KESÄTYÖ - Apuohjaaja Kiljavan Leirikesälle
Etsimme apuohjaajia Kiljavan Leirikesän leiritoimintaan kesälle 2026. Kiljavan Leirikesä järjestää yhdeksän viikon ajan leirejä yhteensä noin 2 000 lapselle ja nuorelle. Henkilökuntaa on koko kesäkauden aikana yhteensä noin 150 ja eri leirijaksoilla 30–100 työntekijää. Leirit järjestetään Hyvinkäällä, ja työntekijöiden on mahdollista majoittua leirikeskuksessa.
Mitä tehtävään kuuluu?
- Huolehtia omasta lapsiryhmästä ja järjestää ohjelmaa eri ryhmille
- Vastata leiriläisten hyvinvoinnista, viihtyvyydestä ja turvallisuudesta yhdessä tiimin kanssa
- Pitää yhteyttä kodin ja leirin välillä
- Pystyttää ja purkaa leirin rakenteita
- Huolehtia leirialueen siisteydestä
- Hoitaa muut esihenkilön antamat tehtävät
Yllä mainittujen töiden lisäksi työntekijän toivotaan osallistuvan Kiljavan rakennusviikonloppuun (22.-24.5.2026) sekä purkuviikonloppuun (31.7.-1.8.2026). Viikonlopuista maksetaan myöhemmin ilmoitettava urakkapalkka.
Edellytämme hakijalta...
- vähintään 16 vuoden ikää. Jos täytät 18 vuotta 2.6.2025 mennessä, haethan ohjaajan tehtävää.
- kokemusta lapsiryhmän ohjaamisesta (opinnot, työ, harrastus...)
- uimataitoa
- hyviä vuorovaikutustaitoja
- paineensietokykyä, luottamusta itseen ja valmiutta kasvaa tehtävässä
- suomen kielen taitoa
Eduksi katsomme soveltuvan työkokemuksen ja/tai koulutuksen, halun kehittyä työntekijänä ja hyvät yhteistyötaidot. Lisäksi katsomme eduksi taidon toimia luonnossa ja telttaleiriympäristössä.
Tehtävään valittavan tulee esittää rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen ennen työn aloittamista. Pakolliset turvallisuuskoulutukset (vedestä pelastautumiskoulutus, ensiapukoulutus ja paloturvallisuuskoulutus) tulee olla suoritettuna ennen työn aloittamista. Leirikesä järjestää koulutukset työtekijöille, jos vaadittavia kursseja ei ole ennakkoon käynyt.
Palkkaus ja työsuhteen ehdot
Palkkauksemme noudattaa Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta, palkkaluokka kesällä G15A. Tuntipalkan lisäksi maksetaan työajasta johtuvia lisiä (ilta-, yö- ym. lisät). Leirikesällä on käytössä työehtosopimuksen (palkkasopimus 4§2) mukainen kesätyöpalkka. Lomapäivien sijaan maksamme leirityöntekijöille lomakorvausta, joka on yleensä 9 % työsuhteen aikana maksetuista palkoista.
Työsuhteen kesto ja työaika
Kiljavan leirikesän työntekijät palkataan lyhyempiin ja pidempiin työsuhteisiin leirien ajaksi (1.6.-31.7.2026). Suurin tarve työntekijöille on viikolla 24. Kerrothan hakemuksessasi mahdollisista toiveista kesätyön ajankohdalle ja työsuhteen pituudelle.
Työsuhteessa noudatetaan jaksotyöaikaa. Viikoittainen työaika sijoittuu pääosin ma-pe välille ja on keskimäärin 38,33 h/vko. Työaika voi vaihdella eri viikkoina noin 30–40 tunnin välillä työvuorojen mukaisesti.
Koulutukset ja henkilökunnan yöpyminen leireillä
Leirikesä järjestää kesätyöntekijöille kaksi koulutusviikonloppua. Koulutusviikonlopuista ei makseta palkkaa, mutta ne tarjoavat arvokasta tukea kesätyössä onnistumiseen.
24.-25.4.2026 1. koulutusviikonloppu etänä
8.-10.5.2026 2. koulutusviikonloppu Kiljavalla, päiväleiriläiset paikalla 8.-9.5.2026
Yöleirien työntekijöiden on mahdollista yöpyä sisätiloissa leirillä. Leirikeskus tarjoaa puitteet peseytymiseen, vapaa-ajan viettoon, ulkoiluun ja muihin perustoimiin. Lähes jokainen henkilökuntamme jäsen valitseekin majoittumisen leirikeskuksessa.
Hakeminen ja lisätiedot
Hae tehtävään 8.1. mennessä täyttämällä hakulomake. Haastattelemme sopivimmat ehdokkaat lähtökohtaisesti viikoilla 7–8. Valinnat ilmoitetaan viimeistään viikolla 10.
Lisätiedot:
Jere Huotari, Kiljavan Leirikesän leirinjohtaja
Puh. 0447238233
Tarjoamme
- Työterveyshuolto
- Koulutus tehtävään
Leirikesä ry
Leirikesä – maailman parhaita lastenleirejä ja kerhotoimintaa ympäri vuoden! Leirikesän leireillä ja kerhoissa lapset ja nuoret saavat iloa, riemua, kavereita ja ikimuistoisia kokemuksia ympäri vuoden.
Leirikesän leirit on tarkoitettu kaikille 7–16-vuotiaille lapsille ja nuorille, ja kerhotoiminta alakouluikäisille. Yhteistyössä perheiden, koulujen, kuntien ja kaupunkien, avustavien tahojen sekä monien järjestöjen kanssa tarjoamme vuosittain noin 4 000 lapselle ja nuorelle ikimuistoisen loman, ja 700 lapselle viikottaisen harrastuksen koulupäivän jälkeen. Osaavat ja turvalliset työntekijät huolehtivat leirien ja kerhojen sujumisesta, laadukkaasta leiriohjelmasta ja hyvästä ruuasta. Työllistämme vuosittain noin 300 nuorta aikauista kausitöihin tai osa-aikaisesti opintojen ohessa.