-, ilta-, sekä yövuorossa. Mainitsethan hakemuksessasi, mistä vuorosta olisit ensisijaisen kiinnostunut.

Työtehtävät ovat esimerkiksi joulukorttien lajittelua, sekä muita rutiininomaisia työtehtäviä, jotka liittyvät postinkäsittelyyn. Työssä pärjääminen edellyttää hyvää peruskuntoa (seisomatyö), sekä rautaista rutiininsietokykyä. Olethan myös 18-vuotta täyttänyt. Työskentelykielenä toimii suomi tai englanti.

Tuntipalkka: 10,2 e/h. 

Täytämme paikat heti sopivien henkilöiden löydyttyä. 

Haku alkaa ja päättyy

SOL Logistiikkapalvelut Oy

SOL Logistiikkapalvelut Oy

SOL Logistiikkapalvelut Oy auttaa kumppanina asiakkaitaan saavuttamaan omat liiketoiminnan tavoitteet vastuullisesti ja kustannustehokkaasti. Tarjoamme kattavaa varasto- ja terminaalilogistiikan ulkoistuspalvelua kaikkialla Suomessa. Tavoitteenamme on auttaa yrityksiä parantamaan kilpailukykyään ja vapauttaa henkilöstöresursseja mahdollistaen yritysten keskittymisen ydinliiketoimintaansa. Suomen. SOL Logistiikkapalvelut Oy on yksi logistiikka-alan suurimmista toimijoista.

Meillä on palveluksessamme tuhansia logistiikan ammattilaisia erilaisilla osaamispääomilla ja valmiuksilla. Haetpa sitten vakituista työpaikkaa, kesätöitä tai työtä opintojen ohelle – ammattitaitoiset rekrytoijamme ovat täällä juuri sinua varten! Työllistyessäsi perehdytämme sinut kunnolla SOLin tapaan toimia sekä tuemme sinua koko työsuhteesi elinkaaren ajan. Meille sinun työturvallisuutesi ja -hyvinvointisi on ykkösjuttu!

Liikevaihtomme oli noin 71 miljoonaa euroa vuonna 2023. Olemme osa SOL konsernia, joka on suomalainen perheomisteinen palvelukonserni työllistäen yli 14 000 aurinkoista SOLilaista kuudessa eri maassa.

 

SOL KONSERNI

Iloisiin SOLilaisiin kuuluu turvallisuusalan, kiinteistönhuollon, talotekniikan, puhtaanapidon ja tekstiilihuollon ammattilaisia. Lisäksi tarjoamme henkilöstövuokrauspalveluja sekä logistiikan ulkoistuspalveluja joustavasti eri toimialoille.

Arvostamme osaamista ja ammattitaitoa. Vahva osaaminen taataan räätälöidyillä perehdytyksillä, sisäisillä koulutuksilla sekä oppilaitosyhteistyöllä. Myös eteneminen on mahdollista erilaisten urapolkujen avulla. Työssäsi sinua kannustaa ja tukee oma esihenkilösi sekä koko tiimi.

Iloinen työn tekeminen ja kannustava ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. SOL Life-ohjelman avulla kehitämme työhyvinvointia sekä panostamme työntekijöidemme työturvallisuuteen.

Lue lisää toimintamme vastuullisuudesta ja tarinastamme.

https://henkilostopalvelut.sol.fi/

 

 

Sähköposti: anna.matikainen@sol.fi

Logo

Joulupostinlajittelijoita Helsinkiin

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!