Kesätyö 2025 - Suunnittelija
Me Lounais-Suomen Jätehuollossa (LSJH) järjestämme alueemme asukkaille ja omistajakunnille laadukkaat jätehuoltopalvelut kustannustehokkaasti ja ympäristövaikutukset minimoiden. Vastaamme osaltamme yhdyskuntajätehuollon kokonaisuudesta ja huoltovarmuudesta.
Haemme jätteenkäsittelyosatoimintoomme SUUNNITTELIJAA kesäksi 2025
Jätteenkäsittelyosatoiminnon kesätyöntekijä avustaa monipuolisissa jätteenvastaanottoon ja -käsittelyyn liittyvissä suunnittelu- ja toteutusvaiheen tehtävissä. Tehtäviin kuuluu muun muassa erikseen kerättävien jätejakeiden vastaanoton suunnittelu, kehittäminen ja käytäntöön jalkautus, voimassa olevien paalaus-, kone- ja kuljetusurakoiden seuranta ja valvonta sekä jätteenvastaanoton ja -käsittelyn seurantaan liittyvät tehtävät. Näiden edellä mainittujen tehtävien lisäksi kesätyöntekijän tehtäväksi on suunniteltu jätekeskusten ja lajitteluasemien keräyskaluston inventointi sekä kaluston hallinta- ja huoltosuunnitelman teko.
Tehtävän hoitaminen edellyttää kiinnostusta jätehuoltoon. Myös julkisten hankintojen periaatteiden tunteminen helpottaa työssä onnistumista. Tiivis yhteistyö eri toimijoiden kanssa vaatii hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa. Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta. Odotamme myös oma-aloitteisuutta sekä myönteistä ja reipasta asennetta työhön.
Tarjoamme sinulle muun muassa:
- vaihtelevan, monipuolisen ja vastuullisen työn
- mahdollisuuden työskennellä ja kehittyä jätealan ammattilaisena
- mukavan ja innostavan työyhteisön.
Katsomme eduksi alan koulutuksen tai meneillään olevat opinnot. Paikka sopii esimerkiksi opintojen loppuvaiheessa olevalle amk-opiskelijalle (ympäristöala, logistiikka). Hankkeistamme, kuten esimerkiksi keräyskaluston hallinta- ja huoltosuunnitelmasta, on mahdollista muodostaa myös lopputyön aiheita opiskelijan oman kiinnostuksen ja LSJH:n tarpeiden mukaisesti. Työsuhteen kesto on 3–4 kuukautta. Suunnittelijan työpiste sijaitsee LSJH:n Turun toimistolla, mutta jätteenvastaanottopisteet sijaitsevat koko toiminta-alueellamme Lounais-Suomessa. Palkkausehtoihin sovelletaan Avainta ry:n työehtosopimusta.
Olisitko sinä ensi kesänä osa LSJH:n yhdenvertaisuutta, luottamusta ja ympäristön puhtautta arvostavaa työyhteisöä? Voit hakea tehtävään sähköisellä lomakkeellamme viimeistään 28.2.2025 mennessä. Toivomme, että kerrot hakemuksessasi omasta taustastasi ja osaamisestasi. Jatkoon valitut henkilöt kutsutaan haastatteluun maaliskuun aikana. Sähköpostilla tulleita hakemuksia emme huomioi.
Lisätietoja tehtävästä antaa materiaalipäällikkö Marko Kokkonen maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 14.30–16.00 välisenä aikana, puh. 020 728 2180 marko.kokkonen@lsjh.f
Etsimämme henkilö
Odotamme hakijalta seuraavia asioita:
- Oman auton käyttömahdollisuus
Lisäksi eduksesi on:
- Vuorovaikutustaidot
- Oma-aloitteisuus ja organisointikyky
Lounais-Suomen Jätehuolto
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on 18 kunnan omistama yhtiö, joka huolehtii kuntien puolesta asukkaiden jätehuollon järjestämisestä ja jäteneuvonnasta. Palveluja tarjotaan myös kuntien kiinteistöille. Toimialueella asuu noin 450 000 asukasta, vapaa-ajan asuntoja alueella on noin 40 000. Yhtiön liikevaihto on noin 28 miljoonaa euroa vuodessa. Yhtiön tavoitteena on pienempi kuorma huomiselle.
Yhtiö työllistää vuodenajasta riippuen noin 170 henkilöä vuodessa. LSJH rakentaa vankkaa pohjaa jätelaitosten sekä yksityisten ja julkisten toimijoiden kiertotalousyhteistyölle. Yhtiö toimii sekä veturina että yhteistyökumppanina monissa kiertotalouden edistämishankkeissa.