Kehityspäällikkö
Savon Voima on monipuolisia energiapalveluita tarjoava energiakonserni. Konsernin muodostavat emoyhtiö Savon Voima Oyj sekä sen tytäryhtiöt Savon Voima Verkko Oy ja Itä-Suomen Biomassa Oy. Konsernin liiketoimintaa ovat sähkönsiirto, sähköntuotanto ja kaukolämpö. Savon Voima Oyj:n omistaa kokonaan Savon Energiaholding Oy, jonka omistajia ovat 20 toiminta-alueemme kuntaa.
Savon Voimalla työskentelee yli 200 eri alojen ammattilaista, joiden työtyytyväisyys on tuonut Savon Voimalle Suomen Innostavimmat työpaikat -tunnustuksen vuonna 2023.
Toimintamme perustuu arvoihimme – asiakas on tärkein, tahdomme menestyä, meihin voi luottaa, opimme ja kehitämme – sekä tähtää visioomme olla energia- ja vesihuoltopalveluiden luotettava kumppani ja rohkea kehittäjä sekä puhtaan huomisen alueellinen rakentaja.
Kaukolämpöä tarjoamme 21 kaukolämpöverkossa Pohjois- ja Etelä-Savon alueella sekä Joensuussa. Sähköä tuotetaan Savon Voiman 11 vesivoimalaitoksessa sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantona Iisalmen, Pieksämäen ja Joensuun CHP-voimalaitoksissa.
Etsimme nyt
Kehityspäällikköä Kaukolämpö ja energiantuotanto -liiketoimintaamme
Vastaamme energiamurroksen haasteisiin kehittämällä toimintaamme jatkuvasti. Haemme nyt joukkoomme kehityspäällikköä edistämään matkaamme kohti hiilineutraalia sähkön- ja lämmöntuotantoa sekä kehittämään energiantuotannon ja kaukolämpöjärjestelmien kokonaisoptimointia.
Tässä tehtävässä johdat kehitysprojekteja, tunnistat ja edistät kehityskohteita ja prosessien jatkuvaa parantamista sekä seuraat aktiivisesti toimialan kehitystä. Tehtäviin kuuluvat projektit mm. polttoon perustumattoman lämmöntuotannon edistämiseen sekä energiantuotannon ja kaukolämpöjärjestelmien kokonaisoptimoinnin kehittämiseen liittyen. Tehtävässä johdat pientä kehitystiimiä sekä toimit tiiviissä vuorovaikutuksessa ulkoisten ja sisäisten sidosryhmien kanssa.
Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa liiketoimintaymmärrystä (teollisuudesta tai energia-alalta) ja kokemusta projektien johtamisesta. Tehtävässä vaaditaan kykyä hahmottaa kokonaisuuksia sekä tulkita dataa ja esittää tuloksia selkeästi. Tehtävään valittavalta henkilöltä toivomme erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä toimeen tarttuvaa ja ennakoivaa työskentelyotetta.
Odotamme sinulta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa (esim. tuotantotalous tai energiatekniikka) ja/tai yli 5 vuoden työkokemusta projektinjohdollisista tehtävistä.
Työskentelypaikkasi sijaitsee ensisijaisesti pääkonttorillamme Siilinjärven Toivalassa tai sovittaessa muilla toimipaikkakunnillamme sekä halutessasi osittain kotikonttorilla hybridityömallimme mukaisesti. Tehtävässä sinulla tulee olla valmius liikkua toiminta-alueellamme säännöllisesti.
Jos olet etsimämme henkilö, täytä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 22.4.2025 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa Liiketoimintajohtaja Kari Anttonen, kari.anttonen@savonvoima.fi. Yhteydenotot puhelimitse p. +358 44 723 7562: to 10.4. klo 15.30-16.30, ti 15.4. klo 16-17 ja ti 22.4. klo 9-10.