Kesätyöhaku 2025: Elon viestintä ja HR
Elon Ihmiset ja kulttuuri -tukipalveluun kuuluvat viestintä, vastuullisuus, HR sekä lakiasiat. Elolaiset ja Elon yrityskulttuuri ovat kaiken tekemisemme keskiössä.
Keskeiset tehtäväkokonaisuutesi
Kesätyöntekijänä pääset mukaan sekä viestinnän että HR:n arkeen. Viestinnän vastuulla on Elon talous- ja vastuullisuusviestintä, mediaviestintä, työyhteisöviestintä sekä sosiaalinen media. Kesätyöntekijänämme pääset kehittämään osaamistasi kirjoittajana ja sisällöntuottajana tekemällä viestintää monipuolisesti eri kohderyhmille ja kanaviin osaamisesi mukaan. HR-palvelut ovat henkilöstön tukena kaikissa työsuhteen elinkaaren vaiheissa. HR-palveluissa työskennellessäsi tutustut organisaation HR-prosesseihin ja -järjestelmiin. Intranetin päivittäminen, sisällöntuotanto ja uutisjulkaisut kuuluvat tehtäviisi. Myös työnantajamielikuva on viestinnän ja HR:n yhteisvastuulla ja sinullekin löytyy tähän liittyviä tehtäviä. Lisäksi koordinoit yhdessä kollegoidesi kanssa kesätyöntekijöillemme suunniteltuja tapahtumia kesän aikana.
Tehtävässä onnistumisen avaimet
Kesätyöntekijämme ei tarvitse olla valmis konkari, vaan painotamme ennen kaikkea innostunutta, yhteistyökykyistä ja proaktiivista asennetta sekä asiakassuuntautunutta lähestymistapaa. Kesätyöpaikkamme ovat kohdistettu korkeakouluopiskelijoille ja taustaltasi voit olla esimerkiksi kaupallisen alan opiskelija (tradenomi, KTM), yhteiskunta- tai valtiotieteilijä, jolla opinnot painottuvat viestintään tai HR:ään. Toivomme, että vastuullisuus, hyvä henkilöstökokemus sekä avoin ja aktiivinen viestintä ovat sinulle tärkeitä asioita työelämässä. Työskentelemme paljon yhdessä eli yksin ei tarvitse pärjätä. Toivomme, että olet sujuva kirjoittaja ja suhtaudut avoimin mielin erilaisiin tehtäviin. Näet somen innostavana kanavana, jossa voi kokeilla ja ideoida uutta.
Miksi hakea meille:
- meillä teet merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti tärkeää työtä
- tarjoamme tavoitteellisen ympäristön ja tuemme toisiamme onnistumaan
- teemme töitä rennosti, mutta tositarkoituksella luottamuksen ilmapiirissä
- panostamme hyvinvointiisi ja tarjoamme kilpailukykyiset henkilöstöedut
- panostamme sujuvaan arkeen sekä elämän eri osa-alueiden tasapainoon
- pääset kehittymään tulevaisuuden asiantuntijaksi
Kesätyöt alkavat touko-kesäkuussa ja niiden kesto on noin 3 kuukautta. Meillä kesätyöpaikkojen kokonaispalkka on tehtävän vaativuus ja kokemuksesi huomioiden alkaen 2300 € / kk.
Kiinnostuitko?
Jätä hakemus alla olevasta linkistä viimeistään 2.2.2025. Rekrytoivat esihenkilömme alkavat käydä hakemuksia läpi jo hakuaikana ja valitsevat joukosta potentiaaliset hakijat, jotka kutsuvat haastatteluun. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin viimeistään helmikuun aikana. Mikäli sinulle heräsi kysyttävää, voit olla yhteydessä meihin myös sähköpostitse osoitteella rekrytointi@elo.fi tai laittaa viestiä Instagramissa (@elo_tyoelakeyhtio).
Valituille henkilöille tehdään Elossa voimassa olevan käytännön mukaisesti luotettavuusselvitykset (luottotiedot sekä huumausainetestaus).
Keitä me olemme?
Meillä sinä olet tärkeä. Meillä maanantaikin on hyvä päivä. Meillä onnistutaan yhdessä. Näitä työnantajalupauksiamme elää todeksi lähes 470 elolaista, joista valtaosa työskentelee esteettömissä tiloissamme Tapiolassa.
Olemme suuri suomalainen työeläkevakuuttaja, jonka perustehtävänä on luoda elämänmittaista turvaa. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti.
Arkeamme ohjaavat arvomme avoimuus, aktiivisuus ja sitoutuneisuus. Arvostamme monimuotoisuutta sekä yhdenvertaisuutta ja haluamme asettaa kaikki samalle viivalle. Meillä saat olla oma itsesi.