Kesätyöhaku 2025: Elon talouspalvelut

Talouspalvelut on tukitoiminto, joka palvelee kaikkia Elon liiketoimintoja ja vastaa Elon ulkoisesta laskennasta. Talouspalvelujen vastuulle kuuluvat maksuliikenteen, pääkirjanpidon sekä kiinteistökirjanpidon kokonaisuudet.

Keskeiset tehtäväkokonaisuutesi

Talouden kesätyöntekijänä pääset tutustumaan erilaisiin taloushallinnon prosesseihin ja osallistumaan päivittäisten tehtävien hoitamiseen. Työpäiviisi kuuluu Elon ja Elon omistamien kiinteistöjen ostolaskuprosessin hoitamista, joka tarkoittaa mm. laskujen maksatusta, automaation ylläpitoa, täsmäyttämistä, sisäistä asiakaspalvelua sekä ostolaskutoimittajien kontaktointia. Olennainen osa työpäiviäsi on myös päivittäinen asiakaspalvelu mm. sähköpostin välityksellä.

Tehtävässä onnistumisen avaimet

Kesätyöntekijämme ei tarvitse olla valmis konkari, vaan painotamme ennen kaikkea innostunutta, yhteistyökykyistä ja proaktiivista asennetta sekä asiakassuuntautunutta lähestymistapaa. Kesätyöpaikkamme on kohdistettu korkeakouluopiskelijoille ja esimerkiksi taloushallinnon ja laskentatoimen opinnot ovat hyvä pohja tähän tehtävään. Ennen kaikkea sinulta löytyy kiinnostusta tutustua ison organisaation taloushallintoon ja sen prosesseihin. Aiempi kokemus ostolaskujen käsittelystä on eduksesi. Etsimällämme kandidaatilla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä oma-aloitteisuutta tarttua toimeen! Olet taitava toimimaan tiimissä ja sinulta löytyy vastuuntuntoa saattaa annetut tehtävät ja projektit maaliin. 

Miksi hakea meille:

  • meillä teet merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti tärkeää työtä
  • tarjoamme tavoitteellisen ympäristön ja tuemme toisiamme onnistumaan
  • teemme töitä rennosti, mutta tositarkoituksella luottamuksen ilmapiirissä
  • panostamme hyvinvointiisi ja tarjoamme kilpailukykyiset henkilöstöedut
  • panostamme sujuvaan arkeen sekä elämän eri osa-alueiden tasapainoon
  • pääset kehittymään tulevaisuuden asiantuntijaksi

Kesätyöt alkavat huhti-toukokuussa ja niiden kesto on noin 3–5 kuukautta. Meillä kesätyöpaikkojen kokonaispalkka on tehtävän vaativuus ja kokemuksesi huomioiden alkaen 2300 € / kk.

Kiinnostuitko? 

Jätä hakemus alla olevasta linkistä viimeistään 2.2.2025 Rekrytoivat esihenkilömme alkavat käydä hakemuksia läpi jo hakuaikana ja valitsevat joukosta potentiaaliset hakijat, jotka kutsuvat haastatteluun. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin viimeistään helmikuun aikana. Mikäli sinulle heräsi kysyttävää, voit olla yhteydessä meihin myös sähköpostitse osoitteella rekrytointi@elo.fi tai laittaa viestiä Instagramissa (@elo_tyoelakeyhtio).

Valituille henkilöille tehdään Elossa voimassa olevan käytännön mukaisesti luotettavuusselvitykset (luottotiedot sekä huumausainetestaus).

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen

Keitä me olemme?

Meillä sinä olet tärkeä. Meillä maanantaikin on hyvä päivä. Meillä onnistutaan yhdessä. Näitä työnantajalupauksiamme elää todeksi lähes 470 elolaista, joista valtaosa työskentelee esteettömissä tiloissamme Tapiolassa. 

Olemme suuri suomalainen työeläkevakuuttaja, jonka perustehtävänä on luoda elämänmittaista turvaa. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. 

Arkeamme ohjaavat arvomme avoimuus, aktiivisuus ja sitoutuneisuus. Arvostamme monimuotoisuutta sekä yhdenvertaisuutta ja haluamme asettaa kaikki samalle viivalle. Meillä saat olla oma itsesi.

Sähköposti: rekrytointi@elo.fi
Sijainti: Revontulentie 7, Espoo
Logo

Kesätyöhaku 2025: Elon talouspalvelut

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!