Kesätyöntekijä

Tule meille kesäksi! Kesäduuni meillä on ollut monelle ponnahduslauta tulevaan uraan – se voi olla sitä sinullekin. Pääset viemään opinnoissa oppimaasi käytäntöön ja oppimaan uutta. Teemme töitä asiakkaidemme, sidosryhmien ja eri hankkeiden parissa. Työkavereiksi saat monipuolisen ja asiantuntevan osaajajoukkomme.

Aiempina vuosina kesätyöntekijämme ovat työskennelleet esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa, näkyneet somessa, avustaneet kasvutilannekatsaustietojen keräämisessä ja tuuranneet asiantuntijoita kesälomien aikana. Kesätyöntekijämme ovat myös päässeet työskentelemään monipuolisesti eri hankkeilla ja viljelystarkastuksilla. Työt ovat vuosittain määriytyneet kesätyöntekijän oman osaamisen ja kiinnostuksen sekä kasvukauden tarpeiden mukaan. Tärkeintä on avoin mieli sekä oma innostus ja kiinnostus tehtäviä kohtaan. Kuulemme erityisen mielellämme, mitä juuri sinä haluaisit oppia kesän aikana. Liitä hakemukseen mukaan hakemuskirje ja CV.

Työn aloitus- ja päättymispäivä sovitaan yhdessä.​​​​​​

Lisätietoja kesätyöstä antaa ProAgria Etelä-Pohjanmaan talous- ja henkilöstöpäällikkö Tuttu Honkola, puh. 040 847 4096, tuttu.honkola@proagria.fi

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: kesätyö

Etsimämme henkilö

  • on aidosti kiinnostunut maatalous- ja maaseutuyrittäjyydestä
  • innostuu uuden oppimisesta
  • taitaa näppärästi digin ja somen
  • työskentelee oma-aloitteisesti ja joustaa tarpeen tullen

#onnistummeyhdessä #proagria #kesätyö2022 #vkd2022

ProAgria Etelä-Pohjanmaa

Olemme maatalouden, maaseutuyrittämisen ja kotitalouden asiantuntijajärjestö ja osa valtakunnallista ProAgria -verkostoa. Teemme työtä tiiviissä yhteistyössä muiden maaseudun kehittäjien kanssa. Päätoimintalueemme on maatalouteen ja maaseutuyrittämiseen uskovassa, investoivassa Etelä-Pohjanmaan maakunnassa sekä Kyrönmaalla. Meillä työskentelee noin 80 eri alojen asiantuntijaa ja olemme yksi Suomen monipuolisimmista ProAgria-keskuksista.

ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry on jäsentensä hallitsema, viljelijöitä ja muita maaseudun yrittäjiä palveleva asiantuntijaorganisaatio, joka on toiminut Etelä-Pohjanmaan maaseudun hyvinvoinnin edistämiseksi vuodesta 1863. Meillä on 3 600 maatila- ja henkilöjäsentä sekä lisäksi yrityksiä, kuntia ja yhdistyksiä.

Puhelin: 06 416 3111
Sijainti: Huhtalantie 2
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!