Kesätyöntekijä

Tule meille kesäksi! Kesäduuni meillä on ollut monelle ponnahduslauta tulevaan uraan – se voi olla sitä sinullekin. Pääset viemään opinnoissa oppimaasi käytäntöön ja oppimaan uutta. Teemme töitä asiakkaidemme, sidosryhmien ja eri hankkeiden parissa. Työkavereiksi saat monipuolisen ja asiantuntevan osaajajoukkomme.

Aiempina vuosina kesätyöntekijämme ovat työskennelleet esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa, näkyneet somessa, avustaneet kasvutilannekatsaustietojen keräämisessä ja tuuranneet asiantuntijoita kesälomien aikana. Kesätyöntekijämme ovat myös päässeet työskentelemään monipuolisesti eri hankkeilla ja viljelystarkastuksilla. Työt ovat vuosittain määriytyneet kesätyöntekijän oman osaamisen ja kiinnostuksen sekä kasvukauden tarpeiden mukaan. Tärkeintä on avoin mieli sekä oma innostus ja kiinnostus tehtäviä kohtaan. Kuulemme erityisen mielellämme, mitä juuri sinä haluaisit oppia kesän aikana. Liitä hakemukseen mukaan hakemuskirje ja CV.

Työn aloitus- ja päättymispäivä sovitaan yhdessä.​​​​​​

Lisätietoja kesätyöstä ProAgria Länsi-Suomella antaa toiminnanjohtaja MKN, henkilöstöpäällikkö ProAgria Länsi-Suomi Sari Uoti, 050 552 1626, sari.uoti@proagria.fi

 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: kesätyö

Etsimämme henkilö

  • on aidosti kiinnostunut maatalous- ja maaseutuyrittäjyydestä
  • innostuu uuden oppimisesta
  • taitaa näppärästi digin ja somen
  • työskentelee oma-aloitteisesti ja joustaa tarpeen tullen

#onnistummeyhdessä #proagria #kesätyö2022 #vkd2022

ProAgria Länsi-Suomi

ProAgria Länsi-Suomena parannamme asiakkaidemme ja kumppaniemme kilpailukykyä ja kannattavuutta. Olemme maatila- ja maaseutuyrittäjiä palveleva noin 60 toimihenkilön asiantuntijaorganisaatio. Kehitämme länsisuomalaista maataloutta ja maaseutua vahvalla kokemuksella ja uudistavalla otteella. Vahvuutenamme on valtakunnallinen ProAgrioiden verkosto ja tiivis yhteistyö alan muiden toimijoiden kanssa.

ProAgria on maatila- ja maaseutuyrittäjiä koko Suomessa palveleva asiantuntijaorganisaatio ja lisäarvoa luova kumppani. Meitä on 650 Suomen parasta alan asiantuntijaa ja tähtäämme siihen, että asiakkaanamme saat parhaan asiakaskokemuksen liiketoimintasi kehittämiseen. Yrityskokonaisuus ja laadukkaat palvelut tuotantoon, talouteen ja johtamiseen moniosaajatiimiemme kautta saat vain meiltä. Meille tärkeää on mahdollistaa maailman puhtain ja elinvoimaisin maaseutu myös tulevaisuudessa. Sen eteen teemme töitä joka päivä yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Puhelin: 044 420 9000
Sähköposti: sari.uoti@proagria.fi
Sijainti: Itsenäisyydenkatu 35 A
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!