Käyttöpäällikkö

 

 

Liity energia-alan luovien ratkaisijoiden joukkoon

Tarvitsemme uusia osaajia ja taitoa takaamaan, että energia kiertää mahdollisimman tehokkaasti ja että sen jakelu tapahtuu luotettavasti. Olemme yksi Pohjoismaiden johtavista kaupunkienergiayhtiöistä ja Suomen suurin jätteen energiahyödyntäjä. Meille ominaista on yhdistellä eri alojen osaamista ja toimintamalleja kehittäessämme uudenlaisia energiaratkaisuja. Tule kanssamme tekemään tulevaisuuden energiaratkaisuista totta jo tänään, sillä etsimme nyt sinua

Käyttöpäällikkö

johtamaan ja kehittämään Vantaan Energian tuotantolaitosten käyttöä.

Käyttöpäällikkönä vastaat kaikkien Vantaan Energian tuotantolaitostemme käytöstä. Tuotantokokonaisuuteemme kuuluu muun muassa jätteenpolttoa, biovoimaa, sähkön ja lämmön yhteistuotantoa, vaarallisen jätteen polttolaitos sekä kaukolämmön pumppausta ja siirtoa. Tehtävässä onnistuminen edellyttää laaja-alaista käytön johtamiskokemusta, vahvaa energiateknistä ymmärrystä sekä järjestelmällistä ja ihmisläheistä johtamisotetta.

 

Lupaamme sinulle

Monipuolisen työkuvan. Meillä tehdään työtä, jolla on merkitystä: jokainen on osaltaan mukana kehittämässä uutta, jotta vantaalaisilla olisi tarjolla edullista, toimitusvarmaa ja yhä vähäpäästöisempää energiaa.

Mahdollisuuden kasvaa urallasi. Me uskomme jatkuvaan kehittymiseen ja tuemme jokaista omassa urakehityksessään.

Vakaan pohjan toimia. Olemme ketterä ja muuntautumiskykyinen organisaatio ja etsimme uteliaasti ratkaisuja niin pieniin kuin isoihinkin haasteisiin.

Loistavan työyhteisön. Meillä kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti, työkaveria autetaan ja onnistumisista iloitaan yhdessä.

Hyvät henkilöstöedut. Tarjoamme kattavan työterveyshuollon, monipuoliset Edenred-edut, vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä palkitsemisen kannustinjärjestelmiä.

 

Tehtäväsi

Johdat ja kehität Tuotantopalveluiden vastuulla olevien laitosten käyttöä siten, että laitosten käytettävyys sekä tuotanto- ja jakelukapasiteetti säilyvät ja niitä hyödynnetään tehokkaasti yhtiön tavoitteiden mukaisesti. Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa jätevoimaloita, biovoimalaitos, lämpökeskuksia, pumppaamoita ja lämmönsiirrinasemia.

  • Johdat noin 90 henkilön käyttöorganisaatiota ja kehität sen osaamista sekä toimintamalleja tulevaisuuden tarpeisiin.
  • Osallistut tuotannon strategiseen ja operatiiviseen suunnitteluun keskeisten tuotantosidosryhmien kanssa.
  • Vastaat käyttöyksikön useiden miljoonien vuosittaisesta budjetista ja kustannusten hallinnasta.
  • Varmistat laitosten turvallisen, tehokkaan ja ympäristölupien mukaisen käytön sekä teet tiivistä yhteistyötä kunnossapidon kanssa.
  • Huolehdit henkilöstön hyvinvoinnista ja työturvallisuudesta sekä valvot lakisääteisten velvollisuuksien noudattamista.

 

Sinulta odotamme

  • Soveltuvaa energiatekniikan korkeakoulututkintoa (DI tai AMK).
  • Läsnä olevaa ja järjestelmällistä johtamisotetta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.
  • Vähintään viiden vuoden laaja-alaista kokemusta käytön esihenkilötehtävistä energiateollisuudessa.
  • Voimalaitos- ja energiatekniikan sekä voimalaitosprosessien laaja-alaista tuntemusta.
  • Edellytyksiä toimia painelaitteiden käytönvalvojana sekä prosessi-, kemikaali-, palo- ja ympäristöturvallisuuden tuntemusta.
  • Kokemusta talousarviovastuusta ja kustannusten hallinnasta sekä kykyä tehdä päätöksiä myös kriisitilanteissa.
  • Sujuvaa kirjallista ja suullista suomen kielen taitoa sekä hyvää englannin kielen taitoa.

Lisäksi katsomme eduksi sähkö- ja lämpömarkkinoiden tuntemuksen sekä kokemuksen uusien laitosten käyttöönotoista, viranomaisyhteistyöstä ja muutoksen johtamisesta.

 

Haluatko tietää lisää tehtävästä tai meistä työnantajana?

HRS:n konsultti Kalle kertoo mielellään lisää tehtävästä. Tavoitat hänet parhaiten puhelinnumerosta 050 593 7389.

Tehtävä on huoltovarmuuden kannalta kriittinen. Valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.

 

Tekojen paikka: yhteisellä tekemisellämme on voima vaikuttaa

Täytä hakemuksesi oheisen linkin kautta. Hakuaika päättyy 1.11.2026.

Huomasithan, että haemme myös Kunnossapitopäällikköä! Lisätiedot Kunnossapitopäällikön tehtävästä täältä.

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Kokoaikainen, vakituinen

Vantaan Energia

Olemme yksi Pohjoismaiden johtavista kaupunkienergiayhtiöistä ja Suomen suurin jätteen energiahyödyntäjä. Tuotamme ja jakelemme lämpöä ja sähköä sekä tarjoamme näihin liittyviä palveluita. Ratkaisemme asiakkaidemme haasteita varmistamalla, että energia kiertää mahdollisimman tehokkaasti. Kehitämme jatkuvasti uutta, jotta vantaalaisilla olisi tarjolla edullista, toimitusvarmaa ja yhä vähäpäästöisempää energiaa sekä siihen liittyviä palveluita nyt ja tulevaisuudessa. Kunnianhimoisten suunnitelmiemme ydin on osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstömme, josta huolehtiminen on meille ykkösasia. www.vantaanenergia.fi

Sijainti: Peltolantie 27, 01301 Vantaa
Logo

Käyttöpäällikkö

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!