Kaksi korkeakouluharjoittelijaa ystävätoimintaan ja verkkoapuun
Punainen Risti tuo iloa, ylläpitää toivoa ja vahvistaa luottamusta – tule joukkoomme tekemään merkityksellistä työtä!
Tarjoamme kahta harjoittelupaikkaa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa opiskeleville. Harjoittelu kestää neljä kuukautta ja sijoittuu ajalle 25.8.-24.12.2025.
Punaisen Ristin ystävätoiminta vähentää vapaaehtoisvoimin yksinäisyyttä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä hyvinvointia eri ikäisille ihmisille. Kehitämme parhaillaan erityisesti verkkoauttamisen muotoja kuten keskusteluapua, vertaistoimintaa ja neuvontaa eri kohderyhmille.
Harjoittelijat työskentelevät osana ystävätoiminnan ja verkkoauttamisen tiimejä. Työtehtäviä voidaan jonkin verran räätälöidä osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.
Tehtävien keskeinen sisältö
Tehtävä 1
- Ystävävälityksen tilannekartoitus ja kehittäminen asiantuntijoiden kanssa
- Vuorovaikutustaitoja tukevien toimintamallien suunnittelu
- Komero-Discord-keskustelualustan moderointi ja tapahtumien järjestäminen
Tehtävä 2
- Koulutus- ja oppimateriaalien uudistaminen ja siirtäminen uuteen verkkoympäristöön
- Oppimateriaalien markkinointi
- Sekasin-chatin vapaaehtoisten koordinoinnissa tukeminen
- Verkkoavun markkinointiviestintä
Etsimämme henkilö
Toivomme sinulta
Sinulla on kiinnostusta vapaaehtoistoimintaan ja ryhmätoiminnan kehittämiseen sekä koulutusmateriaalien suunnitteluun. Tehtävässä tarvitaan hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä kykyä tuottaa selkeää ja ymmärrettävää tekstiä. Tehtävässä onnistumista tukee itsenäinen työote ja kiinnostus kehittämiseen. Tukenasi on tiimi, mutta pääset myös itse suunnittelmaan työtäsi.
Arvostamme lisäksi hyviä digi- ja viestintätaitoja (erityisesti sosiaalisesta mediasta), kokemusta vapaaehtoistoiminnasta, pedagogista osaamista sekä ruotsin ja englannin kielen taitoa.
Toimintaamme ohjaavat Punaisen Ristin periaatteet, joihin valittavan henkilön tulee sitoutua. Arvostamme työyhteisön moninaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Haluamme tarjota työntekijöillemme kohtuullisia mukautuksia, jotta jokaisella on tarvittavat edellytykset työskentelyyn.
Tarjoamme sinulle
Pääset hyödyntämään osaamistasi mielenkiintoisessa ja monipuolisessa tehtävässä järjestömme tärkeässä auttamistyössä. Henkilöstökyselyidemme mukaan työntekijämme arvostavat erityisesti merkityksellistä ja innostavaa työtä sekä yhdenvertaista työyhteisöä, jossa tuemme toisiamme.
Henkilöstömme hyvinvointia ja jaksamista tuemme tarjoamalla lounas- ja liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä monipuoliset työterveyshuollon palvelut.
Työpaikka sijaitsee Etelä-Helsingissä, os. Tehtaankatu 1a. Tehtävässäsi on mahdollisuus työskennellä osittain myös etänä.
Harjoittelusta maksetaan Kelan vuotuisen työssäoloehdon vähimmäispalkan mukainen palkka, joka on 1430 € kuukaudessa. Arvostamme korkeakoulun myöntämää harjoittelutukea.
Kiinnostuitko?
Jos haluat liittyä osaksi avun ketjuamme ja mukavaa työyhteisöämme - toimi nyt! Lisätietoja tehtävästä antavat:
- Tehtävä 1: Heidi Korvela ma 26.5. kello 15-16 ja ma 2.6. kello 10-11 (040 660 2454/ heidi.korvela@redcross.fi)
- Tehtävä 2: Katriina Kuusela ti 27.5. kello 15-16 (040 546 6458/ katriina.kuusela@redcross.fi) ja Aino Poroila maanantai 2.6. kello 9-11 (040 726 9292/ aino.poroila@redcross.fi)
Lähetä sähköinen hakulomake viimeistään tiistaina 3.6.2025.
Punainen Risti, keskustoimisto
Suomen Punaisen Ristin tehtävä on auttaa kaikkein eniten apua tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla. Autamme katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa nopeasti ja tehokkaasti. Koulutamme kriisialueilla asuvia varautumaan katastrofeihin. Kannustamme ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan.
Punaisessa Ristissä työskentelee useiden toimialojen asiantuntijoita ja ammattilaisia ympäri Suomea ja maailmaa. Henkilöstömme arvostaa erityisesti merkityksellistä ja innostavaa työtä sekä yhdenvertaista työyhteisöä, jossa tuemme kaikki toisiamme.